"Ja minun lapsestanihan tuli lääkäri"

 

Minua ei ole kerskuttu paitsi lukion ylioppilastodistuksesta ja numerotodistuksesta. Isä järjesti suuret   juhlat, koska piti niistä. Juhlissa toditukseni olivat näytteillä, mutta   kukaan ei tajunnut, että ylioppilastodistus on se tärkeä, ei numerotodistus, jossa minulla oli pitkästä matematiikasta , fysiikasta, kemiasta, saksasta ja historiasta kymppi. Ylioppilastodistuksessani oli neljä laudaturia. Ei siis mitenkään ihmeellinen todistus. Ja olen täysin varma, etteivät isä ja äiti juhlien jälkeen maininneet todistuksistani kellekään.

Kun opiskelin Turun yliopistossa, isäni oli jo kuollut itemurhaan. Hänellä oli syvä, agitoitu masennus. Äitini oli alkoholistunut isän kuoleman jälkeen. Hän ei välittänyt lainkaan opinnoistani, eikä tiennyt, mitä opiskelen ja miksi valmistun. 

Jotkut vanhemmat tuovat aikuisten lasten menestystä innokkaasti esiin. Miksi lapsen menestys on niin tärkeää? Ja miksi sitä pitää muille kailottaa?

Somessa saatetaan julkaista postaus lapsen erinomaisesta ylioppilastodistuksesta. Juhlissa saatetaan esittää vaivihkainen kommentti, mitä oma lapsi tekee työkseen ja kuinka paljon hän ansaitsee.

On luonnollista olla ylpeä lapsestaan. Mutta se voi muuttua kerskailuksi toisille ihmisille. Se voi tuntua kuulijoista kiusalliselta. Miksi tuo piti kertