Autismikirjo ihmisessä

Meistä monilla on autismikirjoon viittaavia piirteitä. Suomessa ne ovat sosiaalisesti hyväksytympiä kuin monissa muissa maissa, koska suomalaisessa kulttuurissa vetäytyvyys ja sulkeutuneisuus on miltei normaalia. Tämän vuoksi monet eivät tiedä itsekään omasta autismikirjon häiriöstä.

Enää ei puhuta esimerkiksi aspergerista erotuksena autismista vaan on luotu tämä yhteisnimitys autismikirjo.

Usein autismikirjo tunnistetaan siitä, että sosiaaliset toimintatavat ovat erilaisia kuin muilla. Ihminen ei esimerkiksi katso silmiin tervehtiessä, välttelee katsekontaktia, ei osaa tulkita muita ihmisiä. Tällaista pidetään lievänä autismikirjon käyttäytymisenä.

Työkaverit voivat pitää ihmistä tökerönä. Sosiaalisten koukeroiden ymmärtäminen on vaikeaa. Autismikirjon ihminen voi olla yksityiskohtiin uppoutuva ja pikkutarkka.

Autismikirjo on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö. Siinä on poikkeavuus aivojen synapsiyhteyksissä, minkä vuoksi aivojen hermoverkkojen toiminta on epätasapainossa. Autismikirjoa on monentasoista.

Jos ihminen kuitenkin pärjää ympäristössään, autismikirjoa ei välttämättä tarvitse tunnistaa. Diagnoosia ei kannata asettaa, ellei autismikirjo haittaa arkielämää. Diagnoosi on tarpeellinen silloin, kun häiriö aiheuttaa isoja ongelmia. Hankaluuksia saattaa aiheuttaa yksityiskohtiin paneutuva ajattelutapa, ohjeiden kirjaimellinen noudattaminen ja soveltamiskyvyn puute.

Lievimmillään autismikirjo aiheuttaa vain sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia. Ihminen ei esimerkiksi ymmärrä työpaikan sosiaalisia kuvioita ja ihmettelee, miksi hän on aivan pihalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Aikuinen hakeutuu seulontaan usein sosiaalisen ahdistuneisuudensa takia. Autismikirjon häiriö voi pahimmassa tapauksessa olla niin vakava, ettei ihminen pärjää yksin vaan tarvitsee seurantaa ympäri vuorokauden.

On myös töitä, jossa autismikirjoon liittyvät piirteet ovat vain eduksi. Jos työ on yksinäistä tai se ei vaadi sosiaalisten koukeroiden ymmärtämistä, ja henkilö tekee hienoa uraa, diagnoosia ei tarvita. Ominaisuudet voivat johtaa huippusuoritukseen. On esimerkiksi it-alan yrityksiä, jotka arvostavat autismikirjoon liittyviä piirteitä, kuten pikkutarkkuutta, perusteellisuutta ja nopeaa päättelykykyä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 19.3.2020, kuvat omat

Olenko vapaa?

Olen miettinyt tahdon vapautta. Vaikuttaako siihen niin paljon menneisyyden kokemukset, tulevaisuudensuunnitelmat ja tilanne, ettei tahto ole oikeasti vapaa? Olenko vain osa syiden ja seurausten ketjua enkä luonnonlakien yläpuolella leijuva vapaa päättäjä?

Vai onko tahto aina vapaa, jokainen valinta selkeä, aito, oma ja nykyhetkinen? Tämäkin lienee tahtoni vapautta alistaa kysymys joko-tai kysymykseksi. Voitaisiin myös käytännönläheisesti ajatella, että välillä tahto on vapaa ja välillä ei. Mutta joka tapauksessa valinnan mahdollisuudesta seuraa myös vastuu valinnasta.

Olen päätynyt kutakuinkin siihen, että tahto ei ole täysin vapaa. Ihminen on niin monimutkainen kokonaisuus fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista osaansa.

En koe vapautta esimerkiksi shoppaillessa tai tehdyissä elämyksissä. Ne ovat liian levottomia ja nopeasti ohi. Haluan rauhallisen, verkkaisen vapauden.

Tämä on ehkä muinaisjäänteen ajatus: tunnen itseni vapaimmaksi patikkaretkellä luonnossa. Kävelytapani muuttuu. Lantio on rennompi, olkapäät laskeutuvat ja askel on keveä. Se tyydyttää jotenkin syvän vapaudenkaipuuni. Minä osana iänkaikkista luontoa. Rauhoitun. Miltei sulaudun luontoon. Mielessä ei tykytä monimutkaisia ja arkisia asioita. Soljun ajassa. Elän tässä ja nyt. Miten hyvää ja kaunista se onkaan!

Minulla on onneksi vapaus valita monestakin asiasta. Teenkö elämääni suuria muutoksia?  Miten käyttäydyn? Miten kasvatin lapseni. Siivoanko? Teenkö yhteistyöpostauksia  ( Tällä hetkellä en halua tehdä niitä.)? Vai onko elämä vain pelkkä tottumus, jossa valitsemme vain tavan vuoksi? En haluaisi olla hupakko valitsija. Mutta olen sitä välillä. Mielijohteista.

Vaikka vapautta ei pohjimmiltaan olisikaan, sen kokemus sinänsä on arvokas. Ihminen kaipaa itsenäisyyttä ja mahdollisuutta päättää omista asioistaan.

