Olen tämän nyt vajaan vuoden digikokemuksella huomannut. Kun viikonloppuisin pidän sometaukoa. Tekisi välillä kovasti mieli mennä tietsikalle. Ja saatankin käväistä jossakin somekanavassa .Saatan jopa olla välillä vähän levoton. En edelleenkään osaa käyttää puhelinta digimaailmoissa. Siis digiblondi yhä. Mutta olen ehkä jo - riippumatta onnettomista taidoistani - somettunut akan hupakko.
A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki väittää, että digitaalisuudesta tulee lähivuosina isompi ongelma kuin uskallamme kuvitellakkaan.
Riippuvuus, addiktio liitetään yleensä päihteisiin. Mutta riippuvuus voi olla myöskin toiminnallista. Kuten peliriippuvuus. Kun olemme digimaailmoissa ja saamme positiivista palautetta, se aktivoi aivojen mielihyväjärjestelmää. Tämä voi johtaa siihen, että haemme mielihyvän tunnetta uudestaan. Ja uudestaan. Tästä syntyy kierre, joka voi johtaa riippuvuuteen.
Minusta pelottavinta ja hurjinta on, että tutkimuksissa on todettu. Että digimaailmasta luopuminen aiheuttaa samanlaisia vieroitusoireita kuin päihteistä luopuminen: Huonoa oloa. Ärtymystä. Levottomuutta. Nämä vieroitusoireet ylläpitävät digin käyttämistä.
Entiset facebookin johtajatkin myöntävät, että somen ohjelmat on tehty samanlaisella logiikalla kuin rahapelit: Käyttäjä saa nopeasti mielihyvän tunteen. Ja se saa jatkamaan.
Esimerkiksi peukutus on tehty niin, että vasteen saa melko nopeasti. Etenkin nuoret voivat ärtyä tai ahdistua, jos vartin aikana ei ole tullut tykkäyksiä.
Kaikkialle tunkeutuva digi on omalla tavallaan jopa pahempi juttu kuin päihteet. Kukaan ei voi työpaikallaan juoda viinaa, mutta digi voi olla osa työtä ja somea voi käyttää tauoilla tai työaikanakin. Meillä ei ole enää juurikaan elämänalueita, joissa ei digi vaikuttaisi. Paitsi ehkä peseytyminen ja nukkuminen.
Aasiassa on jo miljoonia ihmisiä, joilla on ongelmia digin kanssa. Digimaailmaan voi syrjäytyä. Suomessakin on tapauksia, että koulu jää kesken. Kun eletään vain vain digimaailmassa.
Mitä tästä opin? Kannattaa vastaisuudessakin pitää viikonlopun sometauko. Vaikka se vähän levottomuutta aiheuttaakin.
Mitä mieltä sinä olet, voiko digistä tulla riippuvaiseksi?
Lähteet: Helsingin Sanomat 15.3.2018, kuvat Pexel, Pixabay