Tässä päivänä muutamana oli kunnon ehta riita mieheni kanssa. Tyttären käytöksestä ja missä menee rajat.
Meidän riitelyä edeltää usein keskustelu, jonka lopputulokseen toinen - yleensä minä - ei ole tyytyväinen.
Keskustelu jatkuu.
Nyt korotetaan jo ääntä.
Nyt huudetaan molemmat naamat punaisina.
Minä otan keittiön tiskipöydältä minkä tahansa astian ja heitän ensimmäisen heittoni.
Ei osu mieheen.
Hän jatkaa huutamista.
Mutta sitten otan kaksin käsin astioita kaapista ja alan heittää kunnolla.
Mies pakenee. Minä jään huohottamaan sirujen keskelle. Hemmetti tuli rikottua tuokin maljakko.
Näin ei onneksi tapahdu usein - meillä astiatkin loppuisivat. Riidankulku jatkuu niin, että yleensä mies kurkistaa oven raosta. "Uskaltaako tänne tulla?".
Kyllä uskaltaa. Sitten puhumme taas.
Puhumme. Puhumme. Puhumme. Puhumme. Puhumme.
Halaus. Suudelma.
Alan siivota pirstaleita.
Mies myhäilee. Riita ohi.
Riitelystä yleensä
Suuttumus on pohjimmiltaan hyödyllinen tunne.
Sen voimasta toimimme jämäkästi. Asetamme rajoja. Puolustamme tarpeitamme.
Suuttumusta tarvitaan, että emme olisi liian miellyttämishaluisia, sopeutuvaisia tai alistuisi huonolle kohtelulle.
Kukaan ei halua olla kynnysmatto.
Miksi sitten huudetaan ja hyökätään?
Huutaminen, kiroileminen ja hyökkääminen riidassa voikin olla yritystä selvitä voimakkaasta tunnemyrskystä, jonka kokee uhkaavana ja pelottavanakin.
Toiset taas vetäytyvät nopeasti riidasta selvitäkseen tunnemylläkästä, jonka riita laukaisee.
Eniten riitakäyttäytymiseen vaikuttaa kuitenkin lapsuudessa opitut riitelytavat.
Ja myös traumaattiset tunnemuistot jotka riita voi laukaista.
Minun riitelytapani - astioiden heittely - on äidiltäni opittu tapa. Lapsuuden kodissakin astiat lentelivät, ja isä luikki pakoon.
Mitenköhän käy tytärten riitelytavoille parisuhteessa?
Riitelytapoihin ja riidan herättämiin tunteisiin vaikuttaa esimerkiksi se, että onko lapsuudessa itse saanut suuttua.
Onko lähellä ollut aikuinen, joka ei olisi jättänyt tai kurittanut. Vaan lohduttanut ja tukenut.
Riitatilanteissa usein nykyhetki, lapsuuden tunteet, tunnelmat ja tapahtumat sekoittuvat.
Keho muistaa pelottavan tilanteen menneisyydestä ja pelkotilanne virittyy automaattisesti: sydän hakkaa, kädet vapisee, lihakset kiristyvät.
Tuntuu että tilanteesta on päästävä mahdollisimman nopeasti pois.Ihminen ei yhtäkkiä ole tässä hetkessä vaan lapsuudessaan.
Jos haluaa oppia ymmärtämään toisen ja omia tunnereaktioita, mielellistäminen auttaa. Se tarkoittaa järkevää vaihtoehtojen pohtimista riitelytavoille.
Ja voi johtaa toisen tai itsensä empaattiseen ymmärtämiseen. Puhuminen auttaa aina.
Mikä kiukun taustalla voi olla? Väsymys? Nälkä? Stressi?
Miten sinä riitelet?
Lähteet: Hyvä Terveys 11/2017, kuvat omat
Mun kanssa on vaikea riidellä kun menen täysin tuppisuuksi ja musta ei saa mitään irti vaikka sisäisesti kiehyisinkin. Tämän olen jo lapsuudessani oppinut, kun isäni oli alkoholisti.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Nicola. Sinä vain kuulut ihmisiin jotka ei tykkää riidellä. Lapsuudessa opittu tapa. Minun äitini oli myös alkoholisti.
PoistaMeillä riidellään rajusti, ei kuitenkaan lentele astiat. Paras tapa on toisen lähteä happihyppelylle jäähtymään. Minä lähden yleensä kesäaikaan pyöräilemään ja mies talvisaikaan koirien kanssa lenkille. Normaalisti kuitenkin meillä selvitetään asiat heti ilman suuria huutoja. Kovaäänisiä olemme kyllä kaikki ihan muutenkin, ei vain riidan aikaan.
VastaaPoistaItselläni ei ole mallia riitelystä kun äitini kasvatti minut yksin ja vaikka sukuni on temperamenttisia niin äiti ei huutanut koskaan vaan hänellä oli malttia vaikka tein mitä ja aiheutin aina isoja onglemia koko suvulle.
Kiitos kommentistasi Melissa. On ihan hyvä, että osaa riidellä. Meillä tosiaan riidellään kunnolla silloin tällöin, mutta sovitaan myös nopeasti. Oikeastaan on hyvä, että sinulla ei ole valmista mallia riitelytapaan. Minunkin suku on temeramenttista.
PoistaHarmi, että teillä riitely on tuollaista. Ulkopuolisena ei oikein tiedä mitä tähän kommentoisi. Ehkä suosittelisin hakemaan apua, jos riitely menee siihen pisteeseen, että astiat lentelee.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Annukka. Meillä astiat kyllä riittää, koska ei kovin usein riidellä. Minusta on hyvä kyky osoittaa avoimesti tunteensa - vaikka sitten huutamalla ja astioita paiskomalla. Kiitos avun hakemisen suosituksesta. Mutta emme mielestämme tarvitse parisuhdeterapiaa. Siin vain meidän mielestämme.
PoistaIhana ja ilmapiiriä puhdistava riitely. Kun kaksi riitelee, se saa kolmannen osapuolen kiusaantumaan tai pelkäämään. Lapsuudenkodissani riita oli mykkäkoulua, ivasanoja tai huutokuoroa. Sieltä en halua mallia ottaa, mutta oma ääneni tuppaa silti nousemaan. Minusta olisi kiva joskus tuulettaa kunnolla. Meillä ei miehen kanssa pysty riitelemään, sillä hän on itse rauhallisuus. Minä saatan tehostaa sanojani korottamalla ääntäni. Nauruksihan se menee. Nuorempana minua ärsytti miehen rauhallisuus ja järkevyys.
VastaaPoistaKiitos, Kirsti, kommentistasi. Meillä tosiaankin puhdistetaan niin sanottua huonoa ilmaa silloin tällöin. Minkäs sille voi, jos kumppani on hyvin rauhallinen. Turvallistahan ja hyväähän se on pitemmän päälle. Minä ja mieheni ei olla kumpikaan rauhallisia. Levottomia sieluja ollaan molemmat.
PoistaHei,
VastaaPoistaOlen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa, ja uskaltauduin nyt kommentoimaan. Kiitos ihanasta, elämänmakuisesta kirjoittelusta! :) Tätä blogia on ilo seurata. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja että elämässäsi olevat hankaluudet (olen selannut blogisi aiempiakin postauksia) selkiytyvät sinun parhaimmaksesi!
Astioiden lentely kuulostaa toki hurjalta, eritoten silloin, jos ne suunnataan johonkin toiseen. Tulee tosin mieleeni eräs tarkina, jossa eräs tuttavani muinoin kertoi hankkineeensa kirpputorilta kymmenellä sentillä rumia posliininorsuja, joita saattoi heittää suutuksissaan! :D Hänellä oli siis ihan luvan kanssa 'rikottavat' esineet!
Kiukun purkamiseen on tosin muitakin keinoja. Omalla kohdalla en ole oikein koskaan oppinut riitelemään; lukkiudun ja kävelen pois, kunnes pystyn jatkamaan keskustelua, sillä pelkään suuni avatessani sanovani jotain, mitä en voi lopulta ottaaa takaisin, ja jota tulen katumaan syvästi. Siksi olen todennut poiskävelyn olevan toistaiseksi se paras keino. Ehkä jonain päivänä keksin jonkin muun ratkaisun.
- Joy
Kiitos kommentistasi Anonyymi. Ihana että toivot ongelmieni tulevan ratkaistuksi.Ja olen otettu, että olet jaksanut lukea raapustuksiani. Kyllähän tuo on totta, että sanottuja sanoja ei voi enää vetää takaisin. Se harmittaa huutamisessa. En vain osaa olla heittelemättä esineitä. Se on niin syvässä oleva äidiltä opittu tapa. Minä ostan kirpparilta paljon astioita ja muuta tavaraa. Arvokkaimmat vanhat Arabiat ns. kätken itseltäni kaikesta hyvin sivussa olevaan kaappiin. Arkiastiat joita heittelen, on astiakaapissa. Ne ovat niin sanotusti sopivasti käden ulottuvilla. Kivaa uuden vuoden alkupuolta sinulle.
PoistaOlen kerran elämässäni rikkonut astioita minäkin. Jälkeen päin huvittaakin vähän, että valitsin kiukuissani kuitenkin ne kaikkein halvimmat ja vanhimmat joutavat lautaset. En jäänyt niitä kaipaamaan :).
VastaaPoistaKyllä se auttoi oman tunteen purkamisessa. Ja siihen oli mielestäni riittävän raskauttava syykin. Tuolloin se toinen osapuoli ei vain kertakaikkiaan ymmärtänyt puhetta eikä kunnioittanut minun tunteitani, vaikka hän oli loukannut minua syvästi. Halusin tehdän hänelle tavallaan selväksi sen, miltä minusta tuntui. Ehkä viesti meni perille, en enää oikein muista :)
Kiitos, Eeva, kommentistasi. Kyllä riita voi olla ihan hyvä juttu. Patoutumat purkautuu. Sovinto on ihanaa. Huvittavaa tuo, että valitsit halvimmat lautaset. Minäkin pidän huolen, ettei ole helposti käsillä vanhan Arabian kokoelmani. Minäkin heittelen ihan käyttölautasia vaan. En mitään kallista. Kunhan heittelen. Äidiltä opittu tapa. Mies on vikkeläkinttuinen. Ei hätää...
PoistaAstioita ei meillä heitellä, mutta en voi väittää etteikö joskus tekisi mieli ja joku tyhjä maitopurkki on saattanut suutuksissa lennähtääkin. Riitely kuuluu elämään ja puhdistaa ilmaa aina välillä, kunhan ei mene liiallisuuksiin.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. Minun mielestä ihmisen pitäisi tai soisi osata riidellä silloin, kun hän aidosti puolustaa omaa mielipidettään, vakaumustaan; oikeutta olla oma itsensä. Suoranaista fyysistä väkivaltaa en hyväksy. Vaikka onhan tuo minun astioiden heittely tavallaan sitä. Mutta tiedän, että mies ehtii aina pois. Kunhan sitten vaan heittelen. Seinään ne osuvat.
Poista