Päivän vaatteet ja kuulumiset 6.

Kuulumiset koskee tänään omaa terveydentilaani. Fyysistä tällä kertaa. Meillä naisilla on usein taipumus kerkeästi puhua vioista, vaivoista, kolotuksista, sairauksista. Niin minullakin. Miehet eivät yleensä juttele  niistä keskenään. Onkohan se jotenkin epämiehekästä? Työn tai urheilun aiheuttamista sairauksista he kyllä puhuvat. Koska ne ovat selkeitä vaivoja ja johtuvat vain siitä, että he ovat yrittänyt tehdä työnsä ja urheilunsa  aivan hitonmoisen hyvin. Suosittelen: Jos aihepiiri ei kiinnosta, älä lue tätä. Kuvatkaan ei ole taaskaan kummoisia.

Kuvissa taas seistä tönötän samoissa asennoissa kuten aina. Olen hyväksynyt sen, että kamerakammo on aikoinaan tullut jäädäkseen. Eipä voi mitään. En opi olemaan luonteva. Se siitä. Mulkoilen vain kameraa enemmän tai vähemmän kiukkuisen näköisenä. Ihmeellisesti Arja sai minut välillä hymyilemäänkin.

Jouduin kävellä lampostamaan helteessä naapurin Arjan luokse kuvattavaksi. Kun mies oli pitkään töissä, ja oli vienyt auton, jolla yleensä ajan. Toinen käyttämäni auto oli rautatieasemalla cityssä. Tyttö ajoi sillä toissa päivänä junalle mennäkseen kolmeen eri paikkaan pääsykokeisiin. Kolmen päivän aikana joka päivä pääsykokeet! Huh, pientä raukkaa.

Sivunmennen sanoen meillä on paljon autoja miehen vanha-autoharrastuksen takia. Mutta kaikki  niin sanotut käyttöautotkin ovat hyvin vanhoja rotteloita. Pieni meikkini suli helteessä.Täällä maalla naapurit eivät ole aina ihan lähellä. Mekko on muutaman vuoden vanha,  merkiltään Anna Field. Minulle vähän liian isokokoinen. Kerrankin niin päin! Korkkarit Tamariksen.

Minulla oli kolmen viikon ajan kestävä syöpäepäilys lääkärien taholta. Ei jonkin verran luulosairaan mieleni toimesta. Kaikki alkoi siitä, kun menin Mikkelin keskussairaalaan haima-sappitulehduksen jälkitarkastukseen ja kuulemaan TT-kuvauksen tuloksia: Haima ja sappi täysin normaalit, mutta paksusuolen vasemmalla puolella oli jotakin sinne kuulumatonta massaa, jota pitäisi tutkia kiirellisesti lisää. Inahtaen kysyin: Voisiko se olla syöpää? Kirurgi vastasi, että voisi olla sitäkin. Jouduin sairaslomalle.

Minut passitettiin Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan PET-kuvaukseen, jonka pitäisi olla tarkin kuvantamismenetelmä. Tuloksia saisin odotella muutaman päivän. Mietin, pitäisikö nyt panna elämä ranttaliksi, koska kuolen lopulta kuitenkin. Aloin polttaa monen vuoden jälkeen taas tupakkaa. Mutta viini ei maistunut edelleenkään. Söin herkkuja niin että napa rutisi. En käynyt kuntosalilla. Lenkkini kyllä tein, koska liikunta lievitti ahdistusta ja pelkojani.

PET-tutkimuksessa piti väänneltynä ja käänneltynä pysyä samassa asennossa koko ajan. Ja taas jouduin suppiloon. Käskettiin hengitellä rauhallisesti. Minä en kyllä pääni sisältä rauhaa löytänyt. Olin jo siinä vaiheessa suunnittelemassa hautajaisiani.

Kuvauksen jälkeen hyvin asiallinen ja naispuolinen erittäin hämmästyttävästi kirurgin oloinen - olin aina kuvitellut heidät sellaisiksi: vaalea, viileä, vähän mietteliäs, hoikka ja totinen  - sanoi, että tuloksissa vähän kestää, koska pitäisi pitää meeting toisten kirurgien kanssa tilanteestani. Yritin lukea hänen ilmeestään: Toivoton tapaus vai toivoa, syöpä ei olisi levinnyt. Etäispesäkkeet näkyy PET-tutkimuksessa.

Päädyin mietteissäni siihen, että syöpä ei ole levinnyt, koska tunnen itseni vielä terveeksi. Minulla ei ollut mitään paksusuolisyövän oireita. Aloin pohtia miksi kutsuisin syöpää? Vihollinen jota vastaan taistella? Vai osa minua mikä pitäisi häätää? Päädyin jälkimmäiseen häätö ajatukseen. Olisihan syöpä osa minua. En minä voisi taistella itseäni vastaan.

