Minun mieheni on kotoisin sekä Helsingistä että Länsi-Suomesta. Isänsä puolelta hän on suomenruotsalainen ja äitinsä puolelta eteläpohjalainen. Minä olen Itä-Suomesta. Meillä on aivan erilaiset niin sanotut heimoidentiteetit.
Kun oltiin ensimmäisen kerran käymässä hänen äitinsä luona, ihmettelin, miten siellä oli niin rauhallista ja vaitonaista. Ja aloin sitten itäsuomalaisittain puhua kalkattaa. Se jotenkin purskahti minusta, enkä voinut sille mitään. Vähitellen sain vähän kummeksuvia katseita, enkä silti voinut pitää suutani suikemmalla.
Miehen isä on suomenruotsalaisittain iloista ja pulppuavaa seuraa. Ennen juotiin aina snapsit ennen ruokaa.
Kun muutettiin yhteen miehen kanssa, heimoerot tulivat pinnalle. Mies on verkkainen, ja minä ikuinen puuhailija. Mies usein käski minun hiljentää tahtia. "Voidaan se tehdä huomennakin" oli yksi hänen lempilauseistaan. Minusta miehessä ei ole lainkaan pohjalaisia piirteitä. Oli siinä särmissä hiomista. Nyt minun mielestä me täydennämme toisiamme. Mutta kyllä minä vieläkin toisinaan kilahtelen. Ja astiat saattaa lentää. Elämää vain.
Psykoterapeutti ja tietokirjailija Katriina Järvisen vastaanotolle tuli mies, joka ei voinut ymmärtää vaimonsa käytöstä. En kestä, mies parahti.
Heillä oli yleensä koti täynnä vieraita, ja melkein kaiken muun ajan vaimo roikkui puhelimessa. Ei ollut hetkenkään hiljaisuutta.
Järvinen kysyi, mistä päin vaimo ja mies olivat kotoisin. Vaimo oli Pohjois-Karjalasta ja mies Porista. Järvinen ehdotteli, jospa tässä ei ole kysymys persoonallisuuksien erosta vaan kulttuurien erosta. Karjalassa ollaan sosiaalisempia ja puheliaampia kuin Länsi-Suomessa. Kyläileminen on siellä tapa.
Mies alkoi miettiä asiaa tästä näkökulmasta, ja se tuntui hänestä helpottavalta. Järvinen sanoo: "Monilla syttyy ihan lamppu päässä, kun otan tämän maantieteellisen aspektin esiin. He eivät ole tulleet sitä ajatelleeksikaan."
Suomalaiset jaettiin tosiaan ennen heimoihin: hämäläisiin, karjalaisiin, varsinaissuomalaisiin, pohjalaisiin, savolaisiin, ruotsalaisiin ja lappalaisiin.
Eri heimoihin liitettiin erilaisia ominaisuuksia. Hämäläinen on hidas ja käytännöllinen, karjalainen on puhelias ja räiskyvä, eteläpohjalainen sitkeä ja kerskaileva, ja niin edelleen.
Nykyihmisen korviin heimoerot ehkä kuulostavat kliseiltä. Järvinen on sitä mieltä, että kyllä stereotypioissakin on yleensä todellisuuspohjaa. Heimot voivat olla kulttuurisia identiteettejä. Ne ovat viiteryhmä, mihin voi verrata itseään.
Eikä näihin heimo-ominaisuuksiin kannata suhtautua turhan vakavasti. Onhan se jossain määrin humoristinenkin asia. Eikä ole enää niin vakava juttu kuin ennen.
Eri puolella Suomea on erilaisia tapoja ja käyttäytymismalleja. Järvisen mielestä olisi kummallista, jos ihminen ei samastuisi niihin ja kantaisi niitä mukanaan. Tätä ei moni tule ajatelleeksi. Kansantieteellisesti Suomi jaetaan itä- ja länsisuomalaisiin.
Maakuntien erilaisista piirteistä puhutaan muissakin maissa. Esimerkiksi Ruotsissa on tietty käsitys siitä, millaisia vaikka skoonelaiset ovat.
Uusmaalaisilla on yleensä melko heikko heimo- ja maakuntaidentiteetti. Muualla Suomessa helsinkiläisiä kyllä pidetään omana heimona. Stereotypia helsinkiläisistä on, että he ovat kylmiä, leuhkoja ja kiireisiä. Järvinen pitää itse helsinkiläisiä sosiaalisina ja joustavina. He ovat tottuneet ottamaan muut ihmiset huomioon. Minä olen täysin samaa mieltä. On ilo käydä Helsingissä.
Onko sinulla kokemusta näistä heimoeroista?
Onko sinulla kokemusta näistä heimoeroista?
Lähteet: Helsingin Sanomat 15.2.2020, kuvat omat![]()
