Minua petettiin avoliitossani

Jatkan eilistä aihetta. Eilinen postaus olisi ollut liian pitkä, jos olisin kirjoittanut siihen tämänkin.

Muutin  opiskeluaikoina lyhyen seurustelun jälkeen avoliittoon kivan miehen kanssa. Alku oli yltäkylläistä kuhertelua.

Mutta sitten kahden avoliittovuoden jälkeen selkisi, että mies oli pettänyt minua saman naisen kanssa monta kertaa.

Hän narahti kiinni petturuudestaan, kun pyysi minua hakemaan valokuvat valokuvausliikkeestä. Siihen aikaan valokuvaus  oli sellaista. Ei kännyköitä ja muita vehkeitä. Uteliaana avasin valokuvakuoren - olihan se vähän niin kuin meidän yhteinen - ja siellä oli kuvia minulle tuntemattomasta naisesta. Miehen petturuuskumppanista.

Raivosin, huusin miehelle oikein olan takaa. Sitten päälle vyöryi raskaita tunteita. Enkö minä ole tarpeeksi hyvä miehelle? Mitä vikaa minussa on? Miksi en riitä? Itsetunto oli rapana ja kurana.

En voinut enää luottaa avokumppaniin. Halusin erota. Vaikka mies kuinka vakuutteli ja lirkutteli jättävänsä toisen naisen. Joka oli muuten melkein 20 vuotta häntä vanhempi. Ehkäpä kuuma puuma. Erosin ja muutin omaan asuntoon.

Jos kumppani jää kiinni pettämisestä. Petetty yrittää selvittää kaikin keinoin, mitä kaikkea muuta kumppani on valehdellut. Petetty haluaisi myös usein selvittää kaikki yksityiskohdat. Ihmisellä on luonnollinen tarve tietää, mitä on tapahtunut.

Pahimmillaan ajatukset saattavat jäädä junnaamaan: Oliko yhteinen elämä täysin valhetta? Elämältä voi pudota pohja.

Olisi tärkeää, että petetty kohtaa ja käsittelee vaikeat tunteensa. Itseä ei kannattaisi syyttää. Vaan omiin tunteisiin voi suhtautua ymmärtäväisesti. Voi ajatella: Vika ei ollut minussa. Olen kohdannut pahan epäoikeudenmukaisen, yllättävän asian. Jota saankin surra. Jos tunteita ei uskalla käsitellä. Vaan näyttelee vain pirteää, on riski masentua.

Olisi vähitellen hyvä päästä irti liiallisesta analysoinnista. Hyväksyä se ettei kaikkeen - varsinkaan toisen ihmisen - käytökseen voi vaikuttaa.

Oletko sinä tai joku lähipiirissäsi tullut petetyksi?

Lähteet:  Omat, Helsingin Sanomat 3.5.2018, kuvat omat

Kateus

Minä en voi oikein ymmärtää kateutta. Jos joku pärjää tai onnistuu, onko se muilta tai minulta pois. Mielestäni ei.

Mutta ehkäpä kateus kalvaa ja syö kaikkia ainakin vähän. Tästä ikävästä tunteesta voi onneksi olla jotakin hyötyäkin: se lisää omaa yrittämistä pärjätä paremmin.

Usein kateus kohdistuu niihin ihmisiin, joiden kanssa  niin sanotusti painiskelemme samassa sarjassa. Työkavereihin. Ystäviin. Naapureihin. Sisaruksiin.

Suomalaisia pidetään jostakin syystä erityisen kateellisina. Tämä ei pidä paikkaansa. Kateus versoo kaikissa kulttuureissa. Suomalaisesta kateudesta käy esimerkiksi se. Että kun media julkaisee verotustiedot, monet kiristelevät kateellisina hampaitaan.

Jotkut todella rikkaat haluavat paeta kateutta Yhdysvaltoihin. Uskotaan, että vapaan yrittämisen maassa. Ihmiset hyväksyvät toisten menestyksen. Ja pitävät sitä vain kannustimena, joka rohkaisee itseäkin ponnistelemaan eteenpäin. Amerikoissa osataan myös kehua toista ihmistä, joka esimerkiksi on suomalaisille vaikeaa. Samoin kehujen ottaminen vastaan. Tiedä sitten miten syvällistä amerikkalaisten kehu on. Onko se vain maan tapa?

Joissakin tapauksissa voi miettiä, onko kyse kateudesta vai epäoikeudenmukaisuudesta. Epäoikeudenmukaisuuden kiukku on täysin eri asia kuin kateus.

Myös kateuden pelko ja sen lievitteleminen tekee kadehdituissa asemassa olevista ihmisistä ystävällisempiä, auttavaisempia.

Tunnetko sinä koskaan kateutta?

Lähteet: Tiede-lehti, kuvat omat