Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen 9.1 tänä vuonna. Vera oli ahkera opiskelija ja kuntoili paljon. Lopullinen kuolinsyyraportti tulee 2-6 kuukauden kuluttua.
Elämään on tullut nyt jonkinlainen arki. Kaaosmainen olo loppunut, se tapahtui pikkuhiljaa viikonlopun aikana. On jonkinlainen rauha. Aamurutiinit: ylös sängystä, vitamiinit granaattiomenamehun kanssa, tällä hetkellä aamiaiseksi AB-jogurttia, mysliä, marjoja ja kahvia, kasvojen pesu ja pukeutuminen, halkojen hakeminen, uunien sytyttäminen.
Voin vihdoin lukea kirjaa. Pystyn keskittymään tarinoihin. Tästä olen niin onnellinen. Aivan ihana lukea kaksi kolme tuntia ennen nukkumista. Nykyisin myös aamulla ja päivälläkin. Samoin pystyn silloin tällöin katsomaan televisiota.
Vera on mielessä pitkin päivää. Näen hänet mielessäni hymyilevänä. Ehkä hänellä on rauha. Ehkä Jumala otti hänet pois. Niin kun ottaa varhain rakkaimmat. Näin sanoi pappi, jonka kanssa juttelin.
Olemme jutelleet miehen kanssa myös psykiatrisen sairaanhoitajan ja kriisikeskuksen työntekijän kanssa. Sairaanhoitaja on erittäin hyvä työssään, ja on ollut lohdullista käydä hänen luonaan.
Koen, että kriisikeskuksesta ei ole ollut lohtua minun suruun. Silti yhä käyn siellä, jospa pääsisin sen työntekijän kanssa samalle aaltopituudelle. Mies ei enää halua osallistua. Ja hyvä niin. Se oli hänen päätöksensä.
Olemme keskustelleet miehen kanssa muustakin kuin Verasta. Muun muassa maailman tapahtumista ja päivän politiikasta, koska molemmat nyt katsomme jälleen uutiset.
Pohdiskelen, pitäisikö kylvää ruusupavun ja krassin siemenet. Olisi ilo nähdä niiden itävän, ponnahtavan mullan pinnalle pontevina suloisen vaaleanvihreinä.
Kuvat omat
Hyvä jos kaaos on poistunut tai vähentynyt. Se helpottaa olemista arjessa. Kyynelsilmin luen nykyään blogiasi. Ei voi mitään. Minullakin on tytär jonka melkein menetin eikä tulevista ole takeita. Ymmärrän elämääsi hiukkasen ehkä ja ihailen rohkeuttasi elää vaikka niin paljon meni pois.
VastaaPoistaKiitos Nimetön. Kaaos on jotenkin tosiaan hävinnyt, en ole koko aikaa kuin ilmassa roikkuen. Onneksi sait pitää tyttäresi.
PoistaKiitos Nimetön. Kaaos on jotenkin tosiaan hävinnyt, en ole koko aikaa kuin ilmassa roikkuen. Onneksi sait pitää tyttäresi.
PoistaKuten edellinen kommentoija, minäkin ihailen rohkeuttasi. Olen aina ihaillut.
VastaaPoistaIhana lukea, että olosi on muuttunut seesteisemmäksi.
Kaunista uutta viikkoa Marja!
Kiitos Kirsti. En ole omasta mielestäni mitenkään rohkea. Olo on nyt seesteisempi. Tuskan ujellus on vähentynyt.
PoistaTuntui niin hyvältä lukea tekstiäsi.Että vähän näkyy toivoa ja valoa pimeyteen.Että pystyy hetken ajan olla olematta niin tietoinen omasta kurjasta olostaan.Pienin ja varovaisin askelin elämä taitaa kuitenkin voittaa.Lepoa ja rauhaa sinulle!
VastaaPoistaKiitos Nimetön kommentistasi.Näkyy vähän jo valoa ja kuten kirjoitit varovaisin ja pienin askelin mennään eteenpäin.
VastaaPoista