Jo päiväkoti-ikäinen on tietoinen maineestaan ryhmässä. Hämmästyin tätä juttua Hesarissa. Tässä maine tarkoittaa erityisesti niin sanottua arvostettua, kunnioitettua mainetta; hyvää kuvaa itsestään. Ei huonoa mainetta. Mutta kyllä sekin voi olla upea päämäärä etenkin murrosiässä.
Olin tähän asti ajatellut, että maineen tavoittelu alkaa vasta alakouluiässä. Esimerkiksi maine kasvaa, kun saa hyviä numeroita kokeista. Toisaalta hyvää oppilasta saatetaan haukkua hikariksi. Alakoulussa mainetta saa ainakin, jos pärjää aina ulkoleikeissä parhaiten. On kukkulan kuningas. Vahva, taitava ja neuvokas.
Murrosiässä aletaan saavuttaa mainetta toden teolla. Ryhmäpaine ohjaa nuoria. Pakko olla samanlainen kuin muut. Ryhmän johtaja saa hyvän ja hienon maineen. Samoin viikonloppukänneistä ja muutenkin vaiherikkaasta viikonlopusta kertovat saavat mainetta. Fritsuja kaulassa ei peitellä vaan kannetaan ylpeänä. Pahan tytön tai pojan maine kutkuttaa mukavasti.
Joillakin aikuisilla arvostetun, hyvän maineen tavoittelu jatkuu. Kuviot on nyt vain suuremmat kuin koulun piha tai tarhan leikkihuone.Vaikka näytellään; ollaan epäaitoja, jotta saataisiin mainetta. Kuitenkin omana itsenä olisi helpoin ja huolettomin olla. Maineen tavoittelun alla voi olla kuitenkin itsestään epävarma ihminen. Mainetta rakennetaan suojaksi, jottei enää haavoitettaisi niin helposti kuin esimerkiksi lapsuudessa. Toki jotkut voivat olla vain kunnianhimoisia luonteeltaan koko ikänsä sen suurempia syitä.
Loppupeleissä ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin, jolle lauman hyväksyntä on tärkeää. Tätä todistaa jo tuokin tarhaikäisten hyvän maineen tavoittelu.Ihmisen tarve antaa itsestään hyvä kuva on niin vahva, että se vaikuttaa alitajuisesti, vaikka ympärillä ei olisi edes yleisöä.
Ja sitten tämä some. Mainio areena kasvattaa mainettaan. Ihan vaan istumalla ja näpyttelemällä kännykkää tai tietsikkaa. Moni pyrkii säätelemään tarkasti sitä, mitä netissä sanoo tai miltä näyttää. Mutta minkä ihminen sille voi, että haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi, huomioon otetuksi, hyväksytyksi. Valitettavasti nämäkin tarpeet voivat ruveta hallitsemaan elämää äärimmäisyyksiin asti.
Tunnetko sinä hyvän maineen tavoittelijoita?
Lähteet: Helsingin Sanomat 3.5.2018, kuvat Pixabay