Jatkan eilistä aihetta. Eilinen postaus olisi ollut liian pitkä, jos olisin kirjoittanut siihen tämänkin.
Muutin opiskeluaikoina lyhyen seurustelun jälkeen avoliittoon kivan miehen kanssa. Alku oli yltäkylläistä kuhertelua.
Muutin opiskeluaikoina lyhyen seurustelun jälkeen avoliittoon kivan miehen kanssa. Alku oli yltäkylläistä kuhertelua.
Mutta sitten kahden avoliittovuoden jälkeen selkisi, että mies oli pettänyt minua saman naisen kanssa monta kertaa.
Hän narahti kiinni petturuudestaan, kun pyysi minua hakemaan valokuvat valokuvausliikkeestä. Siihen aikaan valokuvaus oli sellaista. Ei kännyköitä ja muita vehkeitä. Uteliaana avasin valokuvakuoren - olihan se vähän niin kuin meidän yhteinen - ja siellä oli kuvia minulle tuntemattomasta naisesta. Miehen petturuuskumppanista.
Raivosin, huusin miehelle oikein olan takaa. Sitten päälle vyöryi raskaita tunteita. Enkö minä ole tarpeeksi hyvä miehelle? Mitä vikaa minussa on? Miksi en riitä? Itsetunto oli rapana ja kurana.
En voinut enää luottaa avokumppaniin. Halusin erota. Vaikka mies kuinka vakuutteli ja lirkutteli jättävänsä toisen naisen. Joka oli muuten melkein 20 vuotta häntä vanhempi. Ehkäpä kuuma puuma. Erosin ja muutin omaan asuntoon.
Jos kumppani jää kiinni pettämisestä. Petetty yrittää selvittää kaikin keinoin, mitä kaikkea muuta kumppani on valehdellut. Petetty haluaisi myös usein selvittää kaikki yksityiskohdat. Ihmisellä on luonnollinen tarve tietää, mitä on tapahtunut.
Pahimmillaan ajatukset saattavat jäädä junnaamaan: Oliko yhteinen elämä täysin valhetta? Elämältä voi pudota pohja.
Olisi tärkeää, että petetty kohtaa ja käsittelee vaikeat tunteensa. Itseä ei kannattaisi syyttää. Vaan omiin tunteisiin voi suhtautua ymmärtäväisesti. Voi ajatella: Vika ei ollut minussa. Olen kohdannut pahan epäoikeudenmukaisen, yllättävän asian. Jota saankin surra. Jos tunteita ei uskalla käsitellä. Vaan näyttelee vain pirteää, on riski masentua.
Olisi vähitellen hyvä päästä irti liiallisesta analysoinnista. Hyväksyä se ettei kaikkeen - varsinkaan toisen ihmisen - käytökseen voi vaikuttaa.
Oletko sinä tai joku lähipiirissäsi tullut petetyksi?
Lähteet: Omat, Helsingin Sanomat 3.5.2018, kuvat omat
Ei varmastikaan mukavaa saada tietää asiasta noin. On kuitenkin mielestäni hyvä, että miehesi jäi kiinni.
VastaaPoistaVarmasti vaatii työtä, että asian yli pääsit. Voin vain kuvitella.
Näitä likapyykkejä ei yleensä levitellä. Kukaan läheinen ei ole kertonut tulleensa petetyksi tai itse pettäneensä. Elän siinä uskossa, ettei minua ole petetty.
Mukavaa päivän jatkoa!
Kiitos, Kirsti, kommentista. Kyllä se vei aikaa käsitellä ja yleensäkin ymmärtää koko asia. Itsetunto oli tuhannen riekaleina ainakin puoli vuotta. Sanoit hyvin: "Näitä likapyykkejä ei yleensä levitellä." Kun kumppani pettää, se on myös jostakin ihme syystä jotenkin häpeää ja leimautumista aiheuttavaa.Kivaa keskiviikkoa sinulle!
PoistaOnhan sitä tuostakin kertynyt kokemusta, kun tarpeeksi vanhaksi on elänyt :)... Kyllä se pahalta tuntuu, vaikka mitenkäs sitä toista voisi täysin omistaa. Ei se vieraissa käyminen ehkä niin, mutta se valehtelu! Se on pahinta.
VastaaPoistaKiitos, Eeva, kommentistasi. Olet siis sinäkin kokenut tuon pettämisen. Suhtaudut siihen ihmeen tyynesti. Mutta totta ettei toista ihmistä voi omistaa. Kuitenkin häneltä voi vaatia rehellisyyttä. Mukavaa lämpöisen päivän jatkoa sinulle!
VastaaPoista