Kun ystävä ei enää pidä yhteyttä

 

Tästä on jo 30 vuotta, mutta vieläkin se silloin tällöin mielessä kirveltää. Minulla oli rakas ystävä, bestis. Kävimme lukiota yhdessä. Lukion jälkeen pidimme välivuoden ja reissasimme.

Ystävä pääsi Loimaalle kuvataideopintoihin. Minä menin vielä silloin Tanskaan töihin vuodeksi. Sitten pääsin Turun yliopistoon. Pidimme ystävän kanssa yhteyttä, ja hän kävi kerran Turussa yökylässä. Tämän jälkeen hän lopetti kokonaan yhteyden pidon.

Minä soitin hänelle ja hän oli välttelevä ja lyhytsanainen. Kysyinkin vielä, mitä olin tehnyt väärin, koska hän ei pitänyt yhteyttä. Hän vastasi siihen välttelevästi, syytti kiireitä. Ystävyytemme katkesi kokonaan. Minun oli se vain hyväksyttävä.

Hyvä terveys piti kyselyn ystävyyden katkeamisesta. Ja lukijat sanoivat, että ensin nousi pintaan tyrmistys.

36 vuotias nainen sanoo: "Emme olleet riidelleet, minusta meillä oli hyvät välit. Yhteyden katkaiseminen tuntui siltä kuin olisin pudonnut syvään kuiluun."

"Yhtäkkiä ystäväni vain lopetti yhteyden pitämisen. Siitä on vuosia, eikä hän edelleenkään ole kiinnostunut elämääni kohtaan. Lapsuudesta alkanut ystävyys katkesi ilman selityksiä, ja se tuntui todella surulliselta", kertoo 49-vuotias nainen.

Psykologi ja koulutuspsykoterapeutti Katri Laine ymmärtää, miksi hylätyksen tuleminen sattuu. "Siitä tulee helposti olo, ettei ystävyys ehkä olekaan ollut toiselle kovin merkittävä. Jätetty voi alkaa miettiä, teinkö jotain väärin tai onko minussa jotain vikaa", Laine sanoo.

"Minusta asiat olisivat selvinneet puhumalla. Olin ahdistunut ja tuntui, ettei hän välittänyt minusta ollenkaan, kun emme voineet edes jutella asiasta", 44-vuotias nainen kertoo.

Miksi joku tekee katoamistempun? Selän kääntäminen on helppo ulospääsy tilanteesta, joka tuntuu syystä tai toisesta vaikealta. Ystävyydessä on ehkä voinut olla jotain sellaista, joka on hiertänyt, mutta jota ei ole osattu ottaa puheeksi. Jotkut saattavat pelätä konflikteja niin paljon, että katoavat mieluummin maan alle.

Jos ystävyyssuhteessa ei ole hyvä olla, siihen ei olekaan velvollisuutta jäädä. Halu katkaista välit syntyy yleensä silloin, kun jokin asia meneekin sietokyvyn yli. Ystävyyden voi kuitenkin päättää toista kunnioittaen, loukkaamatta.

"Paras vaihtoehto olisi kertoa asiasta rehellisesti. Kertoohan se tietynlaisesta keinottomuudesta, jos aikuinen ihminen ei pysty sanomaan suoraan, ettei enää halua jatkaa ystävyyssuhdetta."

"Ehkä hän piti minua hyvänpäivän tuttuna, kun taas minulle hän merkitsi ystävää", on 53-vuotias nainen jäänyt pohtimaan.

Laine kehottaa lähestymään viestillä, jossa kertoisi, että olisi valmis puhumaan. Selitystä voi pyytää, mutta kärttää ei kannata. Rakentava pyyntö voi olla muun muassa, että vaikka et enää haluaisi olla ystäväni, haluaisin kuulla, mitä on tapahtunut.

Jos vastausta ei kuulu laisinkaan, on parasta antaa olla. Ystävyyteen painostavat yhteydenotot tuottavat harvemmin toivottua tulosta. Voi myös antaa ajan tehdä tehtävänsä.

Surua ystävyyden loppumisesta voisi osin verrata tunteisiin, joita parisuhteen loppuminen aiheuttaa.Tärkeän ystävyyden loppuminen voi olla yhtä raastavaa ja herättää avuttomuuden tunteita.

"Ei sitä tavallaan kuulukkaan hyväksyä, jos joku lopettaa ystävyyden selittämättä. On terve reaktio, että tuntuu pahalta ja oudolta."

Lähteet: Hyvä Terveys 8/2024, kuvat omat

Mustasukkaisuudesta

 

Kumpi tuntuisi pahemmalta: se että kumppani olisi tunnetasolla uskoton, kiintyisi johonkin toiseen ihmiseen vai että kumppani harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa?

Tätä on tutkittu tuhansia kertoja vuosikymmenten ajan. Ja on havaittu, että tutkimusten vastauksissa on sukupuolieroja.

On tultu siihen tulokseen, että miehiä häiritsee enemmän se, että kumppani harrastaisi seksiä jonkun muun kanssa. Naisilla painottuu huoli, että kumppani kiintyy tunnetasolla johonkin toiseen. Lisäksi naiset ovat yleensä kokonaisuudessaan mustasukkaisempia kuin miehet.

Åbo Akademin psykologian professori Patrick Jernin mukaan: "kun katsoo oikeasti petettyjä ihmisiä, ei ole läheskään niin tavallista, että ihmiset oikeasti jättävät kumppaninsa."

Se on Jernin mielestä aivan ymmärrettävää. Jos osapuolilla on yhteinen koti, lainoja tai lapsia - heillä on voimakkaammat kannustimet pysyä yhdessä uskottomuudesta huolimatta. Ero tietäisi usein elintason laskua.

