10 parasta aivoruokaa

Ehkäpä pitää nousta arkeen näistä ylenpalttisista juhlapyhistä. Mukavaa oli rakkaitten läheisten kanssa ja herkkujen äärellä. Seuraavat 10 parasta aivoruokaa ovat yksi monista suositelluista ruuista. Minulle  osa raaka-aineista on ollut tärkeitä vuosikymmeniä.

1)Kala sisältää elimistölle välttämättömiä omega-3 rasvahappoja. Syö ainakin kahdesti viikossa eri kalalajeja.

2)Saksanpähkinä sisältää pehmeää rasvaa, B-vitamiinia, E-vitamiinia, antioksidantteja ja kivennäisaineita. Syö kaksi ruokalusikallista päivässä.

3)Ruis ja muut täysjyväviljat sisältävät B-vitamiinia, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Syö päivittäin kolme annosta tai enemmän.

4)Kaakao sisältää runsaati flavonoideja. Syö pari palaa tummaa suklaata päivässä.

5)Porkkana sisältää runsaasti karotenoideja. Syö porkkana päivässä.

6)Soijapapu sisältää B-vitamiineja ja monia kivennäisaineita. Syö papuja pääaterioilla joka toinen päivä.

7)Kahvi ja tee . Juo 3-5 kupillista päivittäin.

8)Mustikka sisältää flavonoideja. Syö mustikoita 1,5 desilitraa ainakin kahdesti viikossa.

9)Parsakaali ja tummanvihreät kasvikset sisältävät folaatin lähteitä. Syö päivässä kaksi desiä.

10)Salvia ja muut mausteyrtit sisätävät polyfenoleja. Kokeile erilaisia mausteyrttejä ruoanlaitossa päivittäin.

Lähteet: terve.fi nro1/2019, kuvat Pexel, Pixabay  

Ravintolisät eivät suojaa muistisairauksilta

Täytyy sanoa, että vähän järkytyin tästä uutisesta, etteivät ravintolisät suojaa muistisairauksilta.

Olen kuuliaisesti syönyt joka aamu omega-3 rasvahappokapseleita välttääkseni juuri muistisairauksia. Turhaan.

Ehkä pähkinät, oliiviöljy, kahvi, mustikka ja kala vaikuttaa edes jotenkin. Näiden on joissakin tutkimuksissa  todettu olevan hyväksi muistisairauksien välttämisessä. Tosin nyt en tiedä, pitääkö edes se paikkaansa.

Maailman ravintolisät on ainakin yli sadan miljardin euron bisnes. Yhteistä muistipillereiden vaikutuksessa on, että ne ovat kalliita eivätkä tehoa.

Tähän johtopäätökseen tuli kansainvälinen aivoterveyden asiantuntijapaneeli, joka julkaisi raportin ravintolisien vaikutuksista aivojen toimintaan.

Asiantuntijapaneelin, jossa oli mukana suomalainen geriatrian professori Miia Kivipelto, raportti kokoaa tutkimustietoa ravintolisistä. Mukana oli muun muassa B- ja D-vitamiineja, omega 3-rasvahappoja, ubikinonia ja neidon hiuspuu-uutetta.

Näitä mainostetaan väitteillä muistitoiminnan ja oppimiskyvyn tehostumisesta. Mutta nyt ravintolisien ei ole osoitettu hidastavan tai ehkäisevän dementian kehittymistä, eivätkä ne ehkäise tai hidasta myöskään Alzheimerin tautia tai muitakaan neurologisia muistisairauksia.

En osta enää omega-3 rasvahappokapseleita, mutta nautin kahvia, kalaa, pähkinöitä, mustikkaa ja oliiviöljyä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 8.7.2019, kuvat Pixabay.

Psykiatrisessa sairaalassa osa 5.

Minkälainen on päivänkulku psykiatrisessa sairaalassa?

Minä nousen sängystä yleensä kello 5-6 välillä.

Sitä ennen olen jo herännyt käytävällä kirmailevan maanikon höpötykseen ja kikatukseen.

Hän aloittaa päivän toimensa  täysin freesinä, elämää kuplivana.

Aurinkoisena. Hurlum hei. Huolta ei.

Toiset potilaat ovien takana kiristelevät leukapieliään.

Joskus joku avaa oven ja huutaa: Nyt saatana hiljaa. 
Hiljaa. Aamu alkaa yleensä näin.