Ylipäätään vapaimmiksi arvioidaan teot, jotka tehdään tietoisen harkinnan jälkeen ja joissa ihmiset toimivat vastoin ulkoista painetta.

Vapaus on pitkälti tietoista itsensä kontrolloimista, minkä avulla säädellään välittömiä impulsseja ja voidaan uhrata hetken etu pitkän tähtäimen tavoitteiden vuoksi.

Vapauden rajoitteet ovat sosiaalisia. Esimerkiksi kuinka paljon työpaikalla esimiehet, perheessä vanhemmat ja koulussa opettajat rajoittavat minua. Kuinka paljon on tilaa toteuttaa itseä näissä ympäristöissä.

Vapaus on ikävä kyllä myös varallisuuskysymys. Omaehtoinen valinta korostuu keski- ja ylempien luokkien elinpiirissä. Köyhissä oloissa voimavaroja on vähemmän. Se ruokkii tunnetta, että elämä on enemmän kiinni ulkoisista tekijöistä, jotka ovat oman kontrollin ulkopuolella. Tahtomista on ylipäätään vaikea opetella niukkuudessa.

Professori Hannu Lauerma on pohtinut vapautta äärimmäisellä esimerkillä - psykopaattisten henkilöhahmojen suosiolla rikosviihteessä. Mihin se voi perustua? "Velvoitteensa ja omatuntonsa vaivaaman tavallisen ihmisen fantasiaan siitä, kuinka mukavaa olisi elää majesteetillisen vapaana normeista ja ympäristön paineista."

Romaanin ja elokuvan sarjamurhaaja Hannibal Lester on totisesti kammottava, mutta uhkuu samalla täydellistä riippumattomuutta, mikä herättää meissä salaa kateutta.

Lähteet: helsingin Sanomta 5.6.2019, kuvat omat

Puolustan ujoja

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta opettajan työssäni sanon kurssin alussa arviointia selittäessäni, että minä kyllä näen, ketkä on ujoja. Jos viittaaminen tuntuu vaikealta, minä  huomaan kurssin aikana kirjoitetuista esseistä ja kurssikokeesta, että kuka hallitsee kurssin sisällöt.

Usein ujot oppilaat ovat pohdiskelevia, syvällisiä ja älykkäitä. Tällä en tarkoita sitä, että ekstrovertit olisivat tyhmiä. Heitä on monenlaisia. Kuten introvertteja. Ja jo tuntikeskustelusta huomaa, kuka ekstrovertti on lahjakas. Itse asiassa näen oppilaan katseesta, kuka on lahjakas.

Ujoilla ihmisillä  on sellainen elimistö - etenkin autonominen hermosto -, että he voivat salpautua sosiaalisissa tilanteissa. Noin 25 prosentilla on tällainen ominaisuus. Ujoja poljetaan koulussa ja töissä. Aktiivisuutta ja sosiaalisuutta, ekstroversiota, pidetään hyvinä piirteinä. Ujous on kuin stigma. Voidaan puhua jopa luonnerasismista.

Ikävintä on se, että luonteenpiirteen mukaan tehdään arviointia älykkyydestä. Monesti aktiivisia ja sosiaalisia ihmisiä pidetään älykkäämpinä kuin ujoja. 

Aktiivinen ihminen ei ole välttämättä aikaansaava. Aktiivisuus kuvaa tempoa - sitä kuinka nopeasti ja voimakkaasti saa aikaan asioita. Jos aktiivisuus on korkea, ihminen on nopea ja sujuvasanainen. Tämä voi aiheuttaa huolimattomuusvirheitä. Hyvin aktiivinen ei välttämättä sovi vaativaan työhön.

Jos monta aktiivista ihmistä kokoontuu, syntyy kovaa pölinää ja ideoita. Mutta aktiiviset ihmiset saattavat unohtaa tehdä työtehtävän loppuun. 

Myös sosiaalisuutta pidetään hyvin myönteisenä luonteenpiirteenä. Sosiaalinen ihminen on kyllä hyvin seurallinen, mutta hän ei ole välttämättä aina sosiaalisesti lahjakas. Häneltä voi puuttua empaattisuutta, jota ujolla ihmisellä usein on.

Sosiaalinen ihminen voi tulla myös riippuvaiseksi toisten seurasta. Hyvin sosiaaliselle ihmiselle on tärkeää, että hänestä pidetään.  Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin asiat. Tämä tarkoittaa sitä, että työpaikan tehtävät ovat vähemmän tärkeitä kuin se, että sosiaalisesta ihmisestä pidetään.

Työhaastattelut ovat ongelmallisia. Yleensä haastattelija on ekstrovertti. Ja hän tulee juttuun toisen ekstrovertin kanssa. Ekstrovertti palkataan.

Onneksi suhtautumisessa ujouteen on meneillään muutos. Ymmärretään, että ujot tuovat paljon positiivisia piirteitä työyhteisöön. Ujo toimii rakentavasti sosiaalisissa tilanteissa. Ekstroverttien keskellä hyvä kuuntelija on arvokas. Introvertit keskustelevat rakentavasti keskenään ja ovat tunnollisia. Ekstroverttien keskustelu saattaa päätyä konfliktiin.

Minkälaisia sinun mielestäsi ujot ihmiset ovat?

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.6.2019, kuvat omat.