"En suosittele ketään miestä pettämään kumppaniaan siinä luulossa, että naiset sen jotenkin hyväksyvät."

Mustasukkaisuuden sukupuolierot pätevät tutkimusten mukaan heteroseksuaaleihin. Avoimissa tai polyamorisissa suhteissa vapaaehtoisesti elävät näyttävät myös olevan vähemmän mustasukkaisia niin seksin suhteen kuin muutoinkin.

Hollantilaistutkija Bram Buunk jakaa mustasukkaisuuden kolmeen lajiin. On reaktiivista mustasukkaisuutta. Siinä ihminen kokee muun muassa suuttumista ja huolta tilanteesta, jossa hänen kumppanillaan olisi ollut tai olisi parhaillaan sutinaa jonkun muun kanssa.

Kumppani ehkä tulkitsee reaktiivisen mustasukkaisuuden merkiksi rakkaudesta ja välittämisestä.

Toiseksi on omistushaluista mustasukkaisuutta.Omistushaluiset mustasukkaiset heterot yrittävät estää kumppaninsa kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. He eivät todennäköisesti hyväksy sitä, kumppanilla on vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä.

Ääritapauksissa he saattavat sortua väkivaltaan tai vakoiluun, kun he yrittävät rajoittaa kumppaninsa itsenäisyyttä. Tällaisella ihmisellä on voinut ollut lapsena huono kiintymyssuhde vanhempiinsa.

Kolmas mustasukkaisuuden tyyppi on ahdistunut mustasukkaisuus. Ihminen kokee ahdistusta, epäluuloa, huolta ja epäluottamusta. Hän märehtii ajatusta kumppanin uskottomuudesta ja kuvittelee sitä mielessään.

Tutkijat ovat selvittäneet myös esimerkiksi kumppanin puoleensavetävyyttä ja luotettavuutta. Jos ihminen pitää kumppaniaan hyvin paljon puoleensavetämämpänä kuin mitä itse kokee olevansa, hän on todennäköisemmin mustasukkainen.

Perimä vaikuttaa mustasukkaisuuten melko vähän. Ihmisten mustasukkaisuuseroista noin 30 prosenttia selittyy perimällä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.4.2024, kuvat omat

Musiikin voima

 

"Miksi musiikki vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti?

Ääniaallot muuntuvat sisäkorvassa hermoimpulsseiksi ja etenevät suoraan aivoihin alueille, jotka säätelevät tunteita ja niihen liittyviä fysiologisia kokemuksia.

Koemme musiikin aistihavaintoina, tunteina, ja kognitiivisesti esimerkiksi muistoina. Tunnistamme kappaleen ja suuntaamme tarkkaavaisuuden musiikkiin. 

Kaikki tämä vaikuttaa myös motorisesti: rytmi saa liikkumaan tahdissa. Sosiaalinen puoli tulee esiin esimerkiksi konserteissa jaettuna elämyksenä ja yhteenkuuluvuutena.

Miten musiikki vaikuttaa muualle kehoon?

Se vaikuttaa voimakkaasti autonomiseen hermostoon, joka säätelee muun muassa sykettä, verenpainetta ja hengitystiheyttä. Lisäksi musiikki vaikuttaa hormoneihin, erityisesti mielihyvä- ja stressihormoneihin.

Musiikki on tehokas keino säädellä myös vireystilaa ja mielialaa, ja siihen ihmiset tavallisesti sitä käyttävätkin. Se voi piristää ja vahvistaa tai rauhoittaa tai rentouttaa.

Musiikin sanotaan helpottavan stressiäkin. Miten se sen tekee?

Musiikin kuuntelu palauttaa elimistön ylikierroksilta ja voi auttaa lievittämään ahdistuneisuutta, masennusta ja jopa kipua.

Musiikki aktivoi mielihyväjärjestelmää. Lempimusiikin kuunteleminen lisää mielihyvähormonin dopamiinin erittymistä aivoissa. Se muun muassa rentouttaa leikkauspotilaita ja vähentää samalla kipullääkkeiden tarvetta.

Voiko musiikki ehkäistä muistisairauksia?

Aktiivisista musiikkiharrastuksista, kuten laulamisesta, soittamisesta ja tanssimisesta näyttää olevan hyötyä terveessä ikääntymisessä.

Musiikkipohjaisia menetelmiä käytetään jo useiden psykiatristen ja neurologisten sairauksien hoidossa ja kuntoutuksessa. Eniten niistä on hyötyä kivun, masennuksen, aivoverenkiertohäiriöiden ja rappeuttavien aivosairauksien, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidossa. Vielä ei ole selkeää tutkimusnäyttöä, ehkäiseekö se muistisairauksia tai muita rappeuttavia aivosairauksia.

Koskettavat sävelet nostavat usein kyyneleet silmiin, miksi?

Kyyneleet voivat nousta silmiin, iho mennä kananlihalle tai väreet kulkea pitkin selkäpiitä.

Musiikki yhdistyy myös voimakkaasti tunnemuistoihin. Se voi tuoda vuosikymmeniä sitten koettuja tunteita uudelleen käsiteltäviksi, onnen hetkiä tai raastavia muistoja. Se myös auttaa sanoittamaan niitä tunteita, joille ei ole aiemmin löytynyt sanoja."

Lähteet: Hyvä Terveys+, kuvat Pixabay

Epävarmuusallergia voi johtaa jopa uupumiseen

 Näin väittää psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Janna Meunier.

Etkö hakenut uutta työpaikkaa, koska ajattelit, ettet kuitenkaan tule valituksi? Kun läheisesi lähtee matkalle, haluaisitko soittaa hänelle monta kertaa päivässä varmistaaksesi, että kaikki on hyvin?

