Päivän asu ja kuulumiset

Oli viime viikonloppuna tarkoitus tehdä edes jotakin kevätsiivousta. Eli pestä ikkunat. Sunnuntaina pitkän jahkailun jälkeen. Päätin toimia. Mutta ikkunanpesuaine ja Wileda liinat - tai mitkä ne nyt ovatkaan - oli lopussa. Liian pitkä matka kylälle ostamaan vain niitä. Ajattelin, että voinhan maanantaina työreissaamisen ohessa ostaa ne.

Olisihan ne ikkunat voinut pestä yleispuhditusaineella, ruokasoodavedellä, etikkavedellä ja lastalla. Toki tiesin tämän. Mutta uskottelin itselleni muuta. Oikeastaan olin tyytyväinen, että aine ja liinat oli lopussa. Sain jatkaa vetkuttelua. 

Se oli ihan mukavaa.

Tunika on vanha ja merkiltään Anna Field. Mies kuvasi. Kenotan ja murjotan  pönttöuunin edessä. Kuvat edustavat taas Epäselvää koulukuntaamme.

Olen mennyt Instagrammiin. Vai pitäisikö sanoa hienosti. Että minulla on instatili. Kuvia lähettelen. Ilman kunnon käsitystä, miten insta toimii. Kokemus ehkä opettaa. 

Oikeastaan on piristävää tehdä välillä jotakin puolihuitaisten.

Yhtenä aamuna menin töihin aika vartalonmyöteisessä mekossa.  Ajattelin jopa laihtuneeni, kun mekko tuntui niin väljältä.

Töissä ihmettelin, mikä oppilaita naurattaa. Sitten ystävällinen oppilas sanoi, että sun vetoketju on takaa auki ja hän tuli vetäisemään sen kiinni. Mukavat oppilaani. En ollut muistanut pyytää miestä sulkemaan selkäpuolella olevaa pitkää vetoketjua. Niin kuin hän yleensä tekee. Omat kädet ei yllä.

Huhtikuun ahdistusta - joka on kai minun kevätväsymystä - on ollut tänä keväänä onneksi aika vähänlaisesti. Mutta silti olen käynyt lenkillä niin, että olen katsonut vain tietä. En ruman ruskeanharmaata - kuin kuollutta - maisemaa.

Minulla on ollut huhtikuun ahdistus koko nuoruus- ja aikuisikäni. Ehkä siihen vaikuttaa yhtäkkiä yltäkylläinen valo. Joka paljastaa kaiken lian, roskat, turran ja marron maan. Myös kotona kaikki lika näkyy selvemmin. Ja pitäisi siivota. 

Pitäisi. Niinpä.

T.S. Eliotin runo tuo hieman lohtua. Ja se toimii ikään kuin vertaistukena:

Huhtikuu on kuukausista julmin, 

se työntää sireenejä kuolleesta maasta,

sekoittaen muiston ja pyyteen, 

kiihottaa uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä, 

kietoen maan lumeen ja unohdukseen,

kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.

Mitkä on sinun pahimmat pukeutumismokasi?

Hyvää viikonloppua kaikille!