Mari oli keski-ikänen, kun hänen läheisensä paljastivat salaisuuden:"Sain kuulla sisarusteni kanssa, että äitimme oli mielisairaalassa, kun olimme pikkulapsia."
Kun Mari alkoi tutkia asiaa, kävi ilmi, että äiti oli kärsinyt psykoottistasoisesta mielenterveyden häiriöstä, johon liittyi skitsofreenisia ja narsistisia piirteitä. Tieto oli iso yllätys, mutta se selitti monta asiaa Marin lapsuudesta.
"Äiti oli ankara ja manipulatiivinen vallankäyttäjä, jonka mieliala hallitsi perhettämme. Kotona vallitsi pelon ilmapiiri. Jouduimme olemaan näkymättömiä. Mutta lapsena oli vaikea pukea sanoiksi, mitä oikein tapahtui."
Äidin todellisen tilan salaaminen surettaa Maria. Se johti vuosien epämääräiseen masennukseen, ahdistukseen ja itsesyytöksiin.
Mari kokee, että jos isä olisi puhunut rehellisesti äidin tilanteesta, persoonallisuuteen ei olisi tullut niin isoja vaurioita. Olisin ymmärtänyt, että minä en ole viallinen ja vääränlainen.
Samanlaiset tarinat ovat tuttuja lääkäri ja perheterapeutti Sirkku Suontausta-Kyläinpäälle. Hänen mukaansa perhesalaisuudet ovat yleisiä, ja synkät salaisuudet vaurioittavat.
Salaisuuksien taustalla on yleensä hävettäväksi koettu teko, tapahtuma tai asia. Hyvin usein vaikeneminen johtuu siitä, että ihminen uskoo salaisuuden vahingoittavan itseä ja sukua.
Marin perheessä äidin sairautta piiloteltiin lähinnä stigman takia: Vielä 1960-luvulla mielisairaudet leimattiin "heikoksi ainekseksi", ja esimerkiksi skitsofreniaa sairastavia pakkosteriloitiin rodunjalostusopin periaatteiden vuoksi.
Kun Hesari pyysi lukijoitaan kertomaan perhesalaisuuksistaan, eräs kuusikymppinen nainen kertoi äitinsä salanneen häneltä pitkään oman äitinsä itsemurhan.
Kahdeksankymppinen nainen puolestaan kertoi alkoholisti sedästään, joka suljettiin ennen sotia mielisairaalaan delirium-kohtausten takia.
Ihmisille tulee harha, ettei kukaan muu ole kokenut tällaista kauheaa, eikä he voi puhua asiasta muille.
Salaisuuksien kantaminen estää helposti aidon vuorovaikutuksen, ja ihminen joutuu elämään kuin näytelmässä. Tämä voi vaikuttaa identiteettiin ja kaapata jokapäiväisen elämän.
Ristiriidat ja epämääräinen ahdistus lisääntyvät. Ihminen ei voi hyvin, mutta hän ei välttämättä tiedosta, mistä se johtuu. Mitä vaikeampi ja isompi salaisuus on, sitä enemmän sen salailu vie energiaa.
Salaisuudesta ei tarvitse kärsiä yksin. Sen voi jakaa jonkun kanssa. Tosin sekin on elämän realiteetti, että ihmisen täytyy suojata itseään ja harkita tarkasti, kenelle salaisuutensa avaa.
Salaisuuksien avaaminen on myös senkin takia vaikeaa, että ihmiset muistavat asioita eri tavoin. Perheen tilanne on voinut olla eri aikoina erilainen. Pikkusisko on saattanut kokea vanhempien alkoholin liikakäyttöä, isosisko ei.
Usein ne, jotka haluavat selvittää salaisuuksia, tulevat torjutuiksi. Silloin on tärkeä uskoa itseensä ja olla välittämättä toisten mitätöinnistä.
Äitinsä mielenterveysongelmista kärsinyt Mari kohtasi vaikenemisen muurin, kun hän yritti selvittää tarkemmin perheensä asioita. Mari sanoo:"Uskon, että äitini on kieltänyt puhumasta."
Myös setänsä alkoholismia ja mielisairaalaan sulkemista selvitellyt nainen on saanut samanlaisen vastaanoton sukulaisiltaan: älä nyt enää vanhoja, ikäviä asioita muistele. Eikä se asia niin ollut."
Vanhemman kannattaa kertoa traumaattisista kokemuksistaan lapselle ikäkaudelle sopivalla tavalla, esimerkiksi pienelle lapselle symbolisessa muodossa. Muun muassa sadun kautta, kuvailematta tarkasti, mitä hirveyksiä on tapahtunut.
Lähteet: Helsingin Sanomat 24.9.2020, kuvat omat
