Olen viime aikoina väistellyt - miltei tyylikkäästi - vaakaa ja kevätsiivousta. En voi sietää ikkunoiden pesua. Jossakin vaiheessa se on kuitenkin tehtävä. Vetkuttelen siihen asti.
Olen kehopositiivinen. Hyväksyn itseni rasvoineni kaikkineen. Mutta haluan pysyä samassa painossa - vähän pulskana - kuin viisi vuotta sitten, kun päädyin kehopositiivisuuteen.
Mutta väistelen vaakaa. Se jotenkin mulkoilee minua nurkastaan.
Vaaka voisi ymmärtää olevansa vain miestäni varten. Mies punnitsee usein itsensä. Sitten taputtelee tyytyväisenä mahaansa. Myhäilee. En ihan piruuttani astu sille. Mutta tietty vaatteet kielivät muutaman kilon painonnoususta. Näin yleensä talvella. Kesällä on niin paljon ulkotöitä ja muutakin liikkumista kuin tavalliset lenkki ja kuntosali, että paino putoaa itsekseen.
Maalainen oli Helsingissä viime viikonloppuna muun muassa lanseeraustilaisuudessa. Junarata oli poikki Mäntyharjun myrkkyvuodon takia. Siispä bussilla ensimmäistä kertaa. Olen matkustanut Helsinkiin aina junalla tai miehen kyydissä. Jos itse ajaisin, tapahtuisi kauheita.
Mies antoi ajo-ohjeet Nesteen huoltamolle, jonka läheisyydessä bussit kulkee. Ja tietty epäkäytännöllisenä ja hajamielisenä ihmisenä kaahailin vahingossa sen Nesteen risteyksen ohi. Ihana kevät ja viimein sulat tiet painaa kaasua. Sitten näin miehiä menemässä isoon pakettiautoon ja kysyin heiltä tietä. Eivät ymmärtäneet.Olivat venäläisiä metsätyöntekijöitä. Vaikka höpötin "petrol" ja näytin bensatankkiani.
Mekko on merkiltään Jensen ja ostettu Tarjan Muotipuodista kymmenisen vuotta sitten. Olin aamulla ihan hyvällä tuulella, mutta silti tunnepukeutujana pukeuduin mustaan. Mekko on leikkaukseltaan jotenkin iloinen. Mies otti kuvat. Taas kenotusta pönttöuunin edessä. Ja kuvat edustavat jälleen meidän Epäselvää koulukuntaamme.
Kerrankin järkeni sanoi jotakin oikeasti järkevää. Ei Neste voi olla keskellä korpea ja hiekkatien päässä. Käännyin ympäri ja ajoin - itselleni sopivasti - tosi kiruusti, etten myöhästyisi bussista. Ehdin juuri ja juuri bussiin. Sadattelin mielessäni: Hyvin tämä matka taas alkaa.
Jäin bussista pois heti keskustaan tultaessa. Halusin kävellä ja kummastella pääkaupungin menoa. Komeita pytinkejä, korkeita lasitaloja, puistoja.
On oikeastaan häpeä. Etten tunne paljonkaan oman maan pääkaupunkia. Se on ollut aina kauttakulkupaikka rautatieasemalta lentoasemalle. Ja kuitenkin tunnen Turun, Kööpenhaminan ja Ateenan kuin omat taskuni. Olen aikoinani asunut niissä.
Kävelin korkkareillani ja ihmettelin: Onkohan tuo se Töölönlahti? Tuo on varmaan eduskuntatalo. On tullut nähtyä uutisissa.Tuo on oopperatalo. Se siinä oikein lukee. Onkohan tuo tuomiokirkko? Juu, varmaankin on. Kun on noin iso. Onkohan tuo se Kiasma? Kun on niin kummallisen näköinen. On sitä lehdissäkin näytetty. Tämä on Kamppi. Koska niin siinä lukee.
Ajantaju unohtui. Ja tuli kiire hotelliin ja Crissa Swedenin lanseeraustilaisuuteen. En löytänyt hotellia. Miksi minulla suuntavaistottomalla ei ollut karttaa? Siis taksi.
