Psykiatrisessa sairaalassa kipulääkeriippuvuuden hoidossa osa 12.

Metelöivä ämmä, vieroitusoireita

Anteeksi karkea kielenkäyttöni tässä jutussa.
Olen vaan niin turhautunut ja vihainen.
Olen itsekin ämmä.
Akka on jotenkin positiivisempi sana.

Tänne tuli kimeä ääninen maanikko.
Ääni on todella kauhea.
Erittäin kantava.
Nauru kuin noita-akalla.
Minun ikäluokkaa mutta
kulkee rollaattorilla.
Varmasti juonut aivonsa
paskaksi.
Juopon näköinen.
Kauhea ämmän kuvatus.

Olen pari kertaa sanonut hänelle,
että ole nyt hiljaa.
Hän on about 
viisi minuuttia hiljaa.
Jos ei ole seuraa,
kiljahtelee, laulaa hoilottaa
itsekseen.
Hänestä ei yleisesti
pidetä.
Hän on vain niin
saatanan ämmä.
Ruma.
Ohuthiuksinen.
Köpöttelevä.
Takapuolesta valuvat housut. 
Mielikuvissani olen
lyönyt häntä turpaan
suulle, jotta hän
ei voisi vähään aikaan 
metelöidä.
Joku hoitaja sanoi,
että kyllä se kimeä ääni
häiritsee heitäkin.
Joku hoitaja sanoi
että hän on vain sairas.

Vaikka ymmärrän,
että hän on maanikko.
Voin silti olla pitämättä
hänen äänestään.
Voin silti valittaa
hänen äänestään.
Ei minun tarvitse 
metelöintiä hyväksyä.
Voin siitä nyt tässä
valittaa.
Niin kuin ollaan
valitettu yhdessä
muutaman naisen kanssa.

Kello neljän lääkeannos
pieneni eilen puoleen
tablettiin.
Pari tuntia oli OK.
Kävin lenkilläkin.
Mutta sitten puoli yhdeksän
maissa
alkoivat kauheat
vieroitusoireet.
Puuskutin.
Häly mielessä.
Putoan jotenkin
alas.
Vapisin.
Makasin sängyssä.
Mindfulness auttoi vain
vähän. 
Vaivoin sain sitä tehtyä.
En ole syönyt 
nukahtamislääkkeitä.
Mutta oli pakko
ottaa sellainen.
Olo rauhoittui vähitellen.
Niskajäykkyyttä 
silittelin pois.
Nukuin onneksi
sikeästi.
Aamulla heräsin
maanikon kiljahteluun.