Puutarhanhoito toimii kuin masennuslääke

Minä iloitsen puutarhanhoidosta. Ensinnäkin saa olla ulkotöissä ja näkee kättensä työn tuloksen nopeasti. Rentoudun puutarhassa, laulaa rallattelen yksinäni ja puhun kasveille.

Maaperästä löytyy lähes masennuslääkkeen veroista bakteeria. Mycobacterium vaccae lisää serotoniinin tuotantoa, joka masennuksen aikana vähenee. Se rentouttaa ja tuo onnellisuutta. Bakteerin saa maata möyhentäessä. Hyvät vaikutukset tulee kosketuksen kautta iholle ja ilman kautta hengittäessä.

Allergioiden ja luonnon yhteydestä on eniten näyttöjä. Luonnon antama suoja atopiaa vastaan on suurin varhaislapsuudessa, mutta vastustuskykyä kannattaa kerätä koko elämän ajan.

Keskittyminen tekee hyvää

Kasvimaan kylväminen ja kitkeminen tempaisevat mukaansa. Aivot saa lepohetken, kun kasvit vie huomion. Puutarhanhoito on kuin mindfulnessia, keskittymistä nykyhetkeen. Puutarhanhoito on kuin kävely tai lenkki, jolloin uusia näkökulmia ja ajatuksia tulee mieleen. Voidaan saavuttaa flow-tila.

Apua stressiin

Luonnon rauhoittavaa vaikutusta on mitattu. On havaittu, että jo viiden minuutin oleskelu kasvien parissa alentaa verenpainetta stressihormonien kortisolin ja adrenaliinin vähentyessä.

Hyogon yliopistossa tehty tutkimus japanilaisten muistisairaiden parissa osoitti, että puutarhanhoito lievittää stressiä enemmän kuin muu askartelu.

Paino laskee ja kunto nousee

Tunti puutarhassa kuluu kuin huomaamatta ja samalla saa liikuntaa kävelemisen ja imuroinnin verran.

Puutarhatyö parantaa myös tasapainoa, koordinaatiota ja lihasvoimaa.

Painonhallinnassakin on puutarhatyöstä apua. Noin 70-kiloinen ihminen pudottaa tunnissa lähes 300 kaloria.

Hyötyjä vanhuuteen

Puutarhatoimintaa on tarjolla myös vanhuksille. Kasvit voivat herättää aistien avulla muistoja aiemmasta elämästä. Tunne että on vielä osallisena elämänmenossa voimistuu. Kerran opitut puutarhuritaidot pysyvät muistissa usein senkin jälkeen, kun on jo vaikea hahmottaa, mikä päivä on tai keitä ympärillä on.

Lähteet: kadonneet, kuvat omat

Ammattikutsumus voi polttaa myös loppuun

Minulla ei ollut suuren suurta kutsumusta nykyiseen työhöni, vaikka siitä tykkäänkin energisten ja mielenkiintoisten nuorten takia. Tuntuu siltä, että välillä heidän energiansa tarttuu minuun. Saan heiltä valtavan paljon.

Yliopistosta valmistumisen jälkeen tein - ehkä kutsumustyötäni - tutkijan hommia vuoden. Sitten ymmärsin, että se on myös hyvin epävarma pesti. Apurahaa seuraavaksi vuodeksi joko saa tai sitten ei. En pidä epävarmuudesta toimeentulon suhteen. Niinpä tein vuoden kestävät opettajaopinnot. 

Ja valmistuin, kuten ennen sanottiin, kansankynttiläksi. Tuo kansankynttilä on jännä sana. Se tarkoittaa kai, että opettaja valaisee tiedollaan maailmaa. Mutta eikö sanontaa keksiessä huomattu sen kielteistä puolta? Kynttilä palaa joskus loppuun. Mitä sitten?

Itselle merkityksellistä työtä  jaksaa usein tehdä palavalla innolla, mutta into voi karata käsistä. Kanadalaistutkijat ovat löytäneet kaksi intohimon lajia: harmonisen ja pakkomielteisen.

Ensimmäisessä lajissa ihminen osaa hallita intohimoaan ja ei hukuta töihin kaikkea aikaansa. Jälkimmäisessä kutsumus muuttuu - nimensä mukaisesti - vahvaksi sisäiseksi pakoksi, josta itsetunto ja mieliala ovat riippuvaisia.

