Istuksimme toimintakahvihuoneessa iltapäivän
raukeudessa.
Yhtäkkiä sisään astui
uusi potilas.
Silmänräpäyksessä tämä nuori mies
alkoi opettaa "vallankumouksellista
hengitystekniikkaa, joka tuo traumat
pintaan; vapauttaa aivojen välittäjäaineita
dopamiinia ja serotoniinia."
Niin hän alkoi sitten puhista ja
paasasi: 30 nopeaa hengitystä
puuskuttaen suun kautta.
Lopuksi ilma puhalletaan päähän.
Minä hänelle: tuostahan tulee
hyperventilaatio, hän: nimenomaan,
se on tarkoitus...minä aluksi pyörtyilin...
sitten tunsin voiman nousevan...hyvä yhdistää
jääkylmään suihkuun...sairaudet häviää,
kunto kasvaa...Hei kokeilkaa
ohjauksessani. Otan kaiken vastuun.
Sitten hän näytti koko harjoituksen läpi
välillä vaikeisiin jooga asentoihin
hypähtäen.
Vaikuttavaa kyllä.
Mutta en kokeile.
En halua saada traumoja pintaan
ohi puolustus- ja copingmekanismien
ilman OIKEAA psykoterapeuttia.
Kun hän oli paasannut ja puhissut
hyvän tovin.
Hän lähti pois.
Me, nuoret tytöt, narkkari ja minä
vanha akka jäimme istumaan
silmät ymmyrkäisinä ja suut
auki loksahtaneina.
Kuka tuo pyörremyrsky oli?
Ei kai taas uusi maanikko?
Sen ämmän jälkeen ei kestä...
Ruokailussa samainen heppu
hihkaisi: "Haluan olla kaikkien
henkinen opettaja!"
---
Kämppikseni harhat
yltyivät. Hän
välillä huusi ja toisti kauheita lauseita
huoneessamme: Haluan sinun
kuolevan tulevana yönä---
En saanut selvää nimestä.
Se en ollut minä. Onneksi.
Hänen toistuvat sanansa
kuulostivat niin manaukselta.
Kauheita sanoja.
Ja hän on oikeasti
terveempänä
kultainen ja hyväsydäminen
nelikymppinen nainen.
Skitsofrenia.
Julma, ankara sairaus.
Aikaisemmin hänen mielestään
tietokoneeni säteili,
hiukseni haisivat,
hän oli kutistunut
kolme senttiä,
saanut myrkytetyistä
liinavaatteista
ylirasvoittuneet hiukset
ja ihon
ja niin edelleen.
Hänelle järjestettiin oma huone.
Nyt olen yksin huoneessa.
Toivottavasti tulee
pian kämppis.
Niin on mukavampaa.
Tuntuu että parin päivän aikana
on tapahtunut paljon.
Hyvä kämppikseni
muuttui pahaksi ja osastolle
tuli vapahtaja,
joka haluaa oppilaita.
---
Lenkillä mielessäni alkoi
pyöriä:
"Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä:
ja äkkiä on ilta."
Vuosien, vuosien takaa
nuoruudesta
nuo säkeet.
Silloinen ystäväni
Quasimodo.
Miksi nuo säkeet
tulivat nyt mieleeni?
Jokainen on yksin
yhteisyydessä.
Lohdutonta.
Surullista.
Miksi auringonsäde
lävistää?
Miksi aurinko ei
vain paista kaikille?
Mikä on maan sydän?
Missä se on?
Nämä on vain
vieroitusoireista kärsivän
ahdistuneen houkan
kysymyksiä.
Revin
itkun terälehdet.
Olet aitiopaikalla ja osaat välittää näkemääsi/kuulemaasi niin, että ajoittain tuntuu kuin kokisi kaiken itse.
VastaaPoistaOikein hyvää vappuviikkoa Marja!
Kiitos Kirsti kommentistasi. Kyllä täällä on viime aikoina alkanut sattua ja tapahtua. Hyvä niin. On jotakin ajateltavaa seurustelun ja iltalukujen lisäksi.
PoistaTäytyy tunnustaa, että nauroin ääneen tuota kahvihuonekohtauksen tilannekomiikkaa. Loistavasti kuvattu! Samalla kertaa sekä hulvattoman hauskaa että kipeän surullista. Voi hyvin!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Anonyymi. Olihan tuo minustakin virkistävä ja huvittavakin välikohtaus. Se rikkoi sopivasti meidän jaarittelun ja velttoilun. Jotakin uutta ja omanlaistaan osastolla, mutta toivottavasti opettajamme ei ole maanikko.
PoistaPakko tunnustaa, että minua ahdistaa nämä henkilöt ja kaikki mitä koet siellä. Saattaa olla, että sekoaisin siellä. Osaat niin taiten kirjoittaa, että kirja tästä tulisi kirjoittaa. Sinulla on upea kertomisen lahja.
VastaaPoistaMukavaa vappua Marja vaikka tuntuu hölmöltä toivottaa hyvää vappua. Toivottavasti teillä on siellä hyviä herkkuja ja mukavia aktiviteetteja. <3
Kiitos kommentistasi Tiia. Ei ainakaan vielä mieleen ole tullut kirjan kirjoittaminen. Olen vielä henkisesti niin kiinni täällä. Ei ole etäisyyttä asioihin. Tuskinpa minusta olisi sellaisen kirjan kirjoittajaksi. Minua ei enää ahdista tämä ympäristö yhtä paljon kuin aivan aluksi. Olen kaiketi tottunut. Lukitut ovet ja jatkuva valvonta ahdistaa edelleen. Samoin pelottaa ahdistuskohtaukset. Mutta ihmisten suhteen oikeastaan viihdynkin täällä. Ihmiset ovat jotenkin aidosti sellaisia kuin ovat. Se on kaunista.
VastaaPoista