Elämää maalla 18.

Olin tiistaina kuntosalilla ja mikä helvetillinen alkumatka sinne oli. Pienempi kylätie oli aivan sohjossa. Autoa oli melkeinpä mahdoton hallita. Oli pakko ajaa neljääkymppiä. Olisi ollut mieli vain kaasuttaa kunnolla ja ajaa nopeasti. Mutta sanoin itselleni: Olet huono kuski, mutta pidät vauhdista. Olet kohta taas ojassa. Harmittelin itsekseni, pitkö sinne salille lähteä. Mutta piti. Olen niin tottunut käymään siellä  kolme kertaa viikossa.

Välillä saattaa olla vaikea lähteä, koska meiltä on sinne matkaa 20 kilometriä. Silloin pitää ajatella, että minulla on muutenkin asiaa kylälle:  esimerkiksi kauppa ja kirppari, josta etsin nyt vaaleanpunaista mattoa, talonpoikaissohvaa ja vanhoja konvehtirasioita. Ja myös vaatteita, jos mieleisiä löytyy. Toisaalta ajattelen, että minulla on tarpeeksi, liiankin tarpeeksi vaatteita. Ei tule mieleenkään ostaa niitä lisää.

Olen aivan ihmeissäni, että talitinttejä ei ole enää tullut viikkoon syömään lintumökistä ja maasta. Ne ovat niin tuttavallisia. Tulivat syömään kahden metrin päähän ja lentää pyrähtelivät aivan kasvojen lähellä.Ikävä.

Olin jo aivan täpinöissäni köynnöskasvisiementen hankkimisessa. Tilasin kelloköynnöksen, neidonmekon, mustasilmäsusannan, köynnöskrassin, aitoelämänlangan ja ruusupavun siemeniä. Tänään etsin myös kylvömultaa, mutta sitä ei ollut Tokmannilla,  myyjä kuitenkin  vakuutti, että sitä tulee  ainakin seuraavalla viikolla. Rautiassakaan ja Muu-kaupassa sitä ei myöskään ollut.

Haluan niin kylvää, hoivata ja vaalia! Minun Veran kuolemasta alkanut hoivaamishalu - koska häntä en voi enää hoivata - jatkuu ja siirtyy nyt varmaan talitinteistä pieniin, suloisiin kukkien taimiin.

Ortodoksisessa uskossa on nyt paaston aika laskiaisesta pääsiäiseen. Lihaa ja kalaakaan ei saa syödä. Tavallaan jo melkein paastoan, mutta kalaa syön silloin tällöin. Olen melkein vuosittain paastonnut jättämällä jonkin  liian tärkeän asian pois elämästäni. Nyt paastoan syömättä karkkia. Mies paastoaa juomatta alkoholia.

Löysin hyvän paastoruoan reseptin  - en nyt muista mistä lehdestä. Resepti on nimeltään Sitruunainen paputagine. Minusta se viittaa Pohjois-Afrikkaan ehkäpä Marokkoon. Kirjoitan annoksen neljälle syöjälle. Itse tein kaksinkertaisen annoksen. Ruokaa on helppo säveltää. Itse esimerkiksi lisäsin mausteiden määrää, kikherneitä ja enemmän sitruunaa ja taateleita.

Kaikki ainesosat lisätään kiehuvaan veteen ja pata pannaan uuniin

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 omena

2 rkl raastettua inkivääriä

1/2 luomusitruunaa

2 dl kuivattuja linssejä

1 tlk papumixiä suolaliemessä

2 dl valmiita kikherneitä

noin 6 dl kiehuvaa vettä

1 dl  kuivattuja pehmeitä taateleita

2 tl hunajaa

1 tl kurkumaa

1 tl juustokuminaa 

1 tl suolaa

1 dl hienonnettua korianteria tai persiljaa

Sitruunoista puserretaan mehu pataan ja lisätään myös sitruunan kuoret. Ruoka on valmista, kun linssit ovat kypsyneet. Syödään kokojyväriisin kanssa.

Tässä yksi aamu huomasin aivan ulko-oven vieressä kuistilla jonkin ison eläimen jäljet. Miehen kanssa sitten pohdittiin, olisivatko ne ilveksen jäljet. Ne olivat kuin kissan jäljet, mutta huomattavasti isommat. Ne tulivat lähimetsästä. Vau, haluaisin joskus nähdä ilveksen.

Minun keuhkosyöpäkuvitelmastani jäi kuitenkin ajatus, joka tuli myöhemmin. Miksi minun kaameaa kipua ei tutkittu? Se on kuin joku löisi puukolla lapojen väliin ja puukko ylettyisi rintakehään. Ehkäpä pitää mennä vielä lääkärille. Tai en tiedä.

Oltiin viime sunnuntaina käymässä sairaalassa miehen isän luona. Hän oli saanut kaksi aivoverenvuotoa ja sairastaa alkavaa Alzheimerin tautia. Näin hänet viimeksi syyskuussa ja hän oli mielestäni kuten aina. Hauska ja vitsailija.

Nyt hän oli taantunut huomattavasti. Puhui välillä aivan omiaan ja oli alakuloinen. Miehen isä on minulle kuin oma isä, koska menetin oman isän niin varhain. Minua ahdisti sairaalareissun jälkeen. Yöllä näin unta, että hän lensi omana itsenään ja sitten kotkana, mikä muuttui tuhkaksi.  Ajattelen unen niin, että vahva mies heikkenee.

Hyvää viikonloppua kaikille!