Vaativien vanhempien lapsesta voi kasvaa korostetun itsekriittinen ja armoton itselleen. Joskus äidin tai isän ääni puhuu mielessä vanhuuteen asti.
Lapsuudessa vanhemmilta kuultu jatkuva arvostelu voi vaikuttaa tapaan, jolla ihminen puhuu itselleen, sisäiseen ääneen. Jos vanhemmat ovat olleet hyvin kriittisiä ja vaativia, voi olla vaikea antaa itselleen anteeksi ja olla itseään kohtaan lempeä.
Elämästä tulee helposti suorituskeskeistä. Mikään suoritus ei kuitenkaan tuo tunnetta riittävyydestä. Ihminen etsii pohjimmiltaan vanhempiensa hyväksyntää.
Mitä äiti ajattelisi tästä?
Ihminen voi vielä aikuisena punnita päätöksiä sen mukaan, mitä vanhemmat niistä ajattelisivat. Kyseessä on vaikeus irrottautua vanhemmista. Kun lapsi ei ole saanut riittävästi turvaa, hän jää kysymään sitä ikuisesti.
On jännä paradoksi, että kun lapselle on annettu turvaa ja lämpöä, on helpompaa irrottautua vanhemmista, kasvaa omaksi itsekseen ja ajatella itse eikä toisen kautta. Mutta jos ei ole saanut tukea ja turvaa vanhemmilta lapsena ja nuorena, ei pääsekään heistä irti. Aikuinenkin voi yrittää alitajuisesti kelvata vanhemmilleen esimerkiksi aina uusia tutkintoja tekemällä ja olemalla hyvin ahkera.
Tällainen ihminen yrittää saavutta tilaa, jossa voisi viimeinkin kokea olevansa hyväksytty, turvassa ja tarpeeksi hyvä. Kelpaamisyritykset voivat jatkua senkin jälkeen, kun vanhemmat ovat kuolleet.
Tämän käyttäytymisen voi viheltää poikki esimerkiksi työuupumus tai masennus. Se voi saada ihmisen pohtimaan mistä paha olo kumpuaa ja miksi suorittaa ilman, että kokisi siitä koskaan kunnolla tyytyväisyyttä.
Monet joutuvat aikuisena peilin eteen ja alkavat käsitellä käyttäytymisensä ja ajattelunsa juurisyytä. Se tekee mahdolliseksi muutoksen.Usein se vaatii syvää prosessia, että pystyy olemaan vihainen niille, jotka ovat tuottaneet niin paljon hallaa.
Pelkkä tiedostaminen ei välttämättä lopeta pahaa ja haitallista sisäistä puhetta vaan pitäisi myös uskaltaa tuntea kokemukseen liittyviä tunteita ja käsitellä niitä.
Olisi myös lohdullista ja hyvä ymmärtää, millainen historia omilla vanhemmilla on ollut. Ehkä vanhempi toimi niin hyvin kuin pystyi, mutta hänen eväänsä olivat heikot.
Usein aikuinen, joka puhuu lapsilleen korostuneen vaativasti ja arvostelevasti, on mielessään itseään kohtaan samanlainen. Myös hänen vanhempansa ovat olleet kriittisiä. Ajatusmalli etenee sukupolvelta toiselle, sukupolvien ketjussa.
Lähteet: Helsingin Sanomat 4.6.2020, kuvat omat
Jos aikuisena ymmärtää, millainen lapsuus ja nuoruus vanhemmilla on ollut ja, että he toimivat kasvattajina parhaan kykynsä mukaan saamillaan eväillä, pystyy ehkä antamaan anteeksi vanhemmilleen. Se auttaa myös pitkälti olemaan kohtuullinen itseä ja muita kohtaan. Minulta ei vaadittu koulumenestystä, mutta kylläkin ehdotonta kuuliaisuutta aikuisia kohtaan ja kun en siihen alistunut sain arvostelua ja rangaistuksia. Osan hyvästä syystä.
VastaaPoistaAikuisena voi varmaankin ymmärtää vanhempiensa taustoja. Minäkin ymmärrän, että äitini juominen johtui myös pitkälti geneettisistä tekijöistä: hänen isänsä oli alkoholisti samoin monet sisarukset. Melkoinen addiktiosuku siis. Minullekin opetettiin tuota kuuliaisuutta aikuisia kohtaan. Piti aina tervehtiä aikuisia ja kotona myös niiata.
VastaaPoistaKiitos postauksesta. Tämä osui ja upposi. Näitä asioita olen paljon miettinyt viime aikoina ja tiedostanut koko ajan lisää jotain aiheeseen liittyvää. Koin myös uupumisen noin viisi vuotta sitten. Olisi opeteltava olemaan vähemmän vaativa itselleen ja opittava sietämään keskeneräisyyttä ja virheitäkin.
VastaaPoistaKiitos Erikoiset Asiantuntijat. Sinä siis tunnet aiheen. Ehkäpä uupuminen opetti sinulle jotakin. Vaativa sisäinen ääni on kaiketi yleinen meillä naisilla.
VastaaPoista