Jos vastaat näihin kysymyksiin kyllä, saatat kärsiä epävarmuusallergiasta. Se tarkoittaa sitä, että jokin uusi tai tuntematon asia herättää turvattomuutta, joka saa varuilleen ja vaikuttaa käytökseen.  

Tätä voi verrata siitepölyallergiaan: siinä missä toinen reagoi herkästi siitepölyyn, ja arkea kuormittaa ja kaventaa epävarmuus, ja sen sijaan toinen ei reagoi mitenkään, eikä tunne suurta epävarmuutta.

Valmius reagoida epävarmuuteen on ollut aikanaan tärkeä selviytymiskeino. Sitä tarvitaan toisinaan edelleen, mutta jos epävarmuus jää päälle tai saa tilanteeseen nähden liian suuret mittasuhteet, se voi hankaloittaa arkea.

Jos ajattelee jatkuvasti pahimpia vaihtoehtoja, voi moni mahdollisuus mennä ohi.

Toisinaan epävarmuusallergia saattaa paljastua monenlaisten oireiden, kuten ahdistuksen, masennuksen tai uupumuksen taustalta.

Joskus epävarmuusallergia voi lamaannuttaa niin, että esimerkiksi ihanan uuden kodin löytäessään ei uskalla tehdä ostopäätöstä.

Ensimmäinen askel on tunnistaa oma epävarmuusallergia. Kun epävarmuutta aiheuttavat tilanteet on tunnistanut, voi alkaa tunnustella niissä herääviä ajatuksia ja tunteita.

Olennaisinta olisi löytää ratkaisuja, miten voi toimia toisin. Jos tapana on esimerkiksi soitella matkalle lähteneelle läheiselle liian usein, voi vaikkapa päättää soittaa vain kerran päivässä ja lähteä varmistelun sijaan lenkille, kuunnella mielimusiikkkia tai uppoutua hyvään kirjaan. Kun tässä onnistuu kerran, toinen kerta on yleensä jo ainakin jonkin verran helpompi.

Normaalia epävarmuutta on esimerkiksi se, että vaikka kärsii lentopelosta, uskaltaa kuitenkin jotenkin lentää tai miettii työpaikkaa hakiessaan mahdollisuuksiaan tulla valituksi, mutta lähettää silti hakemuksen.

Epävarmuusallergia on pahimmillaan hyvinkin uuvuttavaa. Myönteistä on, että epävarmuuden kanssa eläminen on taito, jota on mahdollista harjoitella.

Lähteet: Helsingin Sanomat 20.4.2023, kuvat Pexels

Unihäiriöpoissaolot töistä nelinkertaistuivat

 

Pitkät sairauspoissaolot unihäiriöiden vuoksi ovat yleistyneet todella paljon viime vuosikymmenten aikana, tiedottaa Kela.

Sairauspäivärahan saaminen unihäiriön perusteella nelinkertaistui vuodesta 2010 vuoteen 2022.

Tutkimusten mukaan unihäiriöiden yleistymiseen kannattaa suhtautua vakavasti. Uniongelmien yleistyminen on ennen kaikkea kansanterveydellinen ongelma, koska univaje on selkeästi terveysriski. Unen puute heikentää ihmisen kognitiivista suorituskykyä.

Satunnaisia uniongelmia ei katsota sairaudeksi, mutta pitkäkestoiset ongelmat voidaan diagnosoida unihäiriöksi. Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin psykiatrisia unihäiriöitä, joista tavallisin on ei-elimellinen unettomuus. Tutkimuksessa ei tarkasteltu elimellisiä unihäiriöitä, kuten uniapneaa.

Pitkät sairauspoissaolot unihäiriöiden vuoksi ovat yleistyneet sekä naisilla että miehillä. Naisilla yleistyminen on ollut suurempaa.

Eri ikäryhmät eroavat toisistaan: sairauspäivärahan saaminen psykiatristen unihäiriöiden vuoksi on yleisintä 35-54-vuotiailla ja vähäisintä 16-24-vuotiailla.

Unihäiriöitä voivat lisätä esimerkiksi stressi, masennus tai ahdistuneisuus. Myös työelämän ja elintapojen muutoksilla voi olla suuri vaikutus unihäiriöiden yleistymiseen. Esimerkiksi henkisesti hyvin kuormittava työ voi haitata unta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.3.2023, kuvat omat

Mielenterveyden häiriö vai vain arjen haaste

 

Tämä juttu ei koske suoranaisesti diagnosoituja mielenterveyden häiriöitä esimerkiksi yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä tai pakkoneurooseja, joita en halua vähätellä. Liikutaan enemmän niin sanotussa tavallisissa ongelmissa.

Ahdistaa, väsyttää ja keskittyminenkin pätkii. Miksi halutaan ratkaisuksi mieluummin diagnoosi, vaikka syy voisi löytyä omista elintavoista ja jopa maailmantilanteesta?

Nykyisin meillä tuntuu olevan taipumus diagnosoida  julkkiksia, Putinia, ystäviä, perheeenjäseniä ja ennen kaikkea: itseämme.

Mielenterveydestä keskustellaa todella paljon, koska tietoisuus psyykkisistä ongelmista on kasvanut valtavasti. Sometilit antavat tarttumapintaa oman mielen kiemuroihin. Etenkin nuorten parissa suosittu väylä tähän ovat TikTok-videot.

 

Ihmiset haluavat ymmärtää itseä ja muita. Epävarmuus koetaan ahdistavana. Kaikki kokevat joskus vaikeita tunteita - toiset enemmän kuin toiset, sanoo Helsingin yliopiston psykologian professori Markus Jokela.

