Äiti, tunnetko kateutta lastasi kohtaan?

 

Minusta tuntuu, ettei äitini tuntenut kateutta minua kohtaan. Elimme tavallista maalaiselämää kunnes, kun olin 18-vuotias isän masennus muuttui psykoottiseksi ja hän hirttäytyi psykiatrisen sairaalan pannuhuoneessa. Sen jälkeen äiti vähitellen alkoholisoitui.

Mielestäni äiti ihaili ja oli ylpeä minusta etenkin murrosiässä. Hän rohkaisi menemään kavereiden kanssa ulos, vaikka välillä olisin mieluummin lukenut. Äiti jopa halusi laittaa minun hiukset.

Äiti piti paljon ystävistäni, jos joku heistä oli kylässä, hän ei lähtenyt tyhjin käsin pois. Äiti antoi hänelle itse tehtyä pullaa, rieskaa ja ruisleipää mukaan.

Itse en koe kateutta lapsiani kohtaan. Olen ylpeä heistä, myös kuolleesta Verasta! Hän pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan molekyylibiologiaa ja oli tavattoman onnellinen siitä. Hän kuntoili ja piti itsestään huolta. Toinen tytär on ammatiltaan hevosen ratsuttaja. Eli opettaa hevosia ratsuiksi. Olen hyvin onnellinen siitä, että hänellä harrastuksesta tuli työ.

Kateus on yleensä vaiettu aihe. Kateutta aiheuttaa ehkä eniten ulkonäköön liittyvät asiat. Nuoren silmät säihkyvät, kun hän kertoo monenlaisista mahdollisuuksista. Hän on kaunis, kukoistava ja tuore. Itse rypistyy ja rapistuu. On realisti ja jonkin verran pessimisti.

Monesti ajatellaan, että ikä tuo mukanaan vahvaa itsevarmuutta, joka nostaa hiljalleen ulkonäköön liittyvien tunteiden yläpuolelle. Mielessä häivähtää välillä haikeus ja kateus nuorten ihmisten kauneudesta.

Tytössä näkee kaikki ne mahdollisuudet, jotka häntä vielä odottavat. Näkee nuoruuden toiveikkuuden ja vapauden, ja sen miten itse ei saa niistä kiinni, vaan niiden tilalla on raaka realismi.

"On täysin tyypillistä kokea kateutta lastaan kohtaan", psykologi ja psykoterapeutti Leea Mattila aloittaa ja lause tuntuu lohduttavalta.

"Meissä kaikissa ihmisissä on kaikki tunteet. On toinen juttu, kuinka moni niihin havahtuu ja tunnistaa ne, sillä mieli on taitava suojautumaan kipeiltä tunteilta."

Kateus on hyvin tuskallinen tunne, koska siihen kietoutuu häpeää ja syyllisyyttä.

Mattila korostaa, että vanhemman kateus on yksilöllistä. Äidin kateuteen liittyy erityistä painolastia. Sen taustalla on äitimyytti, joka elää yhteiskunnassa edelleen vahvana. Myyttinen äiti nähdään  rakastavana ja uhrautuvana toimijana, jonka tärkein tehtävä on panna lapsen etu kaiken muun edelle. Tämän vuoksi äidin kateuden tunteesta tulee tabu ja entistä vaikeampi myötää.

Kun lapsi alkaa eriytyä ja kukoistaa, särkyy vanhemman illuusio ohjaksissa olemisesta, ja siksi lapsen murrosikä on erityisen herkkä kohta kateuden syntymiselle.

Psykoanalyytikko ja psykoterapeutti Elina Reenkola sanoo, että äiti saattaa muun muassa olla kateellinen tyttären viehätysvoimasta, hedelmällisyydestä ja avoinna aukeavista mahdollisuuksista, jos äiti ei ole saanut omilta vanhemmiltaan eväitä tarpeeksi hyvään itsetuntoon. Tämän vuoksi äidin itsetunto horjahtaa, kun hän vertaa itseään tyttäreensä.

"Painottaisin, että on inhimillistä tuntea kateutta eikä siihen tarvita mitään traagista syytä. Kateutta kuitenkin ruokkii oma haavoittunut itsetunto, jos on itse jäänyt vaille kannattelua. Silloin helpommin ajautuu tuntemaan elämän vääryyttä, että tuolla toisella on jotain, mitä minä en saanut", Leea Mattila sanoo.

Lohduttavaa on kuitenkin tieto, että kateutta on kahdenlaista. Reenkola mainitsee tuhoavasta kateudesta, jossa toinen halutaan riisua siitä hyvästä, josta kateus kumpuaa. Se voi vahingoittaa toista.

Rakentava kateus sen sijaan painottuu ihailuun ja inspiroi eteenpäin.

Sukupolvien ketju, jossa käsittelemättömät tunteet ja traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle, vaikuttaa myös kateuteen.

"Naisia on sorrettu ja alistettu satoja vuosia, joten kyllä huono itsetunto erityisesti naisilla tulee helposti sukupolvien takaa äideiltä ja isoäideiltä. Nämä huonommuuden tunteet ja häpeä ovat maaperää kateuden tunteille", Elina Reenkola sanoo.

Joskus vanhempien elämänpiiri on saattanut kaventua uran ja perhe-elämän myötä. Tällöin oman lapsen laajat kaveriverkostot ja tapahtumarikas elämä saattavat herättää kateutta.

Mattila sanoo, että kateuden tunteeseen voi kirvoittaa vanhemman tyytymättömyys rakkauselämäänsä: vaille jäämisen tunne altistaa kateudelle.

Mitä kateuden tunteelle voi tehdä? Tärkeintä on havainnoida sitä ja kokea havinnoinnin herättämiä tunteita. Tunteesta voi pitää päiväkirjaa tai puhua läheisille. Jos haluaa tarttua kateuden juurisyihin, tämä edellyttää syvempää työskentelyä, useimmiten psykoterapiaa.

Reenkola on listannut vastatoimia, jotka toimivat vahvoina puskureina kateudelle, ja niistä ensimmäinen on kiitollisuus. Kun keskittyy aktiivisesti niihin asioihin, joista on elämässä kiitollinen, kateus lievenee.

Kateutta lievittää myös omaan tekemiseen ja onnistumisiin keskittyminen, mitä Reenkola nimittää luovuudeksi. Kysymys on erirtyisesti itselle mielihyvää tuottavien asioiden tekemisestä.

Niin kuin lukuisissa muissakin asioissa,  armeliaisuus ja myötätunto itseä kohtaan ovat olennaisia.

"Kateuden ytimessä on jokin suru, ja oman vaille jäämisen käsittely edellyttää suruprosessiin antautumista, jotta siitä voi toipua ja kasvaa. Suru on hirvittävän kipeä tunne, jota välttelemme viimeiseen asti, ja juuri välttelystä niitä haittoja syntyy", Mattila kertoo.

Lähteet: Katri Keihärin essee Helsingin Sanomat 30.3.2024