Harmoninen intohimo on yhteydessä positiivisiin tunteisiin, flow -tilaan eli ajatusten virtauskokemukseen ja hyviin suorituksiin.

Pakkomielteinen intohimo kyllä energisoi, mutta siihen liittyy myös ahdistusta ja turhaa murehtimista. Se altistaa loppuunpalamiselle ja voi haitata työ- ja perhe-elämän yhteen sovittamista, koska työhön saattaa mennä koko valveillaoloaika.

Joillekin oma juttu, kutsumus, kirkastuu jo varhain. Joillekin kutsumus ei selviä syvällä pohdinnallakaan vaan vasta tutkimalla ja kokeilemalla erilaisia asioita ja töitä. Into voi kasvaa myös tehdessä. Työhönsä voi ihastua.

Oletko kokenut harmonista intohimoa suhteessa työhösi?

Lähteet: Helsingin Sanomat 17.1.2019, kuvat Pixabay

Onnellinen elämä?

Minä ajattelen onnesta niin, että se on tunne kuten muutkin tunteet ja ne tulevat ja menevät. Kestävät aikansa.  Sammuvat. Mutta taas tulevat ja menevät. Onnellisuus ei ole aina samanlainen tai pysyvä tunne.

Nuorena elämä on täynnä päämääriä, uusia tavoitteita, mutta kun  viimein saavuttaa ne, iskee helposti tyhjyys. Se, että toistuvia ja toistuvia asioita tulee enemmän elämään, on aikuistumisen ja keski-iän haaste.

Antti Kauppinen on filosofian professori. Hän on keskittynyt tutkimaan elämän mielekkyyttä, merkityksellisyyttä ja onnellisuutta.

Nykyisin ihmiset tavoittelevat onnea enemmän kuin koskaan. Ei ole enää yhtä paljon yhteisiä arvoja kuin ennen oli. Mutta onnellisuus on yhä sellainen asia, josta kaikki ovat yhtä mieltä, että se on tavoittelemisen arvoista.

Kirjakaupoissa on valtavat määrät self help-oppaita: Viisi askelmaa jolla saavutat onnen, Kasva henkisesti - saavutat onnen...

Paineita onnen tavoitteluun luo myös some. Somessa ihmiset antavat usein elämästään kiiltokuvamaisen kuvan. Ollaan ulkomailla, juhlissa tai esitellään ensiluokkaista kotia, joka muistuttaa sisustuslehtien kuvaa kodista, jossa ei näy elämää ja elämisen jälkiä.

Antti Kauppisen mukaan onnellisuus muodostuu karkeasti kahdenlaisista vakaista mielialoista ja tunteista.

Ensimmäiseksi on kokonaisvaltaisia mielialoja kuten turvallisuus, huolettomuus ja omanarvon tunto. Näiden valossa maailma näyttää meistä kodilta ja meillä on paikka siellä.

Toiseksi on yksittäisiä tunteita  esimerkiksi mahdollisuuksiin kohdistuvat kiinnostus ja luottamus. Tähän liittyy terve ylpeys ja vapaa mielen virta, flow, ja onnistuneista ihmissuhteista kumpuavat täyttymyksen, ilon tunteet ja hyvinvointi.

Jotta elämässä olisi mieltä ja merkitystä, täytyy tavoitella ja toteuttaa asioita, jotka ovat muulla tavoin arvokkaita kuin onnellisuus. Esimerkiksi voi edistää oikeudenmukaisuutta, luoda jotakin kaunista, keksiä jotakin hyödyllistä.

Nuorten aikuisten elämä on nykyisin päämäärätietoista - oman jutun löytämistä - niin opiskelussa ja töissä. 

Keski-iässä nämä asiat on jota kuinkin ratkaistu.

Jos on vielä pieniä lapsia, joka arkiaamu pitää kaivaa vaatteet esiin ja viedä heidät tarhaan. Sama kuvio toistuu. Ja toistuu.

Joku saattaa kutsua tällaista elämäntilannetta prismaperheen elämänvaiheeksi. Mutta se on Antti Kauppisen mukaan palvelutarina. Siinä palvellaan päämäärää, joka ei ole kaukana tulevaisuudessa vaan läsnä päivittäin.