Jokelan mukaan psykiatrisesta luokittelusta on tullut yksinkertaistava tapa kuvata mielenterveyden oireilua. Ihmiset päätyvät etsimään itseymmärrystä diagnoosiluokista. Diagnoosiin samaistuminen saattaa vähentää ulkopuolisuuden tunnetta - muillakin on vastaavia ongelmia.

Ihmisillä on tyypillistä suosia yksinkertaistavia selityksiä monimutkaisen sijaan. Mutta todellisuudessa psykiatristen ongelmien taustalta paljastuu usein monia tekijöitä - on huonoja valintoja, vastoinkäymisiä, kiusaamista, perintötekijöitä ja muita kokemuksia, joita voi olla kivuliasta kohdata.

Huonot uutiset maailmalta eivät helpota kenenkään oloa, mutta  erityisen herkästi niihin reagoivat ne, joiden mieli on muutenkin huono.

Koronapandemian myötä ahdistuneisuushäiriöiden diagnoosit  kasvoi  hurjat 28 prosenttia.

Psykiatri Ellen Vornan ydinväite on, että hankala ahdistus on usein pohjimmiltaan jotain muuta kuin psykiatrinen sairaus. Kun jotakin ikävää on tapahtumaisillaan ja se ahdistaa, kyseessä on Vornan mielestä "todellinen ahdistus", ja se on luonnollinen ja välttämätön osa ihmisen tunneilmastoa - sitä ei voi lääkitä eikä siihen auta kofeiinittomuus tai mikään ruokavalio.

Toisinaan ihmiset ovat heti aamulla ahdistuneita, surullisia tai vihaisia ilman järkevää selitystä. Tällaista tilaa voidaan kutsua "vääristyneeksi ahdistukseksi". Selittämätön ahdistus voi viestiä kehon stressireaktiosta, jonka taustalla on fysiologisia syitä, kuten liikaa roskaruokaa, suolistobakteerien epätasapainoa, univajetta, liikkumattomuutta tai piilevää tulehdustilaa.

Lukuisat tutkimukset osoittavat liikunnan suuren merkityksen masennuksen hoidossa. Ei se todennäköisesti yksistään auta. Myös psykoterapiaa tai lääkitystä tarvitaan.

Monilla ahdistuneista voi olla jokin krooninen sairaus. Poikkeuksellisen monilla se on ärtyvän suolen oireyhtymä.

Nykyisin pieniinkin kivun ja tuskan aiheisiin on tarjolla tutkittua tietoa ja hoitovaihtoehtoja. Mielenterveyden hoitomarkkinoilla on myös lyhyen koulutuksen käyneitä epäpäteviä terapeutteja. Psykoterapeutti on suojattu ammattinimike ja siksi sitä ei saa käyttää muu kun psykoterapeuttikoulutuksen käynyt psykoterapeutti, ja siksi monet netin terapeutit ovat vain terapeutteja ei psykoterapeutteja.

Mielenterveydessä ei voi piirtää tarkkaa rajaa, milloin astutaan niin kutsutun häiriötilan alueelle.

Kaikki se, mitä saatamme ajatella mielenterveyden häiriönä - kuten huolestuneisuus, alakuloinen mieliala, harhaluulot - ovat aina olemassa väestössä. Eroja syntyy yksilöllisessä reagoimisessa, toiset ovat jo synnynnäisesti alttiimpia reagoimaan vastoinkäymisiin psyykkisin oirein.

Tarvitaan myös tarkkuutta ja valaistusta siihen, mitä psykiatriset häiriöt perimmiltään ovat. Suurin osa psyykkisestä kivusta on normaalia tunnevaihtelua ja olennainen osa elossa olemista.

Ehkä tarvitsemme tuskallisiakin kokemuksia tietääksemme, mitä onnellisuus on. Jatkuva onnellisuus on mahdoton idea.

Lähteet: Hyvä Terveys 01-2023, kuvat omat

Nomofobia - pelko jäädä ilman kännykkää

Minä en tarvitse kännykkää paljonkaan. Yleensä vain kellona ja puhelimena. Osittain siksi, että minulle kirjoittaminen sillä on vaikeaa. Kirjoitan mieluummin läppärillä. Olen Instragramissa pari kertaa viikossa, samoin Facessa.

Useissa tutkimuksissa on huomattu, että  älylaitteiden aikakausi on nostanut esiin hankalia pelkotiloja. Huolestuttavasti on yleistynyt niin sanottu nomofobia, mikä tarkoittaa pelkoa jäädä ilman kännykkää.

Nomofobiaan liittyy lukuisia oireita, esimerkiksi ahdistuneisuus, kohonnut syke ja verenpaine, pahoinvointi, vapina, pelko ja paniikki. Pelko jäädä ilman kännykkää on yleistynyt etenkin nuorten ja nuorten aikuisten parissa.

Lääketieteen kentällä käydään keskustelua luokittelusta: onko kyseessä pohjimmiltaan fobia, ahdistuneisuushäiriö, elämäntapahäiriö vai riippuvuus? Siitä  ollaan kuitenkin samaa mieltä, että nomofobia on merkittävä uhka mielenterveydelle.

Nomofobia yhdistyy suurempaan uneliaisuuteen päiväsaikaan, pitkiin päiväuniin, älylaitteen käyttöön yöllä, epäsäännöllisiin heräämisiin ja nukkumisaikoihin. Nomofobia häiritsee siis vakavasti unta, ja liian vähäinen unensaanti on yksi suurimmista terveysongelmista länsimaissa.

Pelko ei kohdistu nimenomaan siihen, ettei pysty puhumaan puhelimessa. Ahdistus liittyy yleensä sosiaalisen median käyttöön.

