Minun on helppo pyytää apua mieheltä. Esimerkiksi tänään pyysin mieheltä apua kaali-porkkanaraasteen tekemiseen. Olen tehnyt sitä koko syksyn ja talven. Että hän edes joskus tekisi sitä. Minä olin kyllästynyt sen tekoon monitoimikoneella, kun tekemisessä on niin paljon vaiheita. Mutta kyllä seuraavalla kerralla teen sitä nöyrästi. Halusin vain vaihtelua näihin kotipuuhiin.
Mutta sitten kaverit, ystävät, tuttavat. Heiltäkin pyydän apua, kun tarvitsen sitä oikeasti. Mutta mikähän on oikeasti?On vaikeampaa pyytää heiltä apua kuin mieheltä. Syyn pitää olla painava. Tähän digiin olen pyytänyt harvakseltaan apua yhdeltä tuttavalta, ja apu on ollut varmasti paikallaan.
Apu on pieni sana, joka voi kantaa mukana vaikeita tunteita: kiitollisuudenvelkaa, riittämättömyyttä ja kontrollin menettämisen pelkoa. Hyväntahtoinen auttaminen ja sen vastaanottaminen voi kuormittaakin ihmissuhdetta.
Esimerkiksi sairastaessa saatamme turvautua toisiin, mutta vaikkapa jaksamattomuuteen apua on vaikeampi pyytää. Se ei näy samalla tavalla kuin kipsi jalassa. Ongelman juurena voi olla kivikova pärjäämisen kulttuuri, jossa arvostetaan sitä, että ihminen seisoo tukevasti omilla jaloillaan.
Joillekin avun vastaanottaminen on helpompaa kuin toisille, tämä voi riippua siitä, millaiseen auttamisen kulttuuriin on kasvanut ihmissuhteissa. Takana voi olla kiintymissuhteen säröt. Jos omaa avuntarvetta on lapsena sivuutettu, voi aikuisenakin olla vaikeaa turvautua muihin. Tämä voi heikentyä myös aikuisiällä.
Tunnelukot on omaan ajatteluun tai käyttäytymiseen vaikuttavia toistuvia toimintatapoja, jotka ovat reaktioita menneisyyden vaikeisiin kokemuksiin. Ne ovat kuin tunnemaailman arpia, merkkejä siitä, että joskus on käynyt kipeää.
Kun avun pyytäminen tuntuu epäonnistumiselta, voi taustalla olla vaativuuden tunnelukko. Ihminen vaatii itseltään ja muiltakin paljon, ja oman vajavuuden myöntäminen on vaikeaa.
Auttajan ensimmäinen tehtävä on kysyä ja kuunnella: Voinko auttaa? Millaista apua haluaisit? Näin auttaja asettuu samalle tasolle autettavan kanssa, syntyy silta ihmisten välille. Asioista aletaan voida keskustella.
Kun apu tulee ylhäältä, auktoriteetin näkökulmasta, se voi tuntua arvostelulta. Toisia ei kannata auttaa sanelemalla ja tuomalla tiskiin tapoja, jotka itselle toimivat. Avuntarpeesta ei suinkaan kannata moittia tai syyllistää.
Siitä on apua, että epämukavan olon myöntää avoimesti silloin, kun apua pyytää tai sitä tarjotaan. Jos läheisen tapa auttaa tuntuu huonolta ja ahdistavalta, siihen voi yrittää vaikuttaa. Yleensä auttajan aikomus on hyvä ja hän tekee mielellään jotakin sellaista, josta on oikeasti hyötyä.
Perustaltaan avun antaminen ja vastaanottaminen ovat arvokkaita tekoja, jotka vahvistavat suhdetta toisiin ja myös mielenterveyttä. On hyvä kokea maailma niin, että voidaan vaikeina hetkinä tukeutua toisiin. Kumpikin on merkityksellistä sekä avun pyytäminen että uskallus ottaa sitä vastaan.
Lähteet: Referaatti Kotivinkki 22, kuvat omat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!