Keski-ikäisillä on haaste löytää mielekkyys  tällaisesta palvelutarinasta. Siinäkin on kuitenkin mahdollisuus kasvuun ja kehittymiseen. Se, että toistoa ja toistoa tulee enemmän, on aikuistumisen haaste.

Suomi oli viime vuonna YK:n Onnellisuusraportin mukaan maailman onnellisin maa. Pohjoismaat on usein Onnellisuusraportin kärkisijoilla. Pohjoismaissa on vahva sosiaaliturva ja alhainen rikollisuus, jotka edistävät turvallisuudentunnetta ja huolettomuutta.

Mutta tasa-arvoisuus ei ikävä kyllä toteudu nykyään. Vähäosaisia ja työttömiä kyykytetään. Työttömien aktiivimalli on nöyryyttävä, jos pitää sakon uhalla mennä töihin tai koulutukseen, jotka eivät mitenkään vastaa työttömän mielenkiintoa ja osaamista.

Minkälaista sinusta on onnellinen elämä?

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.1.2009, kuvat omat

Miten tehdä työ mukavammaksi? Oletko työintohimoinen vai työholisti?

Minä en ole onnistunut muuttamaan työtäni mukavammaksi. Ei työni tosin mitään epämukavaakaan ole. Vaan ihan kivaa. Mutta aina voisi kehittyä. Olen kyllä kokeillut kikkaa ja toistakin. Vain joka viides suomalainen kokee työnimua ja sitä kautta työintohimoa päivittäin.

Työntekijä pystyy itse ehkäisemään työuupumusta tai työssä tylsistymistä. Työtä voi yrittää muuttaa sellaiseksi, joka vastaa enemmän omia toiveita, vahvuuksia, arvoja. Kansainvälisesti tästä puhutaan job craftingina.Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen on suomentanut ja muuntanut ilmauksen työn tuunaamiseksi. 

Käytännössä työn tuunaamiseen on monia tapoja. Esimerkiksi taloussihteeri voi lisätä ikuisten numeroiden vastapainoksi työpaikan yhteisöllisyyttä ja järjestää vaikkapa yhteisen taukoliikunnan. Kuvataiteen opettaja voi käydä oppilaiden kanssa silloin tällöin taidenäyttelyissä.

Jos haluaa työnimua, flow-tiloja työhönsä. Työn ei pidä olla liian helppoa vaan tarjota riittävästi haasteita. Ehkäpä vähän yllättäen työnimua koetaan paljon aloilla, jotka ovat esillä julkisuudessa yleensä kuormittavuutensa ja raskauden takia. Vaativaa ihmissuhdetyötä tekevät sosiaali-, terveys- ja opetusalan ihmiset tuntevat kuitenkin muita useammin työn imua.

"Tärkeintä on tunne siitä, että voi olla ylpeä työstään ja tekee jotakin merkityksellistä", Hakala sanoo.

                         Työholismi

Tämä on vastakohta edellä kuvaamani työnimun, työintohimon kanssa. Työholismiin liittyy akaran ylenpalttinen työnteko. Vapaa-ajan laiminlyönti. Vaikeus irrottautua työstä. Työholisti saattaa tuntea syyllisyydentunteita, kun ei ole tekemässä työtään. Usein hän vaatii itseltään enemmän kuin työnantaja. Ehkäpä hän voi hakea itsensä hyväksyntää jatkuvasta suorittamisesta.

Työholismi ennustaa työuupumusta. Se lisää myös perheen ja työn välisten ristiriitojen todennäköisyyttä. Perhe kärsii, kun työholisti olisi aina mieluiten töissä.

Tunnistatko itsessäsi työintohimoa tai työholismia? Oletko yrittänyt tuunata työtäsi?

Lähde: Helsingin Sanomat 13.5.2018, kuvat Pixabay

Yritän sisustaa ja mies kauhistelee

Mies tuli kotiin töistään. Ensi sanoiksi sanoi, että mitä hemmettiä tuo kalaverkko tekee eteisen seinällä? Minä siihen: Ai, sä huomasit, että se on kalaverkko. Hienoa! Mä "stailasin" ja asettelin sitä niin pitkään. Että pelkäsin. Ettei se enää näytä kalaverkolta. Se on nyt meidän uusi sisusustuselementti. 

