Näytetään tekstit, joissa on tunniste nälkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nälkä. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2020

Sokerikoukku ei aina selitä herkuttelua




Todellisuudessa herkuttelu on yleensä opittu tapa, sanoo syömisen psykologiaan erikoistunut ravintoterapeutti Jonna Heininen.

Fysiologista sokeririippuvuutta ei ole todistettu olevan olemassa. Herkuttelun taustalla voi olla väsymystä, tunnesyömistä tai makuaisti, joka on kehittynyt makealle persoksi.

Yleensä ei ole järkevää Heinosen mielestä puuttua sinänsä herkutteluun, vaan siihen, miksi herkkuja tekee mieli. Makeanhimon taustalla voi olla nälkää, mikä on helppo testata.




Siihen riittää, kun kiinnittää muutaman päivän huomiota siihen, että syö säännöllisesti ja riittäviä aterioita, vaikka ei tekiskiään mieli. Näin kannattaa toimia siksi, että loputon herkkujen syöminen nälkään on voinut sekoittaa elimistön normaalit nälkäsignaalit.

Samalla voi pitää päiväkirjaa siitä, kehittyykö iltaa kohden sellainen nälkä, että tekisi mieli syödä kaikkea, mitä kotoa löytyy. 

Jos herkuttelu on totuttu tapa, tulee helposti syötyä liikaa. Kannattaisi mindfulnessin tapaan harjoitella tietoista herkuttelua käyttämällä hyväksi kaikkia aisteja.



Makuaisti kyllääntyy yhteen makuun helposti. Jos syö esimerkiksi pelkkää Fazerin Sinistä ja keskittyy makuun tietoisesti, muutama pala yleensä riittää viemään pois mielihalun.

Kyllääntymisen tunnetta ei kuitenkaan saata tulla, jos syö erilaisia makeisia, jotka ovat myös suuntuntumaltaankin erilaisia.



Sekoitekarkkipusseissa on monta makua ja suuntuntumaa. Siksi kyllääntymisen tunnetta ei tule, eikä mielihalu lakkaa tämän takia. Heinosen mukaan kannattaisi ostaa vain yhtä lajia ja makuja olevia herkkuja.

Tietoisella herkuttelulla voidaan hakea pistettä, jonka jälkeen herkuttelu ei maistu millekään. Sen jälkeen opetellaan keskeyttämään herkuttelu ja heitetään loput karkit pois.




Lähteet: Helsingin Sanomat 30.7.2020, kuvat Pixabay


perjantai 29. kesäkuuta 2018

Päivän vaatteet ja kuulumisia 11.



Miten tässä näin kävi? Viime viikolla aioin kirjoittaa postaussarjan kotivaatteista. Mutta lipsahdin. En voinut olla pukematta tätä oranssia mekkoa päälle sen ajaksi, kun tytär topakkaan tapaansa valokuvasi. Elämä on välillä vain suloinen tottumus. Mutta aion ensi viikolla palata ruotuun. Minä ailahtelevainen naisihminen.


Mekko on hyvin vanha ja merkiltään Kello. Olen jo vuosia tykännyt siitä kesämekkona. Ehkä siksi että se on pellavaa ja oranssi.

Juhannus meni rattoisasti ilman suuria juhlimisia. Ilmakin oli aattona suhruinen ja tuulinen. Oli kiva herkuttelun ja maalaamisen välillä käpertyä sohvalle lukemaan kirjaa. Ja varmaan moni ihmishenki säästyi juhannuksen juhlinnassa, koska joissakin osaa Suomea kehotettiin myrskyn takia välttämään huviveneilyä.


Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina päätettiin tyttärien kanssa mennä syömään Mäntyharjun thaimaalaiseen ravintolaan. Oli ihanaista, että molemmat typykkäni olivat kotona.

No, ravintolareissusta sukeutui polveileva reissu. Välillä puhuttiin avoimesti. Välillä oli riidanpoikasta. Liljeströmin naisten tavoin. Vanhempi tytär ajoi kulahtanutta Alfa Romeota. En edes tiennyt, että mies on taas jossakin välissä ostanut vanhan auton rähjän. Kyllä se vähän urheiluautoa muistuttaa. Se on myönnettävä. Pukkaako hänellä keski-iän kriisiä, kun pitää mennä ostamaan urheiluauto? Seuraavaksi varmaan moottoripyörä. Tutkimattomia ovat miesten tiet...


Ensimmäinen ongelma mutkikkaalla matkallamme oli, ettei thairavintola ollut auki. Ei kai sitä ole suljettu? (Huokaus.) Kävin siellä kerran aikaisemmin, ja se oli todella hyvä etninen ravintola näin pienellä paikkakunnalla. Ehkä porukka ei osaa olla täällä ilman pitsaa (Kirjoitan tuon sanan ihan tarkoituksella noin. Koska pizza on Suomessa niin suomalaista. Esimerkiksi aito italialainen järkyttyisi ananaksesta pitsassa.) Kylän pitseriaan käy siis monen tie.



