Surutyöni 31.

Aluksi: Iloista vappua kaikille!

Minä en tänä vuonna juhli vappua. Ajatuksissani muistelen riehakastakin vapun juhlintaani. Ehkä ensi vuonna taas kokkailen, leivon ja juhlin. Onhan se ihanaa, että alkaa toukokuu!

Rakas Vera tyttäreni kuoli yllättäen 9.1. Kuolinsyyraportti ei ole vieläkään tullut. Vera oli perusterve ja kuntoili paljon. Minä en lenkillä pysynyt hänen perässään.

Tutkin "tilukseni" ja huomasin, että olin taas viime alkukesällä saanut innostuskauden. Innostun todella helposti uusista jutuista. Olin istuttanut rutkasti uusia taimia. Ja yleensä liian tiheään.

Tein penkin pihan eteläpuolelle, mutta autotallin varjoon siihen, missä miehen autot loppuivat. Alue oli vuohenputken peitossa. Revin juuria kädet olkapäitä myöten mullassa. Kaivelin lapiolla. Lisäsin multaa. Naurettavaa tuossa penkissä on se, että ostin neljä maanpeitekasvia, joiden nimiä en nyt muista paitsi kangasajuruohon, tietääkseni villitimjami tai -oregano. Taimitarhassa vain kysyin maapeitekasveja, nimet eivät olleet olennaisia sillä hetkellä.

Kuvat ovat viime kesältä, ja penkissä kasvoi myös thaibasilikaa. Joka kesä meillä on myös kukkia ja yrttejä ruukuissa, kattiloissa ja koreissa. Istutin penkkiin myös kurpitsan, joka levittäytyi nurmikollekin.

Ostin myös inspiraation vallassa muutaman villiviinin, jotka jo viime kesänä verhosivat autotallia. Ostin kaksi rhododenronia, jotka istutin aivan liian lähelle toisiaan. Miekkaliljoja ostin. Malvan taimet kasvatin itse. Mustaherukan ja karviaisen istutin. Penkin viereen muutaman tyrnin, poika- ja tyttökasveja. Enkä ollenkaan ajatellut niiden loppukokoa, istutin siis liian lähelle toisiaan. Viime kesänä kylvin penkkiin myös kehäkukkia ja kamomillaa ja istutin monta auringonkukan tainta.  Ajattelin, että jos penkissä on paljon kasveja, rikkaruohoja on vähemmän, kun koko maa on peitetty.

Syksyllä istutin kukkasipuleita, joiden nimeä en muista, oli myös tulppaaneja. Penkki on aika pieni ja nämä kaikki samassa penkissä. Hyötykasveja ja koristekasveja. Melkoinen ryteikkö siitä tulee. Voi, hitsi, nämä minun innostumiset, toimiminen nopeasti, sen kummin järjellä ajattelematta.

Istutin talon toiselle puolelle, jossa oli myös autoja, pensasmustikkaa ja marja-aroniaa. Siinä kasvoi kurttulehtiruusuja, jotka yritin poistaa mahdollisimman tarkoin. Tappelin juurien kanssa. Paransin maata happamalla turpeella, koska mustikat tykkää siitä.

Talon pohjoispuolella on "hedelmätarha": omenaa, luumua ja kirsikkaa, istutin sinne viime kesänä myös mustaherukkaa ja karviaista. Hermostuin paskamaisille vuohenputkille, oli mahdotonta saada niitä kokonaan pois. Joten ostin maapeitekankaan ja sorakuorman. Nyt alue on sorassa, kasveilla riittävät aukot saada vettä ja ravinteita.

Aikoinaan, kun istutin omena-, luumu- ja kirsikkapuut olin myös innostuksen vallassa. Istutusalue oli aika pieni, se oli ainoa valoisa alue pohjoispuolella, kuitenkin valtavan kuusen varjossa. Joten istutin taimet liian tiheästi - pitihän niitä olla paljon - ja nyt kun ne ovat kasvaneet, huomaa selvästi, että ne ovat liian tiheässä. Pieninä taimina ei näyttänyt siltä. Miehen isä, joka on kiinnostunut omenapuista ja niiden leikkaamisesta, sanoi, että tästä kehkeytyy hedelmäpuumetsikkö. Ja minä olen tietysti tavoilleni uskollisena leikannut omenapuita sinne päin.

Kasvimaan kylvimme usein Veran kanssa. Tiedän, että se on siksi tänä vuonna surullista ja vaikeaa. Kylvimme kasvimaan joka vuosi, vaikka suuri kuusi varjostaa sitä ja kuusen juuria on kaikkialla. Ainoastaan salaatti ja lehtikasvit kasvat siinä hyvin.

Kuitenkin kylvän erilaisten salaattien lisäksi muun muassa porkkanaa, sipulia, persiljaa, tilliä, lehtikaalta ja kirveliä. Kasvimaalla kasvaa myös unikkoa, ruohosipulia, raparperia, villiintyneitä piparminttua ja keltaisena kukkivaa maanpeitekasvia.

Tänä vuonna en voi taimikasvattaa krassia, auringonkukkia ja jotakin perennaa, koska Siiri-kissimme rapsuttaa multaa kukkaruukuista. Hän on sisäkasvipuutarhuri, eikä halua oppia oikeille tavoille. Usein aamuisin on kukkaruukkuja lattialla. Tämä puuha varmasti vähenisi, jos Siiri pääsisi ulos. Siellä on mielin määrin multaa rapsuteltavana. Siiri on villikissan jälkeläinen ja on sellaiset geenit, että ehkä voisi asettua metsään.

Pelkäämme sitä ja myös läheistä autotietä. Siiri on rokotettu ja madotettu, mutta sterilisaatioon emme sitä saaneet. Oli aivan liian vaikea saada häntä kuljetuslaatikkoon. Juoksimme pitkin taloa hänen perässään ja viimein kun saunan pesuhuoneessa sain hänet kiinni, Siiri raapi ja sähisi. On siis myös pelko, että Siiri rakastuu ulkona ja tulee raskaaksi. Tosin hän mourusi kiimaansa maaliskuussa kaksi viikkoa. Eli hänellä ei ole enää kiima-aikaa, mutta ehkä kissat ei sitä tarvitse, jos rakastuvat palavasti.