Yritän sisustaa ja mies kauhistelee

Mies tuli kotiin töistään. Ensi sanoiksi sanoi, että mitä hemmettiä tuo kalaverkko tekee eteisen seinällä? Minä siihen: Ai, sä huomasit, että se on kalaverkko. Hienoa! Mä "stailasin" ja asettelin sitä niin pitkään. Että pelkäsin. Ettei se enää näytä kalaverkolta. Se on nyt meidän uusi sisusustuselementti. 

Tuo "elementti" on outo sana. Oikein hieno myös. Käytän sitä nyt  tässä kirjoituksessa siksi, että vaikuttaisin paremmalta sisustajalta.

Koska asia on niin että en osaa sisustaa. Harmonisesti, kauniisti.

Mutta eihän se sisustamista estä. Vaikka ei ole niin sanotusti silmää.

Yritän silti aina vaan. Sisustaminen on itse asiassa mukavaa ja luovaa toimintaa. Oli jälki sitten millaista tahansa.

Viime aikoina on ollut käytettyjen tavaroiden suosikkina käsin virkattu pitsi ja ryijyt. Moderneja ryijyjä olen keräillyt jo vuosia. Tänä vuonna tuli ensimmäistä kertaa ostettua virkattua pitsiä. Kun oli niin halpa ja kaunis. Vanha pitsipäiväpeite on nyt olohuoneen toisen sohvan päällä.

                               Tämä kuva huijaa. Kalaverkko on harmaa eikä ruskea.

Sain tämän inspiraation, kun olin taas haahuilemassa kirpparilla. Kun näin kalaverkot, päätin, että yksi tuollainen on saatava kotiin. Ripustaisin sen olohuoneen seinälle.  Valitsemani kalaverkko oli lisäksi kauniin värinen Ja minähän tykkään väreistä.

Silmäilin sitten olohuonetta. Ja tulin lyhyen mietinnän jälkeen siihen tulokseen, että siellä on jo seinillä tarpeeksi sisustuselementtejä. Lapseni sanovat, että meidän talo on kuin kirpputori. Siinä on kieltämättä totuuden siemen. Lopulta päädyin eteiseen. Kun se on sisustuselementillisesti aika tyhjä. Hain vasaran ja nauloja autotallista. Ja ei kun sisustamaan.

Kalaverkko oli julmetun iso. Tuumiskelin, että annan sen isoudelle tilaa. Mutta eteinen on pieni. Ei sinne kannata mitään kauhean isoa sisustuselementtiä laittaa. Tämän tajusin ihan omalla maalaisjärjellä.

Naulasin ylhäälle ensimmäiset kaksi naulaa. Ripustin verkon. About tunnin naulasin ja asettelin sitä pienemmäksi.Asettelu oli kuin meditaatiota. Tiivistä. Olikohan minulla flow-tila?

Sori, ettei tässä kirjoituksessa ole kuvia itse työprosessista. Olin aivan liian innoissani. Että olisin muistanut kameran.

No, kun mieheni kerrankin reagoi johonkin uuteen sisustuselementtiin. Päätin puhua siinä samassa hötäkässä miehen tekemään hyllyn harmaan kalaverkon yläpuolelle. Voisin siihen ikään kuin harmaan kalaverkon vastapainoksi laittaa lukemattomia kaapissa lojuvia värikkäitä retroastioita ja muuta sellasta vanhaa. Tykkään kaikesta vanhasta viattoman kauniista. Nyt vanha laulu Youtubesta. Laila kinnusen Lazzarella.

Ja oikeastaan pitäisi saada hylly myös keittiön ikkunan verhotankoon.

Mies tietty huokaili. Tulevan työnsä määrää ja sanoi: Katotaan sitten myöhemmin ja painui iltapäivätirsoilleen.

Entä minä sitten? Olin kuljeskellut kirpputorilla muka jotakin etsien yli tunnin. Ja havahtunut kalaverkkoihin. Sen päälle tunti naulaamista, asettelua ja tiirustamista eri näkökulmista. Että niin. Enkö minä ollut tehnyt mitään tuon uuden sisustuselementin suhteen? Mutta en totisesti yhtään rankkaa. Kevättä rinnassa. Mukavaa. Miehen näkökulma ajatuksia lukien: Katsoi minua tavallista pitempään. Ehkä pohdiskeli, onko tuo vaimo mennyt lopullisesti sekaisin. Ja aina se kiire.

Minkä minä sille voin - jo ihan aikuinen ihminen tai oikeastaan myöhäiskeski-ikäinen nainen -, että minulla on usein kiirus paikasta paikkaan. Ajatuksesta toiseen. Ne hyllyt on saatava nopeasti! Itse asiassa miksi en tee niitä itse?  Lautaa on. Mutta taidot kehnot.

Katsotaan miten tilanne kehittyy.

Saako kevät sinut sisustamaan?