Leppoisa viikonloppu miehen kanssa kahden

Olimme miehen kanssa kahden, koska lapset on jo osittain jättäneet pesän. Lauantaina heräsin samaan aikaan kuin arkena. Haluaisin nukkua pidempään. Mutta olen kai jo niin vanha akan roikale, että unirytmi ei helposti muutu. Vietin sometonta viikonloppua. Paitsi sunnuntaina julkaisin yhden postauksen ja vastasin kommentteihin.

        Suklaamunia näin vähän jäljellä pääsiäisestä. Meillä mies on se sokerihiiri.

Olen laiska siivoamaan. Mutta perjantaina päätin, että siivoan viikonloppuna. Taas monen viikon jälkeen. Koti alkoi näyttää siltä. Että pitäisi. Jotta saisin leppoisan viikonlopun, ajattelin - omasta mielestäni muka neuvokkaana ihmisenä -  että siivoaminen  kannattaisi hoitaa ensiksi pois alta.

Siispä imuroimaan. Miten vihaankaan imurin ääntä! Se riipii hermoja. Imuroinnin lopussa äimistyin, että minulla on vielä yövaatteet päällä, enkä ole syönyt aamupalaa. Olin noudattanut taas Nyt ja heti-elämänfilosofiaani. Myös impulsiivisuus. On minulla muitakin elämänfilosofioita. Voin tehtailla niitä käsillä olevaan ongelmaan, tilanteeseen. Aika pinnallista.

Mutta silti.

Tai ehkä juuri siksi.

   Aivan vahingossa tuli tällainen jännä kuva.

Rutiineita rikkoakseni söin erilaisen aamupalan kuin yleensä. Marskin kunnon ruis arinalimppua ja marjasmoothien. Johon laitoin mustikoita, vadelmia, mansikoita, mantelimaitoa ja hunajaa.

Sitten köllöttelimme miehen kanssa, kunnes hänen piti lähteä töihin. Kuten usein viikonloppuna. Minä lähdin laapustamaan ulos auringon paisteeseen ja raikkaaseen ulkoilmaan. Kävelin kuusi kilometriä ja otin näitä valokuvan tekeleitäni.

              Nurmaan joki vanhoine sulkuineen.

Ulkoilun jälkeen lempihommaa. Lukemista. Luin viikonloppuna yksi ja puoli kirjaa. Lauantaina Tuula Liina Variksen romaanin Peili ja ikkuna. Kirja kuvaa hyvin keski-ikäisen naisen elämää. Siinä on tiheitä ajatuksia. Yhteiskuntakritiikkiä, naiseutta, rakkautta, seksualisuutta, kuolemaa. Aloitin myös Susan Fletcherin Meriharakat, jonka kieli on uskomattoman kaunista, runollista, kuulasta. Täysin omanlaistaan. Kirja on jotenkin vähän surumielinen. Vesi, meri, rannikko on läsnä voimakkaasti päähenkilö Moiran elämässä. Hänen siskonsa  Amy on neljättä vuotta koomassa. Moira käy usein häntä katsomassa. Hänen ajatuksensa virtailee. Ja tavoittaa syyllisyyden ja rakkauden.

Mies kotiutui viiden maissa ja syötiin lihatonta borshkeittoa. Illalla maailmanparantamiskeskustelua politiikasta ja yhteiskunnasta. Ja myös totesimme, että ei tarvitse enää kantaa halkoja ja lämmittää uunia joka päivä. Jippii ja hiiohoi!

Sunnuntai aamuna vetelehdin sängyssä pitkään. Aamupala. Kakun sulattaminen mikrossa. Koska yksi ystävä tuli käymään. Höpöttelimme enimmäkseen naisten juttuja ja muutakin hyvin tarpeellista.

Ystävän treffaamisen jälkeen tuli hinku ulkoilmaan. Tein kunnon juoksulenkin. Sadattelin mielessäni sitä, että kun olen juuri vähän somettunut. Paljastuu juttu somekanavien hämäräperäisestä puuhasta. Ne tosiaankin kerää kaikista tietoja - jopa messengeristä - joita käytetään lähinnä kaupallisiin tarkoituksiin. Tein savikasvonaamion. Saunoimme. Puhuin pitkään puhelimessa toisen tyttäreni kanssa.

Sitten tämän postauksen kirjoittaminen. Taas ongelmia. Kuvia ei meinannut löytyä tietsikalta kännykästä siirtämisen jälkeen. Yritin ja yritin ja kiroilin. Pitää nojautua ATK- auttajaani tässä koko ajan kiusaavassa asiassa. En löytänyt kaikkia kuvia. Harmitti.  No, onneksi oli rentouttava ja rauhallinen viikonloppu.

Hyvää viikonalkua kaikille!

Mitä sinä teet mieluiten viikonloppuisin?