Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuussa. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei saatu selville perusteellisissakaan kuolinsyytutkimuksissa. Patologi sanoi puhelimessa, että mahdollisin kuolinsyy on sydämen rytmihäiriö.
Veran kuolemasta on nyt jo 10 kuukautta. Silti tuntuu, että se oli eilen. Poliisit tulivat kertomaan, että Vera on menehtynyt. Minä melkein pyörtymässä ja tivaan poliisilta kaikki tiedot, mitä heillä on.
Kun kirjoitan tätä, puut ritisee, ratisee ja paukkuu uunissa. Tämä rauhoittaa. Tätä nykyä lämmitän mielelläni kahta pönttöuuniamme.
Olen alkanut puhua Veran kanssa. Surusta ja kaipauksesta. En tetenkään ääneen vaan ajatuksissani. Esimerkiksi kysyn Veralta minkälainen olo sinulla on. Ja hän vastaa, että hyvä olo.
Mikä tuo tässä surussa mielihyvää? On vähän mielihyvän ja ilon aiheita. Mutta esimerkiksi lenkin jälkeinen hyvä olo ja ruoka, kokkaan herkkuruokia ja syön suruun. Miehenikin lohtusyö.
Meidän koti, pesä, on nyt tyhjä. Niin tuntuu Veran kuoleman jälkeen, kävihän hän usein kotona, enkä mieltänyt aikaisemmin , että meillä olisi pesä tyhjä.
Teen edelleen ruokaa neljälle hengelle. Ison määrän. Mielikuvissa koko perheelle. Jota joudumme miehen kanssa syömään pari päivää. En ole leiponut aikoihin. Sillä kenelle leipoisin? Ennen leivoin tyttärille. Minulla ei tee mieli edes pullaa, makeahimoni on kadonnut. Sen sijaan syön suolaisia herkkuruokia
Marja suuri lämpöinen halaus. Ihanaa, että Vera vastaa kun puhut hänelle. 10kk voi olla ikuisuus tai sitten yksi sekunti. Voimia Marja jokaiseen hetkeen. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia kommentistasi ja halauksista. Nyt on tämä kausi, että puhumme paljon Veran kanssa. Siitä on tullut tapa ennen nukahtamista. Tämä tuo paljon lohtua. Vaikka kuulostaa sekopäiseltä.
VastaaPoista