Nomofobian kaltaisen pelon ytimessä on lapsuuden separaatio- eli eroahdistus. Ulkopuolelle jääminen aiheuttaa ahdistusta tai huolettaa. Kun somessa pelätään, että jäädään paitsi jostakin, se aiheuttaa eroahdistusta. Vanha pelko on nyt uudessa kontekstissa.

Pelko paitsi jäämisestä tunnetaan myös  fomo-ilmiönä. Se on muun muassa ahdistusta siitä, että jotain hauskempaa tai mielenkiintoisempaa tapahtuu jossakin muualla.

Paitsi jäämisen pelko on yhteydessä kateuden tuntemiseen. Tämä vaikuttaa kielteisesti itsetuntoon. Aivotutkimuksissa on paljastunut, että ulkopuolelle jäämisen kokemus aktivoi aivoissa samaa kipukeskusta, joka aktivoituu fyysisestä kivusta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.9.2020, kuvat Pixabay

Kun katumus pysyy

 

Minä en paljoa kadu menneisyydestä. Jonkin verran kyllä ammatinvalintaa. Halusin lääkäriksi yläasteelta lukion toiseen luokkaan. Sitten hurahdin hipiksi ja lääkärin ammatti ei tuntunut lainkaan hohdokkaalta. Hah! Halusin puutarhuriksi tai joogaohjaajaaksi. Puutarhuriksi opiskelinkin ja työkokemus oli vuosi Tanskassa isossa puutarhassa. Päädyin maailmalla matkatkustamisen jälkeen opiskelemaan psykologiaa, uskontotiedettä, filosofiaa, kasvatustiedettä, kirjallisuustiedettä ja teologiaa Turun yliopistossa.

Joten turhaan lukiossa opiskelin pitkää matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Olen matemaattisesti jonkin verran lahjakas, vaikka työtä teetti nämä matemaattiset aineet. Luonnontieteellinen maailmankatsomus ei sopinut hipille vaan mystiikka kyllä.

Olen ajatellut, että ehkä en olisi sen onnellisempi, vaikka olisin lääkäri. Samat haasteet elämässä. Ja olisin varmasti valvonut öitä miettien potilaitani.

Katumus rasittaa lähes kaikkia jossakin vaiheessa elämää. Joskus tähän tunteeseen voi jäädä kiinni jopa vuosien ajaksi. Menneiden vatvoimisesta olisi hyvä päästä irti, sillä pitkään jatkuessaan se voi suistaa ihmisen masennukseen.

On mahdotonta elää niin, ettei ikinä kadu mitään, sillä katumuksen tunne kuuluu tiiviisti ihmisyyteen. Joillakin ihmisillä katumus voi tosin mennä niin nopeasti ohi, että he eivät pidemmällä aikavälillä tunne katuvansa.

Katumus voi vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin monella tapaa negatiivisesti. Jatkuva menneisyyden vatvominen ja murehtiminen on ihmismielelle kuormittavaa.

Ihminen voi pyörittää ajatusta siitä, kuinka olisi pitänyt tehdä toisin, jotta elämä olisi nyt onnellisempaa. Tämä lisää ahdistusta ja stressiä, mikä puolestaan voi johtaa uniongelmiin tai jopa masennukseen. Katumuksen syövereihin uppoamainen voi vaikuttaa jopa ihmisen kognitiivisiin kykyihin.

Toimintakyky töissä ja elämässä voi häiriintyä, jos energiaa kuluu katumiseen. Myös itsetunto häiriintyy, jos syyllistää itseään jatkuvasti menneisyydestään.

Katumuksen aiheita on muun muassa parisuhde, ammatinvalinta, asuinpaikka tai kännimokailut. Moni katuu menetettyjä mahdollisuuksiaan. Usea toivoo, että olisi kertonut läheisilleen aiemmin tai useammin rakastavansa heitä.

Tutkimusten valossa näyttää siltä, että ihmiset katuvat eniten niitä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä.

Näkökulman vaihtaminen voi auttaa irtaantumaan katumuksesta. Voin sanoa itselleen, että lopulta ei voi tietää, olisivatko asiat nyt paremmin, jos olisi tehnyt toisin.

Lähteet:  Helsingin Sanomat 18.11.2021, kuvat omat

Miten päästä eroon murehtimisesta?

 

Kun tulevaisuus painaa mieltä, ei murehtimisen lopettaminen käy noin vain.Tulevaisuudesta huolta kantavan ei kannata miettiä, miten pääsisi murehtimisesta eroon. Sen sijaan kannattaisi pohtia, mitä murehtimisella tavoittelee, miksi murehtii ja mikä sen merkitys itselle on. Näin voi päästä kiinni murehtimisen juurisyihin.

Murehtiminen on normaalia mielen toimintaa, mutta se voi mennä myös yli. Murehtiminen on monesti keino selviytyä ahdistuksesta. Se voi olla opittu tapa, jolla ihminen pyrkii hallitsemaan tulevaa. Ongelmaa voi lähestyä kahdella tavalla.

Ihminen voi pohtia, miksi epävarmuuden sietäminen tuntuu vaikealta. Miksi on vaikea hyväksyä, ettei voi kontrolloida kaikkea? Jos yrityksestä hallita tulevaisuutta päästää irti, myös murehtiminen menettää merkityksensä.

Toinen keino lähestyä ongelmaa on muokata murehtimiskäyttäytymistä. Siihen voi olla apuna esimerkiksi huolihetket: huolille varataan päivästä tietty aika. Se kannattaa päättää rentoutumis- tai hengitysharjoitukseen, jotta se saa selkeän lopetuksen.

