Psykiatrisessa sairaalassa kipulääkeriippuvuuden hoidossa osa 9.

Kevyttä elämää: Hengaamista koko päivä.

Aamulla sanoin itselleni: Tästä tulee kevyt päivä.

Otan kaiken kevyesti.

Vaikka huhtikuun  ahdistus  saa minut ylikierroksille.
Olkoon ahdistus.
Otan silti kaiken kevyesti.

Kuntosalilla kuuntelin musiikkia kuntosalin radiosta. Musiikkikin sattui olemaan erityisen kevyttä.

Pidin kevyen, rennon yläkroppapäivän.

Nostelin raskaitakin painoja tuosta vaan kevyesti. (Olihan painot tosiasassa olleet samat jo kaksi viikkoa , joten olin jo ehtinyt niihin tottua. Mutta pidetään tämä kevyt moodi.)

Söin kevyen lounaan kevyesti. Eli söin salaatteja, joita nostelin suuhuni kevyesti.

Ruoan jälkeen menin toimintakahvihuoneeseen keittämään kahvia. Siellä rupattelin ja hengasin reilu kaksikymppisen tytön kanssa.

Hän soitti minulle mielestään parhaita räppibiisejä ikinä.

Nekin oli mielestäni kevyitä. Olipa hyvä olo kuunnella kevyttä musiikkia ja juoda kevyesti liikaa kahvia. Saatiin olla kahdestaan.

Narkkari varmaankin nukkui. Kauhea tiputus aineista todellisuuteen. Myöhemmin nähtiin se päivällisellä silmät ristissä. Hoitaja tuli kovistelemaan, että täällä syödään silmät auki ruokaa. Hän oli yhä vierailla planeetoilla. Hoiperteli huoneeseensa.
Totesin tämän kaiken kevyesti. En alkanut hänen oloaan suremaan. Siihen minulla on taipumusta. Olen surrut monta. Monta. Ehkä turhaan, ajattelin kevyesti.

Hengailimme kahvihuoneessa pari tuntia. Musiikkia. Tyttö oli kova puhumaan miehistä. Nykyisestä ja entisistä. Minä kommentoin kevyen ympäripyöreästi.

Minun ei tarvinnut puhua itsestäni mitään. Paitsi kun menimme kuuntelemaan karaokea. Tyttö kysyi, että laulanko minä. Vastasin, etten laula. 

Puhuin siis vähän ja ympäripyöreästi.

Ympyrä on muodoista kevyin.
Neliö, kolmio. Terävät kulmat raapii raskaasti.

Unohdin tietoisesti. En siis kevyesti välittänyt keskipäivän mindfullnesstuokiosta.

Kello kahdeksi maleksimme karaokeen kanttiiniin. Syötiin jäätelöä. Olin tytön seurana tupakalla. Katselin miten savukiehkurat leijailivat kevyesti ilmassa.

Tyttö lauloi kaksi kappaletta todella hyvin.

Se oli mukavaa.

Yksi mies halusi omistaa laulunsa kauniille naiselle. Nyökkäsi ja katsoi intensiiviisesti minua. Muutkin katsoivat. En pahastunut. En mennyt noloksi. Otin koko jutun kevyesti ja kiitin miestä laulun jälkeen.

Neljältä maleksitiin syömään. Ruoka oli pahaa molempien mielestä. Niin kuin peruskoulussa. Rouskuteltiin hapankorppuja ja syötiin rahkajälkiruoka kevyesti. Välinpitämättömästi.

Sitten taas kahville toimintakahvihuoneeseen. Tyttö sanoi, että sä et meikkaa ollenkaan silmiä. Saanko mä meikata ne? Myönnyin kevyesti. Meikattavana oleminen oli mukavaa. Silmämeikki samanlainen kuin tytöllä. Mustanharmaa. Raskas. Mutta otin senkin kevyesti. Että tällainenkin voin olla. Että tähän aikaan ja tällaisessa paikassa. Sotamaalaus.

Unohdin kevyesti postauksen tekemisen. Lukemisen. Iltameditaation.

Jossakin vaiheessa illan hengailua tajusin. Että tällaistahan se nuorena olo oli. Huolettomasti tutustuttiin ja lähdettiin hengailemaan. Kevyesti muistin, kuinka helppoa ja luontevaa se silloin oli.

Ja nyt 53 vee hengaa 23 veen kanssa. Koko päivän ja illan.