Rakas niin rakas Vera-tyttöni kuoli yllättäen 9.1 miesystävänsä luona. Syytä ei saatu selville alustavissa tutkimuksissa. Lopullinen kuolinsyytutkimus tulee 2-6 kuukauden kuluttua.
Kuolemaan liittyy paljonkin käytännönasioita: pankkitilin sulkeminen, ilmoitus yliopistolle, ilmoitus kelaan. Opiskelukämpän tyhjennys ja irtisanominen. Edessä on vielä perunkirjoituksen tekeminen, onneksi yksi ystävä antoi siihen ohjeet.
Tällä hetkellä kotona en psyty menemään Veran huoneeseen. Nukuin kuulema pahimmassa shokkivaiheessa siellä viikonVeran kaulahuivia haistellen. Järki sanoo, että se pitäisi jossakin vaiheessa tyhjentää, ei takertua liikaa muistoihin. Mutta nyt ei ole tyhjentämisen aika. Vasta sitten kun miehessä ja minussa on enemmän voimaa.
Veralla oli monta vuotta vanha appelsiinipuu, jolla on tapana talvisin pudottaa lehtiään. Nyt on minun homma pitää se hengissä. Sillä on muovipussi päällä ja suihkuttelen sitä. Laitoin kasvivalolampun sen viereen, nyt ainakaan valosta ei ole puutetta.
Minulle olisi iso asia, että uskaltaisin päivänvalolla käydä lenkillä. Tähän asti olen käynyt hämärässä, koska en ole sietänyt kirkasta valoa. Kaipa sillekin tulee oma aikansa.
Kuvat omat
Hyvä, että olet saanut nämä pakolliset käytännön järjestelyt lähes selvitettyä. Se on vaativaa ja voimia vievää, kun suru on vielä musertavaa.
VastaaPoistaVarmaan itse tunnet, koska on sellainen hetki, että pystyt hiljalleen aloittelemaan tyttäresi huoneen selvittelyä. Mitään kiirettä ei ole. Ja saahan niitä muistoja jäädä näkyville. Myöhemmin ne tuottavat iloa.
Eihän se haittaa, vaikka hämärässä lenkkeilet. Pääasia, että saat lähdettyä. Ja voit samalla edelleen purkaa tuntojasi vaikka huutamalla, kuten kerroit. Jaksamista sinulle ja perheellesi!
Jaksamista Marja, kohta näyttäytyy kevätaurinko ja antaa ehkä lisää voimia jatkoon!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Pauliina. Kevät aurinko tosiaan näyttäytyy pian. Mutta minulla on sellainen vaihe, että minun on käytävä hämärissä tai pimeällä lenkit. Suruni ei siedä auringonpaistetta.
PoistaHarvoin tulee arjessa ajateltua, kuinka paljon käytännön asioita läheisen kuolemaan liittyy.
VastaaPoistaPaljon olette kokenut ja paljon olette jaksaneet. Pienin askelin suru muuttuu siedettävämmäksi.
Muistan sinun joku aikaisempi vuosi kertoneen kevään valoisuuden olevan sinulle lähes liikaa. Ei ihme, että juuri tänä keväänä lenkkeilet hämärissä.
Olet antanut näillä surutyö-postauksilla meille lukijoillesi paljon ajateltavaa. Kiitos, kun olet antanut meille mahdollisuuden myötäelää suruasi.
Kaunista ja rauhallista viikonloppua teille!
Kiitos Kirsti kommentistasi. Kuolemaan liitty byrokratiaa ja paljon. Pitäisi saada Latviasta virkatodistus Veran olemisesta siellä lläketiedettä lukien, ja hän tuli sellaiseen ajattukseen, ettei lääkärintyö ole hänelle sopiva. Täytyy soittaa huomenna konsulaattiin. Kiitos Kirsti, että olet jaksanut lukea näitä surun ajatuksia.
PoistaKiitos postauksestasi! Taas kerran ihailen ja ihmettelen sitä, miten hienosti jaksat käydä asiaa läpi täällä blogissa. Se on varmasti ja toivottavasti terapeuttista sekä sinulle, että meille lukijoille, jotka yritämme etänä myötäelää kanssasi tätä suurta suruanne. Mielestäni sinun ei pidä kiirehtiä Veran huoneen selvittelyä. Teet sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Pidä sitä sellaisenaan vaikka vuosia, jos niin on hyvä. En ole mikään ammattilainen, mutta näin voisin kuvitella. Jos nyt raivaat kaiken pois, voit tulla katumapäälle myöhemmin.
VastaaPoistaKiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Blogiin kirjoittaminen on minulle terapeuttista. Suoltaa surun sanoja. Joo, aika näyttää, milloin voi siivota Veran huoneen. Minulla on kyllä tarkoitus jättää huoneeseen huonekalut. Taulut. Veran kosmetiikan. Loputtoman monet paperit. Huone on aina Veran huone.
VastaaPoista