Huolet tulevat huolihetkenkin ulkopuolella mieleen. Silloin ne on tarkoitus huomata: "Nyt huomaan, että minulla on nyt tällainen huoli. Laitan sen ylös." Silloin voidaan todeta, että nyt ei ole murehtimisen aika, palaan siihen myöhemmin. Huolihetkeä käytetään paljon univaikeuksien ja ahdistuksen hoidossa.

Tulevaisuusorientoimisen lisäksi ihminen voi elää niin sanottua sitku-elämää: sitten kun on vakituinen työpaikka ja oma asunto, sitten elämä on hyvää.  

Jo tällaisen ajattelun tiedostaminen auttaa palauttamaan ajatuksia nykyhetkeen. Kannattaisi kysyä, miksi nykyisyydessä eläminen tuntuu vaikealta. Yksi syy tähän voi olla se, että nykyhetki vaatii usein muutosten tekemistä, jotta olisi siihen tyytyväinen. Sitku-ajattelussa saa olla passiivinen.

Pelkkä hetkessä eläminenkään ei ole tavoiteltava tila. Kun pitäisi tehdä tulevaisuutta koskevia päätöksiä, voi tähän hetkeen keskittyminen olla vaikeiden asioiden pakoilemista.

Joskus uupunut ihminen voi myös verhota jaksamattomuutensa hetkessä elämiseksi, kun ei ole varma, riittääkö jaksaminen sovittuihin tapaamisiin. Hän voi sanoa "minä elän spontaanisti hetkessä", vaikka kysymys on siitä, ettei kykene muuhun. Kun ihminen voi hyvin, hän on tulevaisuuden suunnittelun ja nykyhetkessä elämisen kanssa tasapainossa.

Lähteet: Helsingin Sanomat, kuvat omat   

Miten lievittää ahdistusta ja stressireaktiota?

Seuraavat keinot ovat minun itseni kokemia. Sairastuin uudelleen paniikkihäiriöön reilu vuosi sitten vai oliko se aikaisemmin, en muista. Viimeksi sairastin sitä 25 vuotta sitten puoli vuotta. Koen myös välillä voimakasta ahdistusta, tuskaa, tyttäreni yllättävän kuoleman takia yhdeksäs tammikuuta.

Helsingin Sanomissa oli aivan samat ohjeet, joita olen itse käyttänyt vuosia. Ne ovat väliin katkaisseet alkavan paniikkikohtauksen, jonka ensi oireena on pään puutuminen toiselta puolelta. Pelkkään ahdistukseen keinot ovat auttaneet hyvin.

Seuraavista keinoista käytetään nimitystä TIPP-taidot Hesarin mukaan. Lyhenne tulee Englannin kielen sanoista temperature, intense exercise, paired muscle relaxation, paced breathing.

1. Kylmä suihku

Mennään kylmään suihkuun ja suihkutetaan aluksi päätä. Tämän voi korvata avantouinnilla ja lumessä pyöriskelemällä. Kaikki nämä keinot aiheuttavat äkillisen aistimuksen kylmyydestä, mikä voi siirtää pois ahdistuksen tunteen. Menetelmä ei sovi sydänsairaille.

Tämä keino toimii minulla hyvin, kunhan saa vain itsensä kylmään suihkuun kammotukseltaan. Se poistaa ahdistuksen, saattaa katkaista paniikkikohtauksen alun ja auttaa stressireaktioon.

2. Hengityksen pidättäminen

Tämän voi yhdistää kylmään suihkuun, mutta se toimii ilman sitäkin minulla hyvästi ahdistukseen. Tarkoituksena on aktivoida parasympaattinen hermo, kiertäjähermo.

Ilman vettä harjoitus tehdään niin, että hengitetään sisään ja sitten pidätetään hengitystä 30-60  sekuntia ja puuskahdetaan uloshengitys. Hengitetään hetki tavallisesti. Ja sitten taas pidätys. Tätä voi tehdä jonkin aikaa. Tämän harjoituksen voi myös tehdä kumartumalla eteenpäin niin, että vatsaonteloon tulee painetta. Minä teen sen aina makuultani peiton alla tai risti-istunnassa. Hengityksenpidätysharjoitus on erittäin hyvä ahdistusta ja stressireaktiota vastaan. Usein se katkaisee paniikkikohtauksen alkamisen. Ehdottomasti lempikeinoni.

3. Rankka liikunta

Intensiivinen  liikunta voi olla moninaista. Itse juoksen todella jyrkkää mäkeä ylös alas. Liikkua voi lähes miten tahansa: etunojapunnerruksia, lankuttamista, porrasjuoksua. Tärkeää on, että keho menee maitohapoille. Tällöin vapautuu endorfiineja.

Intensiivisessä liikunnassa on kuitenkin hyvä huolehtia turvallisuudesta. Jos liikunta aiheuttaa voimakasta kipua, sitä ei kannata jatkaa.

Tällainen rankka liikunta katkaisee usein alkavan paniikkikohtauksen, auttaa voimakkaaseen ahdistukseen ja katkaisee stressireaktion. Minun kunto on tätä nykyä huonontunut niin, etten jaksa aloittaa tätä harjoitusta nykyisin. Eikä oikein huvitakaan.

4. Lihasryhmien jännittäminen ja rentouttaminen

Jokaista 16:ta lihasryhmää jännitetään viidestä kymmeneen sekuntia, minkä jälkeen samaa lihasryhmää rentoutetaan yhtä kauan. Sitten siirrytään seuraavaan lihasryhmään. Harjoitus on  paras tehdä maaten.

Tämä harjoitus ei pure paniikkikohtaukseeni, mutta ahdistusta se loiventaa tai poistaa sen kokonaan.