Eipä hätiä mitiä. Päätimme mennä parinkymmenen kilometrin päässä olevaan Kissakosken ravintolaan. Kenellekään meistä naisista ei juolahtanut mieleen sen aukioloajat. Olisin osannut vaikka silmät ummessa opastaa tyttäreni ajamaan ravintolaan. Mutta minun muistiin ei kuulemma voinut luottaa. Nykyaikaa: navigaattori päälle. Minä suu kiinni. Navigaattori opasti ajamaan uskomattoman pieniä teitä, lähinnä hiekkateitä,kohteeseen. Nuorempi, käytännöllisempi tyttäreni sanoi hiekkatieltä toiselle ajaessamme jotakin sen suuntaista, että ihan kuin hullujen kyydissä olisi. Näin varmaan olikin.


Vaiherikkaan reissun jälkeen ravintolaan saapuessamme se oli jo kiinni. Armoton nälkä. Ehkä siksi kaikki vähän pahalla tuulella. Epäkäytännöllisempi vanhempi tytär esitti suurisuuntaisesti ajatuksen, että ajaisimme Heinolaan. Sinne olisi ollut about 70 kilometriä matkaa. Käytännöllinen tytär sanoi, että nyt tilataan puhelimella valmiiksi pitsat paikallisesta pitseeriasta. Haetaan ne vain kotimatkalla. Ja niin hän teki. Ruikutimme toisen tyttäreni kanssa ettei pitsaa. Nuorempi siihen: Ettei tässä ole nyt muuta vaihtoehtoa. Minä en kerta kaikkiaan tajua mistä nuorempi tyttäreni on perinyt käytännöllisyytensä ja järkevyytensä geenit. Ehkä on hypätty kahden sukupolven yli, ja hän on perinyt ne minun isovanhemmilta. Jotka eivät olleet kaiken maailman haahuilijoita -aina vähän pihalla - vaan roti ahkeria ja kunnollisia ihmisiä.



Reissun opetus: Ei kannata valittaa, että Mäntyharjulla on vain pitseeria ja joitakin lounasravintoloita. Nälissämme kotona mussutimme pitsaa - josta ei muka tykätä - oikein tyytyväisinä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan kesästä!


maanantai 8. tammikuuta 2018

Minua ärsyttää



Minua ärsyttää aika monikin asia. Luettelen niitä tässä siinä järjestyksessä, kun sattuu tulemaan mieleen.


Minua ärsyttää teennäisyys. Se että on sosiaalisessa tilanteessa tarkoituksella hyvin kaukana todellisesta itsestään. Teennäisyyden - ikävä kyllä - huomaa ja aistii melko helposti.


Minua ärsyttää hyvin hitaat puhujat. Vaikka he kokonaisuudessaan puhuvat fiksummin kuin nopeat. Mutta tulee tunne: Sano jo! Tai tekee itse mieli sanoa lause loppuun. Ikävä kyllä minulla on tähän taipumusta.


Minua ärsyttää, kun aikuinen ihminen rääppii ruokaansa. Eikä syö sitä juuri lainkaan. Miksi tällainen ihminen yleensä rupesi syömään ollenkaan?



Minua ärsyttää Mikkelin nopeaakin nopeammat lappuliisat.


Minua ärsyttää, jos asioita ei ole aikaa tehdä kunnolla vaan hutaisten. No, täytyy samalla tunnustaa, että minulla on silloin tällöin tuohon hutaisuun taipumusta.


Minua ärsyttää seurassa kahden ihmisen kuiskuttelu keskenään. Se on loukkaavaa ja ajattelematonta.


Minua ärsyttää, kun on tullut säheltäneeksi asioita.

Minua ärsyttää kaikki, kun verensokeri on liian alhaalla ja on nälkä.



Nämä nyt olivat pinnallisia ärsytyksen aiheita. Aivan eri asia on syvemmät ärsytyksen  aiheet - oikeastaan suru ja huoli. Niitä olisi paljon. Esimerkiksi yhteiskunnan eriarvoistuminen, pakolaisvastaisuus, kaikenlainen rasismi (ikä-, sukupuoli ja rotu rasismi) ja suvaitsemattomuus, epäoikeudenmukaisuus... Näistä voisi kirjoittaa oman maailmanparantamiskirjoituksen.


Tavallisesti ihminen pystyy sosiaalisissa tilanteissa säätelemään ärsyyntymistään, mutta  esimerkiksi hyvin väsyneenä se ei tahdo luonnistua. Väsyneenä henkiset resurssit ovat pienet. Tunteet voivat ryöpsähtää miten kuten tahansa.




Jatkuva ärsyyntyminen voi olla merkki pahasta stressistä tai loppuunpalamisesta. Jokaista meistä - aikuisistakin ihmisistä - voi ärsyttää erilaiset asiat. Ärsyttäköön. Ei sitä ärsytystä kannata/tarvitse ilmaista. Jos aikoo elää ihmisyhteisössä.


Mitkä asiat sinua ärsyttävät?



Lähteet: juttu oma, kuvat omat