Vera tyttäremme kuoli 9.1 yllättäen. Hän oli perusterve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyyraporttia ei ole vielä tullut.
Minä en itke, paitsi sinun huoneessasi, Vera. Käyn siellä silloin tällöin. Vaatteesi ovat niin hyvässä järjestyksessä. Kauluspaitasi ovat silitettyinä henkareissa. Pukeuduit usein vaaleansiniseen kauluspaitaan ja mustiin farkkuihin. Tyylisi oli lähinnä klassinen. Naljailit minulle riemunkirjavista vaatteistani. Nauroit hersyvästi. Vera, huoneessasi olet lähellä. Hengitän sinua ja itken kaipauksesta.
Vaikka en muuten itke, Vera, olet aamulla ensimmäisenä mielessä, olet pitkin päivää ja illalla viimeisenä - oikeastaan yöllä, menen myöhään nukkumaan - niin kipeästi olet mielessä. Mieheni itkee paljon. Hän saattaa tulla lenkiltä pois itkien. Rakas mieheni.
Minä leivon viikonloppuisin paljon. Siitä syystä että Vera tuli usein viikonloppuisin kotiin. Tapa on jäänyt, vaikka toinenkaan tytär ei ole kotona vaan Saksassa töissä. Kun tytöt olivat pieniä, he söivät mieluusti leivonnaiseni. Nyt pesä on tyhjä. Viime viikolla leivoin villivadelmapiirakkaa ja kääretorttua. Söin herkkupäivänä piirakan melkein kokonaan. Kääretorttu piti panna pakasteeseen. En voi tehdä pestolohta, koska, Vera, se oli lempiruokasi samoin kuin foccata, tortillat ja tulinen thairuoka.
Aloin jokin aika sitten ensimmäistä kertaa katsoa Netflixin elokuvia ja sarjoja. Nyt olen koukuttunut Crown-sarjaan, vaikka en ole ollut koskaan kiinnostunut Englannin kuninkaallisista. Sarjassa on historian faktoja ja ihmissuhdekiemuroita vähän saippuasarjan tavalla. En ole ollut koskaan hyvä Englannin historiassa, sarja täyttää vajavaisia tietojani. Aivan huippusarja ja ympäristön kuvaus on tarkkaa ja autenttista. Kauniita linnoja salonkeineen ja kauniita maisemia.
Hyvä tuttava, vanhempi rouva oli siivonnut pakastimiaan ja antoi meille kolme muovipussillista marjoja: mustikoita, herukoita, mansikoita, villivadelmia ja lakkoja. Hän sanoi, että ne ovat olleet liian pitkään pakasteessa, ovat voineet hapantua. Mutta vain villivadelmissa oli jotakin vikaa, mutta kuitenkin ne oli syömäkelpoisia. Tein niistä sen piirakan, josta jo kirjoitin. Keitin niitä hilloksi. Ja ai, miten hyvää villivadelmapiirakka oli! Meillä syödään nyt marjoja luonnonjogurtin ja myslin kanssa aamupalaksi. Siis mieskin syö. Minä olen syönyt koko vuoden.
Meidän Siiri-kissi on ollut nyt ensimmäisiä kertoja ulkona. Voi ressukka kun hän aluksi kulki pihalla peloissaan ja matalana. Tämän jälkeen hän jo liikuskeli paljon yläpihalla. Kille-kissa oli iloinen,kun sai kaverin ulkohommiin. Siiri tulee hyvin takaisin pihalta, kun häntä kutsuu nimeltä. Siirille avautui kokonaan uusi maailma: äänet, hajut, maa. Toivon, että hän rapsuttelisi multaa pihalla ja jättäisi sisäkukat rauhaan.
Viime yönä nukuin 14 tuntia niin kuin usein. Olo on nyt aamulla pöpperöinen ja tyhjä. Yritän herätellä itseni kirjoittamalla tätä.
Sain kuitenkin kylvettyä - varmaan liian myöhään - krassin, kurpitsan, kesäkurpitsan, auringonkukan ja unikon siemenet. Ruusupapu uupuu. En ole tänä vuonna löytänyt sen siemeniä.
Ruukkuja pitää pitää sisäsaunan pesuhuoneessa, ja ovi visusti kiinni, jotta Siiri ei niitä rapsisi. Toivon, että ne itää. Se toisi minullekin toivoa ja iloa.
Ihailen tarmoasi.Puuhastelu varmasti helpottaa oloasi ainakin vähän,näin ainakin toivon!
VastaaPoistaMahtavia herkkujakin olet valmistanut.
Kaunista äitienpäivää Sinulle!
Kiitos Nimetön kommentistasi. Puuhastelu tosiaankin pitää Veran edes siksi ajaksi pois mielestä. Siksi siivoankin melkein joka päivä. Hyvää äitienpäivää myös sinulle!
VastaaPoistaIhan kuin alkaisi helpottaa hieman? Kissan torveilua voi tarkkailla.
VastaaPoistaMä oon yliempaattinen ihminen ja kun kirjoitit miehesi itkemisestä, aloin itsekin itkeä.