Harjoituksen voi myös tehdä lyhyemmin. Ahdistuksen lieventämistä voi tavoitella niin, että jännittää ja rentouttaa vuoroin ala- ja yläkehon lihaksia. Samalla voi mielessään sanoa turvamantransa. Tai sanoa vain rauhoitu tai rentoudu. Minä käytän tätä ohituskaistaa ahdistukseen.

5. Uloshengityksen pidentäminen

Tämä rauhoittaa parasympaattista hermostoa. Harjoituksen voi tehdä istuen tai maaten.

Aluksi voi laskea sisäänhengityksellä, hengityksen pidätyksellä ja uloshengityksellä aina viiteen. Tarkoituksena olisi, että harjoituksen kuluessa uloshengitys pitenesi.

Tärkeintä on löytää itselle sopiva hengitystahti. Minulla se on 7 sisäänhengityksessä, 7 hengityksen pidätyksessä, 10 uloshengityksessä. Tarkoituksena on laskea mielessä 7:ään, 7:ään ja 10:een.

Tämä harjoitus auttaa ahdistukseen, sitä voi tehdä niin kauan, että ahdistus alkaa tasoittua. Stressireaktio saattaa sammua. Paniikkikohtaustani harjoitus ei estä, mutta auttaa kovaankin ahdistukseen.

Lähteet: Helsingin Sanomat 29.4.2021, kuvat Pixabay

  

Kun ei pysty puhumaan tunteistaan

 

On ihmisiä, jotka eivät osaa puhua tunteistaan. Syynä voi olla aleksitymia, persoonallisuuden piirre, joka tekee tunteiden tunnistamisesta vaikeaa. Suomalaisista noin 10 prosentilla on aleksitymia. Häiriö on siis melko yleinen.

Tunnetko sinä ihmisen, joka ei koskaan puhu tunteistaan? Hän saattaa kertoa korkeintaan tuntuuko hyvältä vai pahalta, muttei osaa nimetä, onko kysymyksessä esimerkiksi ahdistus, viha, suru tai inho. Tällainen ihminen voi antaa kylmän vaikutelman.

Aleksitymiaan liittyy vaikeus tunnistaa tunteitaan ja ilmaista niitä. Aleksityymikko voi huomata ikävän olonsa, mutta ei kykene erittelemään, mistä tunteesta on kyse.

Aleksityymikolla on usein niukka mielikuvitus, ja hän ajattelee lähinnä toimintaa, eikä kiinnitä huomiota sisimmässään tapahtuviin asioihin ja tunteisiin.

Aleksitymian piirteet voivat painottua ihmisillä eri tavoin. Jotkut suuntautuvat toimintaan ja tekemiseen, jotkut hiljaisuuteen ja passiivisuuteen.

Lääkärissä alekstitymia voi aiheuttaa haasteita. Aleksityyminen ihminen voi mennä yleislääkärille ja valittaa esimerkiksi rintakipuja.Fyysistä oiretta, vaikka todellisuudessa kyse olisi ahdistuksesta. Ahdistus voi tuntua painona rinnan päällä, puristavana tunteena kurkussa, kipuina. Koska aleksityyminen ei osaa tunnistaa tunteita, hän tulkitsee sen vain fyysiseksi oireeksi.

Koska aleksitymian  oireet voivat olla eri ihmisillä erilaiset, niistä johtuvat pulmatkin ovat erilaisia. On huomattu, että tunteiden tunnistamisen vaikeus on yhteydessä ahdistukseen ja masennukseen. Ulkokohtaisesti, toiminnallisesti ajatteleva ei taasen osaa kiinnittää huomiota muiden tunteisiin. Hän ei ole välinpitämätön, häneltä vain puuttuu kyseinen taito.

Aleksityyminen ihminen voi esimerkiksi syödä paljon pikaruokaa tai juoda paljon alkoholia, kun hänellä on stressiä. Hän ei osaa yhdistää  käytöstään negatiivisiin tunteisiin. Hän ei mieti, mistä paha olo johtuu.

Aleksitymian periytyvyys ei ole yleistä. Se vaikuttaa kehittyvän monien asioiden summana. Tutkimuksissa on huomattu yksi yhdistävä tekijä: ylisuojelevat vanhemmat. Ei varmuudella tiedetä, kumpi aiheuttaa kumpaa. Osassa tutkimuksissa on havaittu yhteys hoivan puutteen ja aleksitymian välillä.

Aleksitymia on yhteydessä moniin muihin sairauksiin: ahdistushäiriöihin, masennukseen, syömishäiriöihin, päihdehäiriöihin, psykoosisairauksiin ja autismikirjon häiriöihin. Siitä on kuitenkin rajallisesti näyttöä, aiheuttavatko sairaudet aleksitymian vai aleksitymia sairauksia.

Lähteet: Helsingin Sanomat 17.9.2020, kuvat omat

Ystävän kadehtiminen

Minä en juurikaan kadehdi ystäviä, mutta kadehdin noin ylipäätänsä valtaosaa ihmisistä siitä, ettei heillä ole paniikkikohtauksia ja aika ajoin vellovaa ahdistusta. Heidän elämä on helpompaa kuin minun siinä mielessä. Toki ymmärrän, että ahdistus kuuluu elämään, mutta kaikilla se ei muutu paniikiksi. 

Onneksi saan nykyään tosi harvoin paniikkikohtauksia, mutta ne ovat hirveitä kauheaa käsittämätöntä kuoleman pelkoa tai lopullisesti hulluksi tulemista. Tiedän, ettei noin käy. Mutta paniikkikohtauksessa se on vain pelkästään totta,  kun järjen ääni häviää, sumentuu kaukaisuuteen, piirtää hulluuteen huutomerkin ja pisteen yhtä aikaa.

