Itselläni ei ole varsinaista pakkoneuroosia. Se vielä puuttuisikin, kun olen erityisherkkä ja tapuvainen masennukseen. Mutta pakkoneuroosien lähellä olevia pakkoja kuitenkin on. Esimerkiksi työpaikallani työpöytäni on oltava tietyssä järjestyksessä. Aina kynä, kumi, kansiot ja kirjat samassa järjestyksessä. Taskussa pitää olla nenäliina aina samaan tapaan taiteltuna. Mutta en koe suurta ahdistusta, jos näihin pakkoihin tulee muutoksia. Kuten oikeasti pakkoneuroottinen kokee.
Nimikin kertoo, että tässä sairaudessa on pakko tehdä tai ajatella jotakin.Yleisimpiä pakkoneurooseja on käsien pesemisen pakko, jatkuvan siivoamisen pakko, tarkistamisen pako. (Eihän vain kahvinkeitin jäänyt päälle?) Jos pari kertaa tulee sisälle tarkistamaan kahvinkeittimen, se on aivan tavallista. Mutta jos pitää tulla vaikkapa kahdeksan kertaa, silloin on kyse pakkoneuoosista.
Hyvä terveys lehdessä Satu Heino kertoo pakkoneuroottisuudestaan ja siitä parantumisestaan. Hän oli vasta kymmenen vuotias, kun pakkoneuroosit alkoivat. Käsien pesu oli jatkuvaa ja suikussa piti olla perusteellisesti ja kauan. Lopulta hänen kädet oli punaiset ja täynnä naarmuja.
Satu sairastui myös masennukseen Ylioppilaskirjoitusten jälkeen tuli täysi romahdus. Satu joutui sairaalaan. Sairaus vaikutti ihmissuhteisiin, mutta erityisesti itsetuntoon ja elämän haluun
Pahimpina aikoina hän ei pystynyt kyläilemään. Hän kävi vain tietyissä kaupoissa tiettyjä reittejä pitkin, koska pelkäsi likaavansa itsensä.
Koska lääkkeet ei auttaneet, päätettiin asentaa aivoihin elektrodit. Kuulostaa hurjalta. Mutta näitä leikkauksia tehdään Suomessa melko usein.
Leikkauksessa Satu oli vain osan ajan nukutuksessa. Hän tiesi koko ajan, mitä hänelle tehtiin. Elektrodit ohjattin kalloon poratun reiän kautta aivoihin, ja stimulaattori asennettiin solusluun alle. Stimulaaattori antaa aivoihin sähkövirtaa, jonka voimakkuuden lääkäri säätää.
Stmulaattorin säätöjä piti hakea kunnes Satu tunsi olonsa paremmaksi. Kun oikeat säädöt löytyivät, masennus parani ja pakkoneutroottiset oireet lievintyivät merkittävästi Satu pystyi palamaan tavalliseen elämään. Onneksi olkoon Satu!
Onko sinulla pakkoneurooseja lähellä olevia toimintatapoja?
Lähteet: hyvä Terveys 13/2017, Kuvat Pexel ja Pixabay
Itselläni ei oikeastaan ole pakkoneurooseja, mutta on vain tavallisia juttuja ->rutiineja jotka haluan tehdä tietyn kaavan mukaan.
VastaaPoistaKiitos, Nicola kommentistasii. Rutiinit säännöllistävät elämää ja kuuluu elämään.
PoistaMulla on kyllä paljon rutiineja ja joskus tuntuu että neuroosejakin, mutta varmasti stressi vaikuttaa siihen, aiheuttaa unohtelua ja hajamielisyyttä, ja sitten pitää sitä kahvinkeitintä tarkistaa sata kertaa.
VastaaPoistaKiitos, Tiia kommentistasi. Me olemme kaikki välillä ehdan neuroosin lähellä. Kuitenkaan sairastamatta neurooseja. Rajana on, kuinka paljon jokin toistuva tekeminen tai ajatteleminen aiheuttaa henkilökohtaista kärsimystä.
PoistaMinulla on ahdistuksen takia ollut pakkoneuroosin tapaisia oireita. Niitä olen käynyt psykologin kanssa läpi ja täytyy sanoa että maailma ilman ahdistusta ja masennusta on aivan eri kuin niiden kanssa.
VastaaPoistaKiitos Joanna kommentistasi. Hienoa, että olet päässyt irti ahdistuksesta ja masennuksesta. Jonkinlainen määrä ahdistusta ja pelkoja kuuluu vain elämään.Kunhan ne eivät muutu sairaalloisiksi ja aiheuta liikaa henkilökohtaista kärsimystä.
PoistaItse olen myös erityisherkkä, tosin se on tullut vasta basedowintaudin puhjettua. En esimerkiksi pidä kosketuksesta koska se on kivuliasta. Neurooseja ei juuri ole. Jos ne on niin ne liittyy vaatteisiin, vaatehuoltoon, henkareihin ja numeroihin.
VastaaPoistaKiitos, Melissa kommentistasi. Tosi ikävä tuo sinun sairautesi.Jos se on vielä tuonut mukanaan voimakkaan erityisherkkyyden. Kun kosketuskin aiheuttaa kipua. Ns. terveet ihmiset puhuvat kosketuksen parantavasta vaikutuksesta...
Poista