Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Fyysisessä terveydessä myös tunteet pelissä

  


Minä saan aina jonkin suurehkon jutun jälkeen,  aikoinaan esimerkiksi ison tentin jälkeen jäytävän pääkivun. Töissä pääkipu tuli viikonloppuna tai lomalla. Sairastin myös flunssia selkeästi psykosomaattisesti.

Mieltä ja kehoa hoidettiin aikoinaan kokonaisuutena ennen kuin lääketiede alkoi pitää niitä irrallisina. Mutta viime aikoina ajattelu on taas muuttunut, ja ihminen nähdään jälleen kokonaisuutena.


Mielen toiminnasta kertoo muun muassa palsebolääkeitten toimiminen kivunlievityksessä. Siinä esimerkiksi voimakkaasta päänsärystä kärsivää koehenkilöä saatetaan lääkitä kalkkitableteilla, mutta tulos on päänsäryn helpottaminen. Tutkimuksissa  aivojen on todettu tuottavan omaa morfiinin kaltaista kipulääkettä, vaikka varsinaisesta lääkkeestä ei ollut lääketieteellistä apua.


Jopa noin 70 prosenttia kroonisista sairauksista liittyy stressiin. Pitkäaikainen stressi lisää matalaa tulehdusta ja muita terveydelle haitallisia prosesseja. Ylikuormittunut keho tuottaa myös suuria määriä stressihormoni kortisolia. Ja nämä mekanismit lisäävät muun muassa sydän- ja verisuonitautien riskiä.


Stressaamisen vastakohtana voidaan pitää ystävällisyyttä muita kohtaan. Vilpittömästä hyvyydestä syntyvät tunteet lisäävät oksitosiini-hormonin tuotantoa, joka tuo hyvänolontunnetta ja laskee verenpainetta. Altruistista elämäntapaa pidetäänkin yhtenä terveyttä edistävimmistä tavoista elää.


Kohtaa hankalatkin tunteet

Psykologisessa mielessä jokaisella tunteella on oma tehtävänsä eikä niitä luokitella hyödyllisiksi tai haitallisiksi, sillä tunteet ovat viestejä, jotka yrittävät ohjata meitä tiettyyn suuntaan tai toimintaan.



"  Omia tunteita ei pidä käsitellä vihollisina, vaan ymmärtää, että ne ovat hyödyllisiä reaktioita, jotka auttavat selviytymään elämän pulmatilanteissa", selittää professori Tiina Paunio.


Hän neuvoo olemaan tunteen äärellä ja miettimään, mistä se kumpuaa, sen sijaan että sivuuttaisi tai yrittäisi vaientaa sen. Jos vaikean tunteen synnyttäneen asian tunnistaa ja pystyy ottamaan käsittelyyn sen aiheuttajan, tunteen hallitsevuus ja sen hermostolliset vaikutukset lievenevät.


"Jos yöllä herää työstressiin, ei kannata yrittää meditoida ajatusta pois vaan miettiä, onko työssä todella liikaa kuormaa, käyttäytyykö joku siellä oikeasti epäasiallisesti tai pitäisikö omia töitä järjestää uusiksi", Paunio neuvoo.


Ahdistavat tunteet ja ajatukset lisäävät stressihormonien tuotantoa. Pitkäkestoisen stressin on havaittu liittyvän muun muassa korkeaan verenpaineeseen, sydänsairauksiin, masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. Rentoutuminen helpottaa, jopa hoitaa monia kroonisia sairauksia.



Kielteisiin  tunteisiin on helppo jäädä jumiin ja alkaa ruminoida, eli pyörittää samaa ajatusta mielessä. Tämä ei johda mihinkään hyvään. Muun muassa tunteiden hyväksyminen antaa aikaa käsitellä niitä rakentavalla tavalla ja auttaa pääsemään kielteisestä kehästä.



Viha ja ahdistus näyttävät myös heikentävän elimistön kykyä suojautua sairauksilta, kun taas ilo voi vahvistaa immuunipuolustusta.


Jatkuvan huolen pysäyttäminen on tärkeää, koska kielteisten asioiden jatkuva ajattelu vahvistaa siihen liittyviä muistijälkiä ja ruokkii stressihermostoa.