Tuo "elementti" on outo sana. Oikein hieno myös. Käytän sitä nyt  tässä kirjoituksessa siksi, että vaikuttaisin paremmalta sisustajalta.

Koska asia on niin että en osaa sisustaa. Harmonisesti, kauniisti.

Mutta eihän se sisustamista estä. Vaikka ei ole niin sanotusti silmää.

Yritän silti aina vaan. Sisustaminen on itse asiassa mukavaa ja luovaa toimintaa. Oli jälki sitten millaista tahansa.

Viime aikoina on ollut käytettyjen tavaroiden suosikkina käsin virkattu pitsi ja ryijyt. Moderneja ryijyjä olen keräillyt jo vuosia. Tänä vuonna tuli ensimmäistä kertaa ostettua virkattua pitsiä. Kun oli niin halpa ja kaunis. Vanha pitsipäiväpeite on nyt olohuoneen toisen sohvan päällä.

                               Tämä kuva huijaa. Kalaverkko on harmaa eikä ruskea.

Sain tämän inspiraation, kun olin taas haahuilemassa kirpparilla. Kun näin kalaverkot, päätin, että yksi tuollainen on saatava kotiin. Ripustaisin sen olohuoneen seinälle.  Valitsemani kalaverkko oli lisäksi kauniin värinen Ja minähän tykkään väreistä.

Silmäilin sitten olohuonetta. Ja tulin lyhyen mietinnän jälkeen siihen tulokseen, että siellä on jo seinillä tarpeeksi sisustuselementtejä. Lapseni sanovat, että meidän talo on kuin kirpputori. Siinä on kieltämättä totuuden siemen. Lopulta päädyin eteiseen. Kun se on sisustuselementillisesti aika tyhjä. Hain vasaran ja nauloja autotallista. Ja ei kun sisustamaan.

Kalaverkko oli julmetun iso. Tuumiskelin, että annan sen isoudelle tilaa. Mutta eteinen on pieni. Ei sinne kannata mitään kauhean isoa sisustuselementtiä laittaa. Tämän tajusin ihan omalla maalaisjärjellä.

Naulasin ylhäälle ensimmäiset kaksi naulaa. Ripustin verkon. About tunnin naulasin ja asettelin sitä pienemmäksi.Asettelu oli kuin meditaatiota. Tiivistä. Olikohan minulla flow-tila?

Sori, ettei tässä kirjoituksessa ole kuvia itse työprosessista. Olin aivan liian innoissani. Että olisin muistanut kameran.

No, kun mieheni kerrankin reagoi johonkin uuteen sisustuselementtiin. Päätin puhua siinä samassa hötäkässä miehen tekemään hyllyn harmaan kalaverkon yläpuolelle. Voisin siihen ikään kuin harmaan kalaverkon vastapainoksi laittaa lukemattomia kaapissa lojuvia värikkäitä retroastioita ja muuta sellasta vanhaa. Tykkään kaikesta vanhasta viattoman kauniista. Nyt vanha laulu Youtubesta. Laila kinnusen Lazzarella.

Ja oikeastaan pitäisi saada hylly myös keittiön ikkunan verhotankoon.

Mies tietty huokaili. Tulevan työnsä määrää ja sanoi: Katotaan sitten myöhemmin ja painui iltapäivätirsoilleen.

Entä minä sitten? Olin kuljeskellut kirpputorilla muka jotakin etsien yli tunnin. Ja havahtunut kalaverkkoihin. Sen päälle tunti naulaamista, asettelua ja tiirustamista eri näkökulmista. Että niin. Enkö minä ollut tehnyt mitään tuon uuden sisustuselementin suhteen? Mutta en totisesti yhtään rankkaa. Kevättä rinnassa. Mukavaa. Miehen näkökulma ajatuksia lukien: Katsoi minua tavallista pitempään. Ehkä pohdiskeli, onko tuo vaimo mennyt lopullisesti sekaisin. Ja aina se kiire.

Minkä minä sille voin - jo ihan aikuinen ihminen tai oikeastaan myöhäiskeski-ikäinen nainen -, että minulla on usein kiirus paikasta paikkaan. Ajatuksesta toiseen. Ne hyllyt on saatava nopeasti! Itse asiassa miksi en tee niitä itse?  Lautaa on. Mutta taidot kehnot.

Katsotaan miten tilanne kehittyy.

Saako kevät sinut sisustamaan?