Halaus Sulle sekä miehellesi ����
Kiitos kommentistasi Nimetön. Voi sinua, kun aloit itkeä. Olet todella empaattinen. Miehestäni on tullut surussa esiin uusia, kauniita piirteitä. Etenkin ihmettelen, miten herkkä hän on. Mielessäni on todennäköisesti vaikuttanut sterotypia, ettei miehet ole niin herkkiä, etenkin naista herkempiä. Minun rakas mieheni on.
VastaaPoistaAjattelin sinua eilen monesti. Ajattelin äitienpäivän korostavan lapsen kuoleman aiheuttamaa surua. Monesti juhlapäivät ovat sureville vaikeita.
VastaaPoistaPaljon olet saanut touhuttua kaikenlaista surusta huolimatta. Toivon touhuamisen auttavan omaa oloasi.
En usko, että kylvöksesi ovat myöhässä, sillä minä en koskaan kylvä mitään noista ennen touko- kesäkuun vaihdetta.
Hyvää uutta viikkoa Marja!
Kiitos Kirsti. Tuntuu niin hyvältä voimalta sinun ajattelu tilanteessani. Jotenkin tunnen, että minua kannatellaan monenkin kommentoijan toimesta. Äitienpäivä oli surullinen. Onneksi toisen tytön kanssa viestiteltiin. Jees, ihanaa jos kylvökseni eivät ole myöhässä. Nyt ovat viimein itäneet. Siirsin ne saunan pesuhuoneesta kukkapöydälle, koska pesuhuoneen patteri ei toiminut ja siellä oli kylmä. Siiri-kissi ei ole ainakaan vielä rapsuttanut niitä, ehkä siksi että hänellä on paljon puuhaa ulkona. Sisällä hän lähinnä syö ja nukkuu.
VastaaPoistaVoi juku, että näistä sinun ruokakuvista heruu vesi kielelle! :P´
VastaaPoistaKiitos Mentaalimatkaaja. Minä saan lohdutusta makeasta suruuni. Kolme kiloa tullut lisää. Nyt välttelen vaakaa.
VastaaPoistaSattumalta luin blogiasi. Voimia sinulle ja miehellesi. Minäkin mietin äitienpäivänä anoppiani, joka on haudannut sekä miehensä, että ainokaisen poikansa, pohdin hänen yksinäistä suruaan sekä mietin, miten erilaista elämä oli, kun omassa perheessäni oli vielä se toinen aikuinen äitienpäivää rakentamassa ja lapsia kasvattamassa. Ihminen, johon saattoi luottaa ja tukeutua. Mutta emme me tiedä kukaan, keitä läheisiä elämässämme menetämme. Toiset menettävät vanhempansa, toiset puolison ja jotkut lapsensa. Surua on monella meidän ympärillämme. Omaa surua ei pidä vältellä, muttei sille pidä antaa liikaa valtaa. Varmasti teillekin tulee lukemattomia hetkiä, tilanteita, mitkä laukaisevat muistot ja surun, mutta sitten tulee myös niitä onnellisia muistoja, jotka myös auttavat. Loppujen lopuksi voimme vain olla kiitollisia siitä, mitä on ollut. Itke ja työstä surua, touhua välillä muuten. Eikä ikävä ja suru koskaan kokonaan kuole vaikka mitä tekisit. Se kulkee mukana, mutta joku päivä se kuitenkin helpottaa ja se muuttaa muotoaan, kunhan vain uskaltaa käydä kaiken läpi. Hyvä, ettei miehesi patoa tuskaa, vaan antaa sen valua. Pystytte vielä nauramaan ja olemaan onnellisia, mutta pitäkää toisistamme huolta ja puhukaa. Äläkä sinäkään ole liian urhoollinen. Noin iso menetys saa sattua, mutta sinä selviät. Minuutti, tunti, päivä ja viikko kerrallaan. Voimia ja kaikkea hyvää.
VastaaPoistaKiitos Nimetön kommentistasi ja ajatuksistasi. Sinä olet menettänyt siis puolisosi. Minusta se olisi melkein yhtä kauheaa kuin menettää lapsensa. Olen sentään onnellinen siitä, että miehen kanssa voidaan yhdessä surra. Se lähentää meitä entisestään. Tuntuu, että mies on melkein herkempi kuin minä. Osaa itkeä, minä en niin hyvin. Mutta huudan välillä tuskaani, kun olen metsälenkillä.
VastaaPoistaNiin, kaikillehan meistä tulee aikanaan surua. Vanhemmat ja isovanhemmat kuolee. Tuttava, ystävä, puoliso, lapsi voi kuolla. Kaikilla meillä on myös muunlaiset taakkansa.
Suru on elettävä läpi. Koska sitä ei voi paeta, niin kuin kirjoitit, että aina se kulkee mukana jossakin muodossa omassa itsessä. Minä olen nyt surun työstövaiheessa.
On tosiaan hyvä ajatella, että jossakin vaiheessa voimme olla onnellisia ja nauraa sattumuksille, mutta siihen on vielä matkaa. Nyt minä lähden etsimään malttamattomana korvasieniä. Hyvää kevään jatkoa sinulle!