Onkohan minulle oikeasti tulossa dementia? Vai onko tämä vain hajamielisyyttäni? Lähdin hotellista ulos ja päädyin portaita pitkin aivan outoon maisemaan. Päässä löi tyhjää. Olinko oikeassa rakennuksessa? Tietty olin. Olin juuri tullut sieltä ulos. Älysin sitten kiertää koko valtavan rakennuksen. Suureksi helpotukseksi tulin hotellin julkisivulle. Mitkä ihmeen portaat ne oli? Jää arvoitukseksi. Kyllä minulla päässä jotenkin liiraa. Kun en tiedä missä olen. Alkaa vähän huolestuttaa.
Minkälainen suuntavaisto sinulla on? Oletko eksynyt koskaan?
Hyvää viikonloppua kaikille!
Lähteet: kuvat omat
Hei Marja. Huomaan yhtäläisyyksiä kanssasi usein. Suuntavaistoni on onneton. Silti haluan uusiin paikkoihin. Osaan avata suuni kysyäkseni ja niin tulen viettäneeksi paljon aikaa vieraiden ihmisten kanssa kysyäkseni tietä. Vaikka puhelimessa on jonkinlainen navigaattori tietä en silti löydä helposti. Olin viime syksynä Ateenassa kuukauden ihan huvikseni. Huviksi se ei muodostunut airbnbn hirveän torakka asunnon myötä mutta opin kulkemaan Ateenassa paikallisilla kulkuneuvoilla. Päättäväisyydestäni huolimatta olo oli ankeaa. Mutta selviydyin ja sehän oli pääasia kuten sinunkin päivässäsi Helsingissä. Hajamielisyytesi johdosta et huomaa missä olet. Olet kuitenkin aina lopulta päässyt perille ja pois. Kuten minäkin. Lennotkin on onnistuneet. Seikkaillaan taas!
VastaaPoistaKiitos, Merja kommentista. Juu, yhtä seikkailua tämä on suuntavaistottomana. Kiva että löytyy kohtalontovereita. Taisi Ateenassa oleskelu olla melkoinen kokemus. En edes osaa kuvitella, että asunnossa olisi torakoita. Ja ne on aika isoja ja häijyn näköisiä. Minäkin haluan uuteen paikkoihin. Ja aina niihin on tosiaan päässyt. Lopulta. Ahkeran neuvojen kysymisen avulla. Ihmiset on ihmeen auttavaisia tässä asiassa. On minullakin puhelimessa navigaattori, mutta minulla on ehkä harhainen käsitys, että se neuvoo vain autoreitit. En ole tulluksi kokeilemaan sitä. Kun en vieläkään tunne täysin ensimmäisen älypuhelimeni asetuksia. Rentouttavaa viikonloppua sinulle.
PoistaNiin Marja..puhelimenkin navigaattori neuvoo sille kulkuneuvolle jolle sen ohjelmoi. Siis jaloillekin. Mutta erittäin mutkikkaita teitä. Kysymällä selvisin Ateenassakin helpommin. Asuin Galatsin alueella jossa ei juurikaan turisteja näkynyt. Olin kyllä ainoa. Kun siellähän ei ole hotelleja.
PoistaKiitos Merja tarkentavasta kommentistasi. Voisin kysyä tyttäreltä neuvoa navigaattorin ohjelmoinnista. Mutta epäilen, tulisinko sitä käyttämään. On mukava käyskennellä uudessa paikassa villinä ja vapaana. Mukavaa lauantai päivää sinulle.
PoistaMeikäläisellä suuntavaiisto olematon mutta sinulla tosi upea mekko :-)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Pihakeiju. Todella mukavaa että löytyy muitakin suuntavaistottomia. Minun miehellä se on hyvä. Eikä hän ymmärrä minun säheltämistä. Miehillä on tutkitusti parempi avaruudellinen hahmottaminen helpompaa (johtuu ehkä heidän putkiaivoista). Mekko on vanha, mutta tykkään itsekin siitä aina vain. Kivaa viikonloppua sinulle.
Poista