Minä meikkaan. Juu, psykiatrisessa sairaalassakin.  Se sitoo ahdistusta.  Se rauhoittaa. 

Saan aamulääkkeet nyt siis aikaistettuna kello 6.30. Tuon kellon ajan tulen muistamaan aina. Se on minulle niin tärkeä.

Ettei vieroitusoireet muutu ihan hallitsemattomiksi.

Näihin pieniin ja keskisuuriin vieroitusoireisiin auttaa meditaatio, mindfullness,  hengittely ja hengitysten laskeminen. Käsi pallealla, käsi rinnalla. 

Aamupala on 7.30. Se on runsas ja hyvä. On kaurapuuroa, leipää, leikkeleitä; tomaattia, kurkkua, salaattia, paprikaa, hedelmiä ja kahvia. 

Kahvi on olennaista täällä.
Kahvi on uskonto.
Kahvi on sairaalapotilaiden morfiini.

Sitten haen vesipullon huoneesta ja lähden kuntosalille. Ovet lukossa. Pyydän nöyrästi hoitajaa avaamaan.

Kuntosali on hieno. Iso ja paljon laitteita. Häikäisee. Että tällaisessa paikassa. Että tällaisille ihmisille. Potilaille.

Juuri heille. He sitä eniten tarvitsevat.( Älä vähättele itseäsi ja muita.)

Olen kuntosalilla reilun tunnin ja monesti menen sen jälkeen saunaan. Kyllä. Hienot saunatkin on. 

Silloin aikoinaan he ovat ymmärtäneet ja rahaakin on ollut tietty enemmän punamullan aikaan.

(Maanikko tuli kaupoilta ja rilluttelee ja laulaa nyt yhteistilassa. Hänen kikatuksensa on ruvennut är-syt-tä-mään. En anna sen rassata hermoja en. Olen tyyni. Minulla on kuori. Sillä selvä. Ja jos joskus on sellainen olo, että kaipaa vähän huvitusta, on helppo mennä hänen luokseen. Sitä tulee. Epäloogisia kertomuksia. Laulua. Ja muita sirkushuveja.)

Kun kirjoitan tätä iltapäivällä viiden maissa. Huomaan ensi kertaa, että iltapäivän valo on erilainen kuin ennen. Se on kevään valoa. Olo kevenee.

Asiaan (kuinkahan monta kertaa joudun sanomaan tämän itselleni):
Kello 11.00 on lounas ruokasalissa. Salaatteja on aina paljon. Pääruoka minulla kohtuullisen hyvä kasvisruoka. Jälkiruoka.
Kuinkahan paljon lihon täällä oloaikanani, koska on kilpirauhasen vajaatoimintaa ja aineenvaihdunta on vähän hidas? Mutta se on sivuseikka. Keskityn vieroituksen onnistumiseen.

Lounaan jälkeen yleensä luen. Teen tätä blogia. Luen muitten blogeja. Mindfullnesshetki.

Kello 14.00 on odotettu päiväkahviaika. Kahvi on hyvää ja kuumaa. Tarjolla jokin makea leivonnainen. Paljon mukavaa ja rentoa rupattelua meidän vähän vanhempien potilaiden kanssa ja väliin myös nuorempien kanssa.

Ihmettelen - vanha akan ketale - miksi hoitajat ei mitenkään puutu tuohon hillittömään jatkuvaan, jatkuvaan musiikin soittoon. Ehkä nuorten on annettava ilmaista itseään. Meidän vanhempien maan matosten hermojen kustannuksella. Eihän meistä ole enää oikein mihinkään.

Vähän ennen kello 15 lähden lenkille. Ovi lukossa. Pyydän hoitajaa nöyrästi aukaisemaan. 

Sitten raikas ilma humahtaa ovelta vastaan. Tekee niin uskomattoman hyvää kävellä ripeästi.

Ulkona. 

Irti.

Kello 16.00 on päivällinen osastolla. Meillä kaikilla on joka kerta eri merkitty paikka ruokailulle nimilapulla. Istumapaikoissa on jokin salainen logiikka, joka ei aukea minulle. Päivällinen ei ole yhtä tuhti kuin lounas. Hyvä niin.