Helsingin Sanomat teki kateutta ja ystävyyttä käsittelevän kyselyn. Vastauksia tuli 70. Jutussa mainitut ihmiset eivät esiinny omalla nimellään.

Veera, 23, sai kuulla hyvältä kaveriltaan: olet ihan nätti, mutta tuo ystäväsi on kaunis. Vertailu tuntui ikävältä, ja sai Veeran kadehtimaan ystäväänsä. Jos kaveri olisi pelkästään kehunut ystävän kauneutta, Veera olisi yhtynyt kehuihin.

Yhdessä ystävässään Veera kadehtii kauneutta, toisessa taas karismaattista persoonaa. Toinen ystävä nimittäin valaisee koko huoneen, kun hän astuu sisään.

Kukaan ei haluaisi tuntea kateutta. Etenkään ystäviä kohtaan. Silti moni tuntee. Kateutta tunnetaan mitä erilaisimmista syistä. Sitä voi aiheuttaa toisen ulkonäkö, ura, perhe tai terveys. Oikeastaan kateutta saattaa aiheuttaa mikä tahansa asia, jota itse arvostaa elämässä.

Kateutta saattaa siis tuntea niistä asioista, joita haluaisi omaan elämään. Vertailu kuuluu ihmisyyteen, ja vertailusta kumpuava kateus on inhimillinen tunne. Melko harva kadehtii julkkiksia. Useimmiten kadehdimme kaltaisiamme, siksi kateus kohdistuu helposti ystäviin. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Niin sanotusti tasan eivät käy onnenlahjat. Tämä on vain hyväksyttävä.

Oman kateuden tiedostaminen on tärkeää. Se ei ole aina helppoa, sillä oman kateuden tiedostaminen on ikävä ja häpeälliseksi koettu tunne. Moni ei myönnä kahdehtivansa. Tunnetta ei kannata kuitenkaan paeta, sillä sen tiedostaminen estää tunteen kasvamista myrkylliseksi.

Kateutta kannattaa kuunnella. Se kertoo nimittäin enemmän itsestä, omista toiveista ja haluista kuin muista ihmisistä. Se kertoo siitä, mitä ihailee ja arvostaa. Kateus voi paljastaa, mihin asioihin on elämässään tyytymätön.

Aina kateutta herättäviä asioita ei kuitenkaan voi saavuttaa, esimerkiksi tietynlaista ulkonäköä tai hyvää perhe-elämää, silloin täytyy keskittyä oman elämänsä hyviin asioihin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 9.4.2020, kuvat omat

Pitäisi oppia sanomaan ei

Pomo ehdottaa ylitöitä, ja sukulainen pyytää lapsenhoitoapua. Ei haluttaisi suostua, mutta kieltäytyminen tuntuu inhottavalta. Miten voisi oppia sanomaan ei?

Psykologi Eeva Kemppaisen mukaan kieltäytymistä kannattaa harjoitella, jos jatkuvasti huomaa asettavansa muiden tarpeet omiensa edelle. Pidemmän päälle liiallinen kiltteys kuormittaa.

Kiltteys on etenkin ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta kärsivillä yleistä. Ilmiö osittain liittyy yksinkertaisesti siihen, että kaikkeen suostuva päätyy tekemään liikaa. Kuka tahansa, joka tekee liikaa, uupuu, ja uupumus voi altistaa ahdistukselle ja masennukselle.

Liiallinen kiltteys voi estää elämästä omannäköistä elämää. Pahimmillan voi käydä niin, että aika kuluu muitten toiveitten täyttämiseen ja omat unelmat jäävät toteuttamatta.

Kieltäytyminen herättää usein vaikeita tunteita, kuten syyllisyyttä ja pelkoa. Se tuntuu epämukavalta. Mutta se on normaalia, ikävät tunteet kuuluvat elämään, eikä niitä kannata vältellä. Sen sijaan, että yrittää vältellä syyllisyyttä aiheuttavia tilanteita tai torjua syyllisyyden tunnetta pois, tunteen voi antaa vain tulla. Syyllisyyden tunteen kyllä kestää, ja se menee ohi.

Kiletäytymisen aiheuttavaa epämukavuutta voi harjoitella sietämään ensin helpoissa tilanteissa, hankalampiin tilanteisiin taitoa voi soveltaa vähitellen.

Kieltäytyminen kannattaa hoitaa ystävällisesti mutta selkeästi. Puhu rauhallisesti, mutta korottamatta ääntä. Ilmaise selvästi, että kieltäydyt. Halutessasi voit kertoa syyn, mutta älä pyytele turhaan anteeksi. Jämäkkyyttä kannatta viestiä myös kehonkielellä: katso silmiin ja pidä rintakehä avoimena.

Jos suoraan puhuminen tuntuu vaikealta, tilannetta voi helpottaa aikalisällä. Kerro, että ratkaiset asian vaikka iltaan mennessä ja ilmoitat sitten päätöksestäsi tekstiviestillä. Tämäkin on parempi kuin se, että sanoo joo silloin, kun ei millään haluaisi.

On melko tyypillistä, että jämäkkyyttä opetteleva ihminen ilmaisee ajatuksensa liian kärkkäästi. Jämäkkyyttä ei ole se, että sanoo kaikkeen ei. Olisi hyvä osata olla joustava. Olennaista ei ole rajojen puolustaminen vaan se, että osaa huolehtia omista tarpeistaan. Ja pystyy elämään arvojensa mukaista elämää.

Jämäkkyyden hyvä määritelmä on se, että pystyy pitämään omista arvoista kiinni ja samalla kunnioittamaan muita.

Lähteet: Helsingin Sanomat 7.3.2020, kuvat omat