Surutyöni 37.

 

Rakas Vera tyttäreni kuoli 9.1 nukkuessaan yllättäen. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä.

"Eihän sitä tarvitse olla koko ajan siivoamassa", mies sanoi minulle, kun imuroin tupakeittiötä. Taas kerran. Uskomatonta että siivoan nykyisin melkein päivittäin. Parikymmentä vuotta siivoaminen ja etenkin imuroiminen oli minulle vastenmielinen pakko. Nyt saan siitä jonkinlaista nautintoa, mikä on ihme. Todellakin suuri ihme. Niin ihminen muuttuu surussa.

Siivoan yleensä yhden kohteen päivässä, niin mielenkiinto hommaan pysyy. Tavoitteet kannattaa aina pilkkoa osatavoitteiksi kognitiivisen psykologian mukaan.

Siivoan yhtenä päivänä vessan, sitten olohuoneen,  saunan pesuhuoneen, saunan, imuroin tupakeittiön, sitten pintojen pesu, makuuhuoneen imurointi, yläkerran portaat ja käytävä, miehen työhuone, Veran huonetta ei. Kaappeja en vielä siivoa. Ehkä joskus otan yhden kaapin kerrallaan kohteeksi. Ikkunat pesin. Joka ilta siivoan keittiön pinnat.

Ehkä siivoamalla saan Veran pois mielestäni edes siksi ajaksi. Nautin niin kätteni työn jäljistä! Etenkin makuuhuoneen mattoa ja olohuoneen sohvia   on imuroitava usein, koska niissä on niin paljon kissan karvoja. Imurointiin, suuttimen liikkeisiin keskittyminen on kuin jonkinlaista mindfulnessia. Kuvassa makuuhuoneen matto on todella oudon värinen. Se on oikeasti tummanpunainen.

Olohuoneen sisustaminen on minulle ikuisuusprojekti. Nyt olohuoneen päävärit on tummanpunainen ja tummanvihreä. Vastavärien helppoa sisustamista.

Jostakin syystä, ehkä liian nopeasta tekemisestä minulla on mennyt keraaminen sekä lasinen vuoka rikki. Ostin nyt sitten uuden valurautaisen ja ison.

Tein tässä muutama päivä sitten tonnikalavuokaa. Sitä syötiin paljon ihanina opiskeluvuosina, koska se on niin edullista. Ja ai, miten tuli opiskeluaika mieleen. Vuokaan ei tarvitse muuta kuin tonnikalaa, perunaa, sipulia, valkosipulia, ruokakermaa ja vähän juustoa.

Minun lempiruokani on  chili sin carne, minkä maustan tuliseksi. Tykkään tosi paljon pavuista. Voisin syödä niitä joka päivä. Vatsani on niin tottunut niihin, ettei tule vatsa- ja ilmavaivoja. Mieheni ei vain halua syödä papuja päivittäin.

Kun pyyhin pölyjä olohuoneesta, löysin Veran kivikokoelman. Vera oli joskus kouluiässä innostunut eri kivistä. Keräsi niitä ulkoa, ja tilattiin hänelle jonkinlainen kivikokoelma. En tiedä, onko nuo kuvassa näkyvät kivet aitoja. Otin ne muistoksi laatikosta. Mitähän kiviä ne ovat? Voisiko  joku luikija kertoa? En usko kivien henkistävään voimaan. Mutta tuli niin paljon taas Veraa ikävä, että nyyhkäisin.

Vera oli myös kiinnostunut avaruudesta ja katsoi mieheni kanssa kaukoputkella taivaalle usein yhdessä vaiheessa. Hän kirjoitti ja piirsi kirjan nimeltään Ufoheppa ja halusi, että se lähetettiin Tarja Haloselle, joka oli silloin presidenttinä. Voi, Vera.

Kissoilla on ollut paljon kevättöitä pihalla. Kille on ollut yleensä hyvin stressaantunut toukokuussa, niin kiireinen ettei ole edes puhdistanut itseään kunnolla, turkki on ollut likainen. Nyt hän on saanut avuksi Siirin reviiriä puolustamaan ja hän on ollut hyvillä mielin. Siiri on niin suloinen ja kekseliäs tyyppi. Ei uskoisi, että sillä on villikissan geenit. Kun hän tulee ulkoa, hän maukumalla vaatii silitystä. Ja kyllä sitä paijataankin.

Jo aikaa sitten otin sisälle kirsikkapuun oksia ja ne alkoivat kukkia. Krookukset olivat nousseet jo aikaa sitten. Vai lieneekö ne krookuksia?

Olen käynyt nyt paljon metsässä lenkillä. Metsässä voin ajatella Veraa hyvällä, kauniilla kaipauksella, en tuskalla, koska metsä on niin turvallinen ja hyvä paikka minulle.