Näytetään tekstit, joissa on tunniste ubikinoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ubikinoni. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. elokuuta 2019

Ravintolisät eivät suojaa muistisairauksilta



Täytyy sanoa, että vähän järkytyin tästä uutisesta, etteivät ravintolisät suojaa muistisairauksilta.

Olen kuuliaisesti syönyt joka aamu omega-3 rasvahappokapseleita välttääkseni juuri muistisairauksia. Turhaan.


Ehkä pähkinät, oliiviöljy, kahvi, mustikka ja kala vaikuttaa edes jotenkin. Näiden on joissakin tutkimuksissa  todettu olevan hyväksi muistisairauksien välttämisessä. Tosin nyt en tiedä, pitääkö edes se paikkaansa.

Maailman ravintolisät on ainakin yli sadan miljardin euron bisnes. Yhteistä muistipillereiden vaikutuksessa on, että ne ovat kalliita eivätkä tehoa.


Tähän johtopäätökseen tuli kansainvälinen aivoterveyden asiantuntijapaneeli, joka julkaisi raportin ravintolisien vaikutuksista aivojen toimintaan.

Asiantuntijapaneelin, jossa oli mukana suomalainen geriatrian professori Miia Kivipelto, raportti kokoaa tutkimustietoa ravintolisistä. Mukana oli muun muassa B- ja D-vitamiineja, omega 3-rasvahappoja, ubikinonia ja neidon hiuspuu-uutetta.


Näitä mainostetaan väitteillä muistitoiminnan ja oppimiskyvyn tehostumisesta. Mutta nyt ravintolisien ei ole osoitettu hidastavan tai ehkäisevän dementian kehittymistä, eivätkä ne ehkäise tai hidasta myöskään Alzheimerin tautia tai muitakaan neurologisia muistisairauksia.

En osta enää omega-3 rasvahappokapseleita, mutta nautin kahvia, kalaa, pähkinöitä, mustikkaa ja oliiviöljyä.






Lähteet: Helsingin Sanomat 8.7.2019, kuvat Pixabay.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Suomalaisten suosituimmat ravintolisät



Useampi kuin joka toinen suomalainen nainen syö ravintolisiä. Minä kuulun näihin naisiin. Syön D-vitamiinia, Piimax C+kalkkia, seleeniä ja maitohappobakteereita.

Vaikka perusterve ihminen ei ravintolisiä tarvitsisi, niin minä syön ikään kuin varmuuden vuoksi. Tai vain petkutan itseäni.

Elimistö saa - D-vitamiinia lukuunottamatta - tarvitsemansa ravintoaineet monipuolisesta ruoasta.

Mutta kiireessä monipuolinen ruokavalio voi unohtua. Laihduttaja voi syödä niin niukasti, ettei ruoka kata ravintoaineiden tarvetta. Stressi, lääkkeet, jotkut sairaudet voivat heikentää ravintoaineiden imeytymistä.



Seuraavaksi Suomen suosituimmat ravintolisät ja mihin tarkoitukseen niitä käytetään.

Maitohappobakteerit
Maitohappobakteerit huolehtivat suoliston mikrobitasapainosta, joka on yhdistetty infektioihin, autoimmuunisairauksiin ja masennukseen.

Luonnollisia maitohappobakteerien lähteitä ovat esimerkiksi hapanmaitotuotteet, hapatetut vihannekset.



Terveyshyötyjen saamiseksi tarvitaan todella paljon maitohappobakteereja. Probioottiravintolisässä voi yhdessä kapselissa olla miljardeja maitohappobakteereja.

Biotiini
Biotiinia eli B7-vitamiinia tarvitaan hoitamaan ihoa ja hiusten kuntoa.

Sen luonnollisia lähteitä ovat esimerkiksi maitotuotteet, lohi, pähkinät, kananmunat.



Yksipuolinen ruokavalio, suoliston ongelmat, aineenvaihduntahäiriöt voivat madaltaa biotiinitasoja.

D-vitamiini
D-vitamiini ylläpitää yleisterveyttä. Sen puute vaikuttaa luustoon ja hampaisiin. Ja se yhdistetään myös huonoon vastustuskykyyn, autoimmuunisairauksiin, joihinkin syöpiin.

D-vitamiinin luonnollisia lähteitä ovat aurinko, vitaminoidut maitotaloustuotteet, kasvismargariini ja kala.



Pimeän aikaan suositeltava annos on 10 mikrogrammaa, mutta tarve on yksilöllistä.

Ubikinoni
Ubikinoni on koentsyymi Q10 kaltainen yhdiste, joka toimii antioksidanttina. Eli suojaa elimistöä haitalliselta hapettumiselta.

Luonnollisia lähteitä ovat muun muassa liha ja maapähkinät.



Sitä suositellaan kolesterolilääke satiinin käyttäjille.

B12-vitamiini
B12-vitamiini suojaa etenkin hermosoluja. Puute voi aiheuttaa muun muassa lihasheikkoutta ja muistihäiriöitä.

Luonnollisina lähteinä on eläinkunnan tuotteet.



B-12 vitamiinin lähteet puuttuvat vegaaniruokavaliosta. Joten niitä olisi otettava purkista.

C-vitamiini
C-vitamiini on antioksidantti ja tehostaa raudan imeytymistä. Sen puute lisää infektioherkkyyttä.

Luonnollisia lähteitä ovat vihannekset, marja ja hedelmät.



Voimakas rasitus tai stressi, raudan huonosta imeytymisestä johtuva anemia, e-pillerit voivat lisätä C-vitamiinin tarvetta.

Sinkki
Sinkki osallistuu muun muassa monien hormonien tuotantoon, ja vastustuskykyä ylläpitävien valkosolujen muodostukseen.

Luonnollisia lähteitä ovat viljat ja liha.



Sinkkiä myydään nykyisin suihkeina ja imeskelytabletteina. Usein flunssan torjuntaan tai sen lyhenemiseen.

Kalaöljy
Kalaöljyt sisältävät soluille tärkeitä omega-3 rasvahappoja.

Luonnollisia lähteitä ovat rasvainen kala, rypsiöljy ja saksanpähkinät.



Kalaöljy tukee muun muassa sydämen toimintaa.

Magnesium
Magnesiun osallistuu erityisesti lihasten ja hermojen toimintaan. Puute voi aiheuttaa lihaskramppeja ja levottomia jalkoja.

Luonnollisia lähteitä on vihreät vihannekset, täysjyvävilja, maito, pähkinät.



Eräät lääkkeet ja voimakas hikoilu voivat aiheuttaa magnesiumin puutetta.

Syötkö sinä jotakin ravintolisää? Jos et, mitä mieltä olet niiden käyttämisestä?






Lähteet:Anna 15.11 2018/42, Kuvat: Pixabay, Pexel