Päivällisen jälkeen me muutama potilas keitämme kahvit toimintahuoneessa. Huvittava nimi. Koska siellä ei ole muuta toimintaa kuin kahvinjuonti. Mutta sehän on tosiaan tämän paikan uskonto. Tämä kahvi. Juomme pitkään ja hartaasti. Huom. kirjoitin ajattelematta sanan hartaasti. Sekin nyt todistaa elävästä uskostamme.

Minä venyttelen huoneemme lattialla päivän kuntoilujen jälkitoimena. Luen kirjaa. Kirjoitan postauksen.

Iltapala on kello 19.30. Sekin on runsas kuten aamupala. Iltalääkkeet. Käyn suihkussa. Hurisevan ilmastoinnin takia etenkin kasvoni ja jalkapohjani kuivuvat. Rasvaan jalkapohjat. Puhdistan kasvot. Seerumia ja yövoidetta. Muusta kropasta en viitsi huolehtia milloinkaan. Meditaatiohetki.

Luen kirjaa sängyssä ja jo ennen kello 21 uni alkaa painaa silmiäni.

Huomaan nyt, että koko tämä päivänkulku rytmittyi ruoka- ja kahviaikojen mukaan. Mutta niin laitoksissa käy.

Tämä on ihan hyvä laitos, kun ajattelee ja muistaa, että tämä on laitos.

Päivän vaatteet ja olen taas sairaalassa

Laitan tähän postaukseen kuvia pulskistuneesta itsestäni. Haluan olla ruti rehellinen: Olen nyt tällainen. Ja sillä selvä. Mies otti  kuvat ennen tätä sairaalakeikkaani. Osa kiloista ei ehkä näy kunnolla, koska ne häviävät pituuteeni. Olen 170 senttiä pitkä. Ja lihastakin on jonkin verran kuntosaliharrastukseni myötä. Olen lihonut kaikkiaan kuusi kiloa pahan kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Se ei toimi juuri ollenkaan. Lihomisen lisäksi muita oireita on jatkuva paleleminen - olen harkinnut saunaan muuttoa -, väsymys ja hiusten lähtö. En siis ole kovinkaan freesi. Mutta näillä mennään. Minne mennään? Sairaalaan.

Laihdutan sitten kun laihdutan. Sairaalaelämään kuuluu miltei tauoton syöminen. Aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala. Kotioloissa syön vain yhden lämpimän aterian päivässä ja päivälliseksi vihersmoothien tai ruisleivän juustolla ja esimerkiksi paprikalla. Välipaloiksi hedelmiä ja kohtuudella saksanpähkinöitä. Kahvikattina nautin sairaalan kahviajasta. Kotona ja töissä juon kahvia varmaankin yhteensä kymmenen kupillista. Täällä ei saa päiväkahvin jälkeen enää kahvia, siksi kittaan sitä varastoon kolme kuppia. Neljättä en ilkeä ottaa. Ja hitsit miten silti kahvihammasta kolottaa!

Minä olen sitä sukupolvea, että ruokaa ei saa jättää lautaselle. Niinpä en uskalla jättää. Pelkään, että jos jätän, saan tuiman läksytyksen. Mielikuvissani karttakepistä sormille. Ja siihen suuntaan. Taas täytyy kysyä (miksi minä kirjoitan tällaisia hölmöjä lauseita, jotka herättävät mielessäni kysymyksen: näillä mennään, siihen suuntaan): Siis mihin suuntaan? Nyt on valitettavasti päämäärä hukassa.

                      Rouva Serefina sylissä

Sairaalassa kun ollaan, huoneessa voi olla muitakin potilaita. Minulla  oli yksi huonekaveri. En tiedä miksi hänet siirrettiin toiseen huoneeseen. Ehkä hoitajat näki, ettei me tulla toimeen. Kotona me ei edes omisteta radiota. Tykätään miehen kanssa hiljaisuudesta. Sairaalakämppikseni kuunteli  ja minä jouduin kuuntelemaan hänen pientä radiotaan koko ajan aina, kun hän oli huoneessa. Hermot meni. Minneköhän ne meni? Ehkä lomalle jonnekin lämpöön ja aurinkoon.

