Psykiatrisessa sairaalassa osa 5.

Minkälainen on päivänkulku psykiatrisessa sairaalassa?

Minä nousen sängystä yleensä kello 5-6 välillä.

Sitä ennen olen jo herännyt käytävällä kirmailevan maanikon höpötykseen ja kikatukseen.

Hän aloittaa päivän toimensa  täysin freesinä, elämää kuplivana.

Aurinkoisena. Hurlum hei. Huolta ei.

Toiset potilaat ovien takana kiristelevät leukapieliään.

Joskus joku avaa oven ja huutaa: Nyt saatana hiljaa. 
Hiljaa. Aamu alkaa yleensä näin.

Minä meikkaan. Juu, psykiatrisessa sairaalassakin.  Se sitoo ahdistusta.  Se rauhoittaa. 

Saan aamulääkkeet nyt siis aikaistettuna kello 6.30. Tuon kellon ajan tulen muistamaan aina. Se on minulle niin tärkeä.

Ettei vieroitusoireet muutu ihan hallitsemattomiksi.

Näihin pieniin ja keskisuuriin vieroitusoireisiin auttaa meditaatio, mindfullness,  hengittely ja hengitysten laskeminen. Käsi pallealla, käsi rinnalla. 

Aamupala on 7.30. Se on runsas ja hyvä. On kaurapuuroa, leipää, leikkeleitä; tomaattia, kurkkua, salaattia, paprikaa, hedelmiä ja kahvia. 

Kahvi on olennaista täällä.
Kahvi on uskonto.
Kahvi on sairaalapotilaiden morfiini.

Sitten haen vesipullon huoneesta ja lähden kuntosalille. Ovet lukossa. Pyydän nöyrästi hoitajaa avaamaan.

Kuntosali on hieno. Iso ja paljon laitteita. Häikäisee. Että tällaisessa paikassa. Että tällaisille ihmisille. Potilaille.

Juuri heille. He sitä eniten tarvitsevat.( Älä vähättele itseäsi ja muita.)

Olen kuntosalilla reilun tunnin ja monesti menen sen jälkeen saunaan. Kyllä. Hienot saunatkin on. 

Silloin aikoinaan he ovat ymmärtäneet ja rahaakin on ollut tietty enemmän punamullan aikaan.

(Maanikko tuli kaupoilta ja rilluttelee ja laulaa nyt yhteistilassa. Hänen kikatuksensa on ruvennut är-syt-tä-mään. En anna sen rassata hermoja en. Olen tyyni. Minulla on kuori. Sillä selvä. Ja jos joskus on sellainen olo, että kaipaa vähän huvitusta, on helppo mennä hänen luokseen. Sitä tulee. Epäloogisia kertomuksia. Laulua. Ja muita sirkushuveja.)

Kun kirjoitan tätä iltapäivällä viiden maissa. Huomaan ensi kertaa, että iltapäivän valo on erilainen kuin ennen. Se on kevään valoa. Olo kevenee.

Asiaan (kuinkahan monta kertaa joudun sanomaan tämän itselleni):
Kello 11.00 on lounas ruokasalissa. Salaatteja on aina paljon. Pääruoka minulla kohtuullisen hyvä kasvisruoka. Jälkiruoka.
Kuinkahan paljon lihon täällä oloaikanani, koska on kilpirauhasen vajaatoimintaa ja aineenvaihdunta on vähän hidas? Mutta se on sivuseikka. Keskityn vieroituksen onnistumiseen.

Lounaan jälkeen yleensä luen. Teen tätä blogia. Luen muitten blogeja. Mindfullnesshetki.

Kello 14.00 on odotettu päiväkahviaika. Kahvi on hyvää ja kuumaa. Tarjolla jokin makea leivonnainen. Paljon mukavaa ja rentoa rupattelua meidän vähän vanhempien potilaiden kanssa ja väliin myös nuorempien kanssa.

Ihmettelen - vanha akan ketale - miksi hoitajat ei mitenkään puutu tuohon hillittömään jatkuvaan, jatkuvaan musiikin soittoon. Ehkä nuorten on annettava ilmaista itseään. Meidän vanhempien maan matosten hermojen kustannuksella. Eihän meistä ole enää oikein mihinkään.

Vähän ennen kello 15 lähden lenkille. Ovi lukossa. Pyydän hoitajaa nöyrästi aukaisemaan. 

Sitten raikas ilma humahtaa ovelta vastaan. Tekee niin uskomattoman hyvää kävellä ripeästi.

Ulkona. 

Irti.

Kello 16.00 on päivällinen osastolla. Meillä kaikilla on joka kerta eri merkitty paikka ruokailulle nimilapulla. Istumapaikoissa on jokin salainen logiikka, joka ei aukea minulle. Päivällinen ei ole yhtä tuhti kuin lounas. Hyvä niin.

Päivällisen jälkeen me muutama potilas keitämme kahvit toimintahuoneessa. Huvittava nimi. Koska siellä ei ole muuta toimintaa kuin kahvinjuonti. Mutta sehän on tosiaan tämän paikan uskonto. Tämä kahvi. Juomme pitkään ja hartaasti. Huom. kirjoitin ajattelematta sanan hartaasti. Sekin nyt todistaa elävästä uskostamme.

Minä venyttelen huoneemme lattialla päivän kuntoilujen jälkitoimena. Luen kirjaa. Kirjoitan postauksen.

Iltapala on kello 19.30. Sekin on runsas kuten aamupala. Iltalääkkeet. Käyn suihkussa. Hurisevan ilmastoinnin takia etenkin kasvoni ja jalkapohjani kuivuvat. Rasvaan jalkapohjat. Puhdistan kasvot. Seerumia ja yövoidetta. Muusta kropasta en viitsi huolehtia milloinkaan. Meditaatiohetki.

Luen kirjaa sängyssä ja jo ennen kello 21 uni alkaa painaa silmiäni.

Huomaan nyt, että koko tämä päivänkulku rytmittyi ruoka- ja kahviaikojen mukaan. Mutta niin laitoksissa käy.

Tämä on ihan hyvä laitos, kun ajattelee ja muistaa, että tämä on laitos.