"Vaikka sairastuisit, pyri ottamaan elämässäsi haltuun niitä asioita, joihin pystyt vaikuttamaan. Hyväksy samalla se, että sellaistakin tapahtuu, jolle et voi mitään. On silti tärkeää olla toimija eikä vain uhri, jolla ei ole mitään vaikutusvaltaa elämäänsä."


Terveyden kannalta on eniten vaikutusta sillä, miten tunnistaa, pystyy säätelemään ja käsittelemään tunteitaan, ei niinkään tunteiden laadulla, kertoo psykologi Eino Partanen.


Kyky säädellä ja käsitellä tunteitaan on osa resilienssiä, joka auttaa toimimaan ahdistavassakin tilanteessa. Resilienssiä eli mielen joustavuutta voi vahvistaa opettelemalla rakentavia selviytymiskeinoja, kuten tunteensäätelytaitoja, tietoista läsnäoloa ja hyvää vuorovaikutusta.



Ahdistuksen voi saada hetkeksi pois juomalla alkoholia, mutta se ei ratkaise ongelmaa. Syömisen tiukka hallinta tai hallitsemattomuus, pakonomainen tekeminen tai eristäytyminen ovat päihteiden lisäksi yleisiä yrityksiä hallita tunteita.


Perisuomalainen ratkaisu on padota tunteet ja olla kuin ei niitä olisikaan.


Kyllä tunteet voi padota loppuelämäkseen, mutta se ei ole hyödyllistä eikä tee hyvää, koska tunteen kieltäminen ei nimittäin estä sen vaikutusta omaan toimintaan.


Koska ihminen on kokonaisuus, tunne ei ole vaikuttamassa vain mieleen. Tunteiden patoaminen voi johtaa stressiin, ahdistukseen, erilaisiin kipuihin, vastustuskyvyn huonontumiseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja lukuisiin muihin sairauksiin. Väitetään myös, että syöpä johtuu padotusta aggressiosta.


Patoaminen, välttäminen ja kieltäminen ovat heikkolaatuisia tapoja käsitellä tunteita tai tilanteita, eikä ne ratkaise asiaa, josta tunne tulee.


Hyvä ensiapu ahdistavaan tunteeseen on tunnistaa se ja kohdistaa sitten huomio muualle. Negatiivisten ajatusten kierteen voi auttaa katkaisemaan liikunta, joka vaatii siinä määrin keskittymistä, ettei tunteen pyörittelylle mielessä jää tilaa. Suomessa Käypä hoito-suosituksissa mainitaan myös liikunta masennuksen hoitoon.





Lähteet: Hyvä Terveys 07/2023, kuvat omat




 

maanantai 31. toukokuuta 2021

Seksi vähenee

 


Minä en kirjoita tässä blogissa omasta seksielämästäni. Sanon nyt  vain, että sitä on riittävästi. Seksissä menee yksityisyyden rajani. Kirjoitan kyllä muuten omista asioista ja tunteistani  hyvin suorastikin ja rehellisesti. Niin on hyvä. Saan purettua tunteitani.


Seksi vähenee kaikkialla länsimaissa ja siihen on tullut monella tavalla uusia tyydytyksen muotoja. Seksi vähenee eniten 30-40-vuotiailla. Nyt korona-aika pakottaa ihmiset enemmän kotikeskeiseksi, ja seksiä on silloin tietysti vähemmän vapailla ihmisillä.


Muutosta kuvaa hyvin amerikkalainen tutkimus viime vuodelta. Sen mukaan peräti kolmasosa 18-24-vuotiaista miehistä ei ollut harjoittanut seksiä edellisen vuoden aikana.


Seksin vähenemiseen liittyy se, että nuoret muodostavat aiempaa vähemmän romanttisia suhteita ja yllätys, yllätys se, että alkoholin kulutus on vähentynyt. Se korostuu tutkimustuloksissa ja on naisilla ainoa tekijä, joka merkittävästi selittää seksuaalisen aktiivisuuden vähenemistä.


Seksuaaliset kohtaamiset ovat jännittäviä tilanteita. Ihmiset käyttävät niissä erilaisia "pehmentäjiä", ja meillä perinteinen tapa on ollut juoda itsensä humalaan. Sekin on kansainvälinen ilmiö, että nuoret on nykyisin niin sanotusti kunnollisia. Päihteiden käyttö vähenee Suomessakin.



Nuoret ovat nykyisin kotikeskeisempiä. Istutaan internetin ja tieokonepelien ääressä sen sijaan, että mentäisiin kavereiden kanssa ulos.