Laihduttamista olen pohtinut. Nimenomaan mukasyvällisesti pohtinut. Viimeksi laihdutin kunnolla noin 20 vuotta sitten. Eli laihduttaminen on nyt minulle lähes uusi asia. Siksi jahkailen. Ehkä tässä jaarittelenkin. Tämä  pohdinta voi kestää viikon kaksi tai kuukauden kaksi, ja sitten ryhdyn toimiin -  ja siihen mennessä olen lihonut muutaman kilon lisää. En ole pohdinnoissani vielä niin pitkällä, että tietäisin miten toimin  ylimääräisiä kiloa vastaan. Edessä lienee tahtojen taistelu. Keho ja mieli taistella mätkii. Tai sulassa sovussa laihduttaa.

                               Korkkarihullun sisäsaappaat.

Vaikka tässä laihduttamisesta rutisen, olen edelleen kehopositiivinen. Kuten tämän viikon yhdessä postauksessa kerroin. Toistetaan tämä tärkeä asia: Ihminen voi painaa kuinka paljon tahansa, jos hän viihtyy kehossaan. Paino on yksityisasia. Kenelläkään ei ole oikeus arvostella sitä. Minulle on nyt vain käynyt niin - ehkä kuntoiluharrastusteni takia - etten viihdy kehossani. Siksi siitä pitää tehdä viihtyisämpi jossakin vaiheessa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: kuvat omat

Huuhaata ruoasta

• 
  

Nykyään on niin monia käsityksiä oikeasta ruokavaliosta, että pieni pääni menee melkein pyörälle. On esimerkiksi Antti Heikkilän karppausruokavalio, Patrik Borgin rento syöminen, Reijo Laatikaisen suosittelema ruokavalio.

Minusta Reijo Laatikaisen ohjeet terveelliseen ruokavalioon ovat jotenkin järkeviä ja maanläheisiä. Seuraavaksi nykyisiä - vähän huuhaata - olevia käsityksiä ruoasta, joihin Reijo Laatikainen vastaa.

• Sokeri on uusi tupakka. Sokeri ei ole niin paha myrkky, että sitä voisi verrata tupakkaan ja vältellä kiivaasti. Se on epäterveellistä vain, jos sitä käyttää liikaa. Pikkupullan päivässä voi syödä hyvillä mielin. Meillä on elimistössä aina sokeria, vaikka välttäisimme sitä viimeiseen asti. Kaikki hiilihydraatit muuttuvat elimistössä glukoosiksi eli sokeriksi, joka on kudosten polttoainetta. Jos keho ei saa hiilihydraatteja ravinnosta, se tekee ne lihasten proteiinista.

• Vuori-, ruusu- ja merisuola sisältävät terveellisiä mineraaleja. Erikoissuolat kattavat korkeintaan kaksi prosenttia minkä tahansa mineraalin päivittäisestä minimiannoksesta. Erikoissuolat eivät myöskään sisällä jodia, jota suomalaiset saavat ravinnosta yleensä liian vähän. Jodia tarvitaan esimerkiksi perusaineenvaihdunnan säätelyyn, kilpirauhasen toimintaan, hermoston ja luuston kehittymiseen. Suomessa tavalliseen ruokasuolaan lisätään jodia.

• Kananmuna on superruokaa. Kananmuna on erittäin hyvä B-12 vitamiinin lähde. Kananmuna ei ole mikään ylivertainen ruoka-aine. Keltuaisen tyydyttynyt rasva kohottaa kolesterolia.

• Kahvi on haitallinen pahe. Ei ole, sillä kahvi edistää terveyttä. Kolme neljä kuppia päivässä nautittuna ehkäisee muun muassa kakkostyypin diabetesta, kohtu- ja maksasyöpää ja mahdollisesti muistisairauksia.

• Kasvikset pitää syödä raakoina. Keitetyissä kasviksissa on vähemmän C-vitamiinia ja foolihappoa. Kuitenkin keitettyjen kasvisten vitamiinikato on niin pieni, ettei sillä ole kokonaissaannin kannalta merkitystä. Jotkut vitamiinit esimerkiksi beetakarotiini imeytyvät kypsistä kasviksista paremmin.

• Vilja on tarpeetonta, kuituja saa kasviksistakin. Päivän 
• kuitutarve on 25 grammaa. Suomalaiset syövät päivässä kasviksia keskimäärin 350 grammaa. Tästä saa kuituja yhdeksän grammaa. Eli pelkillä kasviksilla on vaikea täyttää päivittäistä kuiduntarvetta. Täysjyvävilja ja palkokasvit esimerkiksi pavut ovat parhaita kuidun lähteitä.

• Proteiinia pitää tankata. Proteiinia suositellaan gramma painokiloa kohden vuorokaudessa. Tähän ei tarvita proteiineilla täydennettyjä elintarvikkeita.Vaan maitotuotteita, kalaa, kanaa ja palkokasveja. Punaista lihaa saisi syödä enintään puoli kiloa viikossa. Todella isot määrät altistavat paksusuolen syövälle.
• Rasvaton ruokavalio on terveellinen. Elimistö ei pysty tuottamaan välttämättömiä rasvahappoja vaan ne on saatava ruoasta. Niitä tarvitaan ihon toiminnan ylläpitoon, hormonien esiasteina. Rasvan laatu ja määrä on kohdallaan, jos syö päivittäin 2-3 ruokalusikallista pähkinöitä tai siemeniä, 1-2  ruokalusikallista kasvisöljyä ja kolmesti viikossa kalaa.

Miltä sinusta tuntuivat nuo ohjeet?

Lähteet:  Anna 18.10.2018/42, kuvat Pexel, Pixabay

• 
  

Pitääkö helteellä syödä suolaa?

Minä en osaa ottaa aurinkoa. Pitkästyttävää touhua. Eikä aurinko ole ihollekaan hyväksi. Silti nautin hellepäivistä. Lenkillä lihakset tuntuvat vertyneiltä, ja juokseminen on ihanaa. Vaikka hiki valuu. Voi keskittyä kokkaamaan lähinnä salaatteja ja muita keveitä ruokia. Tunnelma ihmisten kesken on rentoutunut ja leppeä. Kesällä suomalaiset uskaltavat kaivautua poteroistaan.

Ihminen menettää hien mukana vettä ja suoloja. Eli pitäisikö helteellä siis syödä suolaa?

THL:n tutkimuspäällikkö Iris Erlund on sitä mieltä, että ei. Suomalaiset saavat suolaa muutenkin liikaa. Tämä nostaa verenpainetta, vahingoittaa verisuonistoa, lisää sydän- ja aivoinfarktin riskiä. Uusimman tutkimuksen mukaa liika suola saattaa myös tuhota hyviä suolistobakteereja.

Jotta helteessä väsymys ja huono olo ei yllättäisi, kannattaa syödä edes pieniä välipaloja. Etenkin pienten lasten ja vanhuksien pitäisi syödä tasaisin välein.

Lasten pitää saada nestettä 1-1,5 litraa. Aikuisten 2-3 litraa. Tästä noin puolet voi saada ruoasta. Lapsille hyviä välipaloja ovat muun muassa hedelmät, marjat ja vihannekset.

Vanhukselle helle voi olla terveysriski. Helteessä ei kannattaisi puuhata liikaa. Pitäisi muistaa juoda riittävästi. Jos tulee todella huono olo, se pitää ottaa tosissaan. Jos muu ei auta. Kannattaa hakea ammattiapua.

Reipasta kahvin ja alkoholin juomista pitäisi vältellä helteillä, koska ne kuivattavat elimistöä.

Aion olla nyt viikon somettomuus-lomalla. Reissata. Blogin postaukset ilmestyy kuten ennenkin. Olen ajastanut ne. Nyt ei tarvitse kommentoida, koska en pysty niihin vastaamaan.

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.6.2018, kuvat Pixabay

Päivän vaatteet ja kuulumiset 6.

Muutama vuosi sitten vielä luulin, että "keskustassa" asuvat mäntyharjulaiset ei tunne minua, kun asun 20 kilometrin päässä itse citystä Nurmaan metsikössä. Mutta olin kerran ruokakaupassa ja unohdin taas kassalle jotakin. Olin jo kassasta noin 50 metrin päässä touhottamassa kotiin. Ja mitäpäs kassa huuteli perääni: Rouva Liljeström, teiltä jäi tämä kassalle!

   Valkovuokot alkoivat kukkia täällä maakunnassa kunnolla vasta menneenä viikkona. Yritin tehdä asetelman.

No niin, se siitä anonyymiudesta. Olin yllättynyt. Jopa mykistynyt. Kaupan kassa tietää kuka olen. Melkein pientä identiteettikriisiä pukkasi päälle. Mutta tällaista se kai on. Pienen paikkakunnan elämä. Tiedetään puolin ja toisin.

Näissä kuvissa näytän mököttäväni erittäin onnistuneesti. Vaikka siihen en taaskaan tähdännyt. Olisipa kerrankin naama valokuvissa sellainen kun yleensä on.

Mutta ei ole. Koskaan.

En opi vanha akan luuska.

Ja opettajana minulla on ollut vakaa usko, että opin. Niin kuin oppilaatkin oppii. Vääjäämättömästi. Kun toistetaan kyllin monta kertaa. Tekisi melkein mieli antaa periksi. Olkoot vaatekuvat.

Tällä kertaa - taas ikuisen pönttöuunin edessä - venkuloin  naama mutkalla Marimekon tunikassa. Viime talvena ostettu alennusmyynnistä. En muista enää hintaa - mikä ei ole yllätys. Sen muistan, että puoleen hintaan se oli.

Takaisin tähän pienen kirkonkylän elämään. Minä en yleensä tunnista puolituttuja ihmisiä. Huono kasvo- ja nimimuisti. Joka on opettajalle suuri häpeä. Kun pitäisi oppia oppilaiden nimet tuosta vain. Ehkä johtuu yleistyneestä hajamielisyydestäni. Mutta kylällä tulee paljon tutunnäköistä porukkaa vastaan!

Moikkaillaan tai jäädään haastelemaan. Niin kiire ei koskaan ole, ettei voisi harjoittaa tätä hienoa savolaista jaarittelun taitoa. Ja minä koko ajan siinä sivussa pienessä mielessäni mietin: Kukahan tämä ihminen on? Mistä minä hänet tunnen? Vaikuttaa kyllä vähän tutulta. Pää lyö armottomasti tyhjää. Mutta, mutta. Tilanteesta tekee vielä haastavamman, kun täällä Etelä-Savossa saatetaan ruveta haastelemaan ventovieraankin kanssa.

Siksi voisi olla niin, etten tosiaan muista tätä ihmistä sen takia, että en tunne häntä. Tai ehkä haastelijakaverillakin on mielessä kovin olennainen kysymys: Kuka tämä ihminen on? Vaikuttaa jossain määrin tutulta. Mutta suu käy molemmilla, ja juttua riittää puolin ja toisin. Tai siis jaarittelua.

Sitten alkavaan dementiaani. Tai - paremmassa tapauksessa - hajamielisyyteeni. Menneellä viikolla taas kerran ostin kaupasta sapuskaa ja lempikahviani tummapaahtoista Juhla Mokkaa. Mutta kun olin purkanut kauppakassit. Kahvia ei löytynyt. Ja kahvihammasta kolotti. Jouduin tyytymään miehen aina ostamaan Lidlin tummapaahtoiseen kahviin. Hän on mieltynyt sen makuun ja edullisuuteen. Minä en nokka koukussa viitsi edes muistaa kahvin nimeä. Ikuisuuskiista mikä kahvi on parasta.

Seuraavana aamuna otin pakasteesta marjoja, ja siellähän oli myös Juhla Mokka. Joka tapauksessa omituisesta paikastaan huolimatta oli tullut kaupasta kotiin, kun tapanani on unohdella tavaraa kassalle. Kassatyöntekijät joutuvat melko usein ohjeistamaan minua.

   Vasta heränneen myöhäiskeski-ikäisen naisen naama. Juonteissa ja silmäpusseissa löytyy.

Lukemattomat pienet meikkijutut, esimerkiksi huulten rajauskynä, primeri, ovat vain hävinneet ostamisen jälkeen. Niin, ja kuinkahan monta kertaa kassa on sanonut minulle, että tämä on testeri, käy vaihtamassa. Mutta se mitä testaan voi tuntua heti omalta, ja jää vain käteeni. Näitä pieniä meikkijuttuja en ole kotona löytänyt kauppakassista tai työlaukusta. Asia pysynee mysteerinä. Tai sitten kassakaan ei ole huomannut niitä. Kun ovat niin pieniä.

Tällainen auvoisen tasainen viikko takana. Pienen paikkakunnan pieni ihminen on ihan tyytyväinen viikkoonsa.

Oliko sinulla tasainen viikko vai jotakin uutta ja yllättävää?

Rentouttavaa viikonloppua ja  hyvää Äitien päivää kaikille!