Itkeskelin öisin lähinnä lasten ja miehen takia. Miten he pärjäisivät ilman minua? Itse kuolemaa en kauheasti pelännyt. Olen läheltä nähnyt äitini ja siskoni syöpään kuoleman. Eikä heidän kuolemansa ollut paha ja tuskainen. He nukkuivat rauhallisesti pois. 

Muutaman päivän päästä kirurgi soitti, etteivät he olleet löytäneet mitään uutta. Vain saman epämääräisen klöntin paksusuolen vieressä. Hihkuin mielessäni: Ei siis etäispesäkkeitä. Toivoa on. Handlaisin tämän homman. Kirurgi sanoi, että seuraavaksi tehdään koko paksusuolen tähystys. Ja jos sekään ei selvittäisi klöntin alkuperää, koko mahani aukaistaisiin ja katsottaisiin sinne kunnolla sisään. Minä pohdin, että kesä tulollaan; minun tuurillani haava tulehtuisi.

Seuraavaksi Mikkeliin paksusuolen tähystykseen. En saanut syödä mitään vuorokauteen ja lisäksi jouduin juomaan suolta tyhjentävää lääkettä. Ja minä pieni ihminen muutun ärtyneeksi ja väsyneeksi, jos tavallisessakin arjessa verensokeri laskee liian alas. Vuorokausi oli haasteellinen - oikeastaan kauhea. Vessassa ramppaamista ja vähäistä nukkumista, vaikka väsytti niin maan taivaallisesti.

                      Mustikat on jo nupuillaan kuten tämä uusi elämäni syöpäuhan jälkeen.

Minulla oli käsitys, ettei paksusuolen tähystys ole kivulias. Asia oli - ainakin minun kohdalla - täysin päinvastainen. Kirurgi sanoi, että suoleni on malliltaan kuroutunut tai jotain sinnepäin. On vaikea päästä aivan sen alkuun. Paksusuoli on noin 1,5 metriä pitkä. Siinä meni reilu tunti, ja kirurgi joutui heiluttelemaan putkea sivusuunnassa eestaas edetäkseen suolessa. Kahden  riuskan hoitajan piti pitää minua aloillaan. Etten ottaisi jalkoja alleni ja lähtisi lipettiin. He myös lohduttelivat. Minä murisin tuskissani. En kunniakseni huutanut täyttä huutoa. Seurasin isosta monitorista suoltani. Näin sisimpääni.

Ja kappas, löytyi pieni kasvain. Kirurgi oli työteliäs ja ilmoitti, että poistetaan tämä samalla tähystyksellä, koska suolessasi on niin vaikea edetä. Oli jännä katsoa monitorista, kun hän yritti saada sitä kiinni. Aluksi jollakin sihdillä ja sitten pihdeillä. Suoli liikkui ja on limainen. Lopulta hän napsasi sen pois ja tukki verenvuodon pienellä klipsillä. Kasvaimen poisto oli paras jännityselokuva, minkä olen nähnyt. Tietty. Sehän kertoi minun ikiomista sisuksistani.

Kirurgi sanoi suureksi, suureksi riemukseni, että kasvain on hyvälaatuinen polyyppi!!! Entäs sitten paksusuolen vierssä oleva epämääräinen massa? Pelastajakirurgini ihmetteli, mitä siitä oli minulle kerrottu. Sehän oli selvästi minun haima-sappi tulehduksen aiheuttama rasvanekroosimuutos, eräänlainen kalkkeutuma, jolle ei tarvitsisi tehdä mitään! Lisäksi hän sanoi, että olen varmaankin täysin terve, kun minua on kuvattu niin monta kertaa päästä varpaisiin.

Mies istui odotushuoneessa, ja tuli hyvin onnelliseksi ja helpottuneeksi tähystyksen tuloksista. Minä sanoin, että nyt mennään ostamaan ne kesäkukat. Mutta käveltyäni - horjahdellen - vatsa täysin tyhjänä ja kipeänä muutin mieleni. Ne ehtisi hankkia myöhemminkin.

Olen tänä vuonna sairastellut ihmeen paljon: Ihottuma, jonka syyksi paljastui laventeliöljy; ientulehdus; haima-sappitulehdus ja nyt tämä viimeisin. Olen huomannut aikaisemminkin, että monen terveen vuoden jälkeen tulee sairasteluvuosi, ja sitten taas terveitä vuosia. Hope so että nytkin käy näin. Varmuuden vuoksi koputan puuta kuten meillä vanhemmilla rouvilla on tapana.

Jutusta taisi tulla liian pitkä ja yksityiskohtainen. Kaipa tässä samalla kelailin kaikkea, mitä kolmen viikon aikana tapahtui.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: kuvat Arja, omat