Tutkimuksissa kaikki parikymppiset miehet kertovat harjoittaneensa itsetyydytystä edellisen kuukauden aikana, ja naisista lähes neljä viidesosa. Halua siis löytyy, vaikka partneriseksi vähenee.


Ihmiset ovat myös löytäneet seksuaalisen moninaisuuden. Tämä koskee erityisesti naisia. Naisten halu toisia naisia kohtaan on kasvanut huomattavasti. Yli kolmasosa alle 30-vuotiaista naisista raportoi tuntevansa seksuaalista kiinnostusta miesten lisäksi naisiin. Muutos vuosituhannen vaihteeseen on suorastaan mullistava.


Myös tulojen pieneneminen ja tietokonepelien pelaaminen on yhteydessä seksin vähenemiseen. Mielihyvää haetaan myös digitaalisesta seksistä. Tuoreimmassa Finsex-tutkimuksessa 70 prosenttia miehistä ja 25 prosenttia naisista oli käyttänyt nettipornoa vuoden aikana.





Lähteet: Helsingin Sanomat 22.3.2021, kuvat omat

torstai 28. helmikuuta 2019

Turvottaa



Minulla saattaa vatsa olla kuin pieni pallo iltaisin.  Suola ei turvota kaikkia. Ollapa tämänlainen ihminen. Mutta en ole.  Vaan jos syön jotakin suolaista illalla - lempparini on tortillasipsit - seuraavana aamuna saan miltei etsiä silmiä kasvoistani.



Suolan aiheuttama turvotus ei ole vaarallista. THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista syö liikaa suolaa: naisista 86 prosenttia, miehistä peräti 98 prosenttia.

Mutta liika suola voi nostaa verenpainetta ja altistaa mahasyövälle.

Myös alkoholi aiheuttaa turvotusta. Pitkäaikainen turvotus edellyttää alkoholin runsasta ja jatkuvaa käyttöä.

Pitkäaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa monenlaisia vaikutuksia aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan. Pienet verisuonet laajenevat ja vuotavat kasvojen alueella. Tämä johtaa niin kutsuttuun pöhötykseen.



Monille tulee turvotusta lentomatkoilla. Jalkojen turvotusta aiheuttaa myös istuma- tai seisomatyö ja ylipaino. Tukisukat voivat auttaa, mutta oikea koko on tärkeä.

Kyse voi olla myös elintavoissa ja siitä mitä syö, mutta myös bakteerikanta ja suolisto-olosuhteet vaikuttavat.


Syy voi joillakin olla FODMAP-hiilihydraateissa. Ne imeytyvät huonosti ohutsuolessa ja siiryttyään paksusuoleen ne alkavat käydä eli fermentoitua, mikä aiheuttaa herkkävatsaiselle turvotusta.



FODMAP-hiilihydraatteja ovat muun muassa vehnä, ruis, ohra, palkokasvit, sipulit. Lisäksi listaan kuuluvat monet keinotekoiset makeutusaineet kuten sorbitoli ja ksylitoli.

Joka kymmenes suomalaisista sairastaa ärtyvän suolen oireyhtymää, johon voi joskus liittyä myös masennus- ja ahdistustaipumusta. Taudin syytä ei tiedetä. Helpotusta voi tuoda FODMAP-ruokavalio eli vältetään fermentoituvia tuotteita. Helpotusta voi tuoda myös kuidun lisääminen.

Turvotus voi olla myös merkki vakavasta sairaudesta. Vakavia sairauksia on sydämen vajaatoiminta ja tietyt munuaistaudit. Näiden sairauksien yhteydessä nestettä voi olla useita litroja ihon alla.

Onko sinulla taipumusta turvotukseen?



  Lähteet: Helsingin Sanomat 14.2.2019, kuvat Pixabay

  

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Pitääkö helteellä syödä suolaa?



Minä en osaa ottaa aurinkoa. Pitkästyttävää touhua. Eikä aurinko ole ihollekaan hyväksi. Silti nautin hellepäivistä. Lenkillä lihakset tuntuvat vertyneiltä, ja juokseminen on ihanaa. Vaikka hiki valuu. Voi keskittyä kokkaamaan lähinnä salaatteja ja muita keveitä ruokia. Tunnelma ihmisten kesken on rentoutunut ja leppeä. Kesällä suomalaiset uskaltavat kaivautua poteroistaan.

Ihminen menettää hien mukana vettä ja suoloja. Eli pitäisikö helteellä siis syödä suolaa?


THL:n tutkimuspäällikkö Iris Erlund on sitä mieltä, että ei. Suomalaiset saavat suolaa muutenkin liikaa. Tämä nostaa verenpainetta, vahingoittaa verisuonistoa, lisää sydän- ja aivoinfarktin riskiä. Uusimman tutkimuksen mukaa liika suola saattaa myös tuhota hyviä suolistobakteereja.


Jotta helteessä väsymys ja huono olo ei yllättäisi, kannattaa syödä edes pieniä välipaloja. Etenkin pienten lasten ja vanhuksien pitäisi syödä tasaisin välein.

Lasten pitää saada nestettä 1-1,5 litraa. Aikuisten 2-3 litraa. Tästä noin puolet voi saada ruoasta. Lapsille hyviä välipaloja ovat muun muassa hedelmät, marjat ja vihannekset.


Vanhukselle helle voi olla terveysriski. Helteessä ei kannattaisi puuhata liikaa. Pitäisi muistaa juoda riittävästi. Jos tulee todella huono olo, se pitää ottaa tosissaan. Jos muu ei auta. Kannattaa hakea ammattiapua.

Reipasta kahvin ja alkoholin juomista pitäisi vältellä helteillä, koska ne kuivattavat elimistöä.

Aion olla nyt viikon somettomuus-lomalla. Reissata. Blogin postaukset ilmestyy kuten ennenkin. Olen ajastanut ne. Nyt ei tarvitse kommentoida, koska en pysty niihin vastaamaan.




Lähteet: Helsingin Sanomat 14.6.2018, kuvat Pixabay

lauantai 12. toukokuuta 2018

Masennuksen syitä



Sairastin itse aikoinaan vuoden verran keskivaikeaa masennusta. Se oli todella suden vuosi. Kaikki tuntui olevan ulkonaisesti ja sisäisesti hyvin, mutta silti sairastuin. Todella pahasti. Ehkäpä minulla oli silloin tilaa antaa masennuksen tulla. Tämän minulle mainitsi viisas Kirsti Mummon päivitykset blogin pitäjä kommentissa. Kirstin blogi tässä. Olen kirjoittanut omasta masennuksesta  täällä viime syyskuussa. En yleensä ikinä halua tai pysty lukemaan vanhoja postauksiani. Tämän luin. Tuntui todella kipeältä, pahalta lukea  täysin toivottomasta itsestäni.



Masennus on jo kansantauti. Siihen sairastuu elämänsä aikana yksi viidesosa ihmisistä. Noin puolella se uusiutuu. Masennus on myös suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeeseen. Silti samalla masennuslääkkeiden käyttöä kauhistellaan. Ei kukaan julkimo - joka tilittää loppuun palamista tai masennusta mediassa - muka käytä lääkkeitä. Täyttä puppua!

Nykyisin masennus jaetaan eri alaryhmiin sen mukaan, mikä alunperin aiheutti mielialan laskun. Olen kirjoittanut tästä aiheesta postauksen vime marraskuussa.



Masennus voi olla lievä, keskivaikea tai vaikea. Kuten kaikki psyykkiset ongelmat. Vain vaikea masennus vetää ihan sängynpohjalle. Eikä sieltä nopeasti nousta.

Masennuksen syitä on lukemattomia: yksinäisyys, koettu trauma, vaikea elämäntilanne, avo/avioero, työttömyys, pitkittynyt suru, synnytys, jokin fyysinen sairaus, anoreksia...

Masentuneina jotkut syövä liikaa ja nukkuvat paljon. Toiset kärsivät unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta.



Osalla potilaista on löydetty matala-asteista tulehdusta, ja stressihormoni kortisolin nousemista. Lisäksi välittäjäaine serotoniinin määrä vaihtelee. Tutkijat haluaisivat verikokeet ja laboratoriotestit masennuksen hoidon valintaan.

Masennuksen syitä on vaikea panna eri luokkiin. Jonkinlainen karkea jako voisi olla tämä: perinnöllisyys, persoonallisuus, temperamentti, ikävät elämäntapahtumat ja pitkäaikainen stressi.

Depressiotaipumus periytyy melko helposti. Persoonallisuuden piirteistä riskiä nostaa taipumus kokea kielteisiä ajatuksia ja tunteita arkielämässä. Isompi kielteinen kokemus voi tempaista ihmisen depression pimeään luolaan.



Naisten sairastumisriskissä korostuu ihmissuhdeongelmat ja persoonallisuus eli luonne. Miehillä taasen korostuu työhön ja talouteen liittyvät murheet ja päihteiden käyttö.

Paljon alkoholia käyttävistä ja masennuksesta kärsivistä noin puolella masennus on alkoholin syytä. Toisella puolella se on itsenäinen sairaus. Varmaankin kaikki alkoholia käyttävät tietävät, että krapulassa on usein alakulo ja ikävä olo.



Usein sanotaan, että vähäinen alkoholin käyttö on turvallista ja jopa hyväksi sydämelle. Mutta jokaisen annoksen, iän karttumisen, lääkityksen lisääntymisen takia masennukseen sairastumisen riski kasvaa.

Tunnetko masennusta sairastavia tai oletko itse joskus sairastanut masennusta?






Lähteet: TM 2/2017, kuvat omat


torstai 3. toukokuuta 2018

Turvottaa



Minulla on aika vaikeat PMS-oireet. Vatsa turpoaa mahdottomiin mittoihin. Kerrankin tekee mieli siivota ja järjestellä kotia. Eli tulee edes kerran kuukaudessa siivottua. Muuten siivous on elämässäni joutunut katvealueelle. Mutta on se vain kiva olla kerran kuukaudessa jämpti ja pirtsakka kodin hengetär.  Sekä syödä. Ja paljon. Mieliala ei ihme kumma heittele pahasti.

Tähän kirjoitukseen oli vaikea keksiä aiheeseen liittyviä kuvia. Joten kuvat ovat heikun keikun. Eivätkä aina liity asiaan.


Vatsan jatkuva turvotus voi johtua elämäntavoista esimerkiksi stressistä, ruokavaliosta, alkoholista. Normaali vatsan turpoaminen johtuu ilman kertymisestä vatsaan. Kun syö, voi samalla helposti niellä ilmaa. Siksi kannattaisi syödä hitaasti. Liikunta laittaa suolistokaasut liikkeelle ja lievittää turvotusta. Se on jännää, miten eri kulttuureissa suhtaudutaan piereskelyyn (tuo sanakin jotenkin hävettää). Meillä se sosiaalisissa tilanteissa nolostuttaa, joten pidättelemme ilman päästämistä. Mutta muun muassa Kiinassa piereskellä rupsutellaan avoimesti kaikkialla. Se on heille yhtä luonnollinen asia kuin vaikkapa rykiminen. En kyllä tiedä mitä nuori polvi on asiasta siellä mieltä.


Reipasotteinen alkoholin juominen ensin kuivattaa elimistöä ja sitten turvottaa mahaa ja kasvoja. Veden juominen auttaa tämänlaisessa turvotuksessa.


Lentokoneessa jaloilla on taipumusta turvota. Tämä johtuu siitä, että lentokoneessa voidaan istua kauan ja alaraajat ovat sydämen alapuolella.Se saa nesteen kertymään jalkoihin. Veritulpankin riski kohoaa pitkillä lennoilla. Yleensä suositellaan tukisukkia, jaloittelua ja jumppaa jalkaterille.


Runsas suolan käyttö voi turvottaa. Vaikka ei söisikään paljon suolaa, sitä voi saada piilosuolana muun muassa eineksistä, juustoista, leikkeleistä, savukalasta.

Kesähelteillä - joita odotan kovasti - turvottaa herkästi, koska suolatasapaino vaihtelee ja usein tulee juotua liian vähän.


Joskus turvotus voi olla sairauden merkki, esimerkiksi maksakirroosin ja pitkälle edenneen munasarjasyövän. Munasarjasyövässä on toki muitakin oireita kuten laihtumista, väsymystä, painon tunnetta vatsassa.


Pahaan turvotukseen voi auttaa lymfahieronta, koska se tehostaa imusuoniston toimintaa. Minusta vatsan turvotus illalla kuuluu jotenkin asiaan ja elämään.

Onko sinulla turvotusta? Mistä arvelet sen johtuvan?





Lähteet: Kauneus&Terveys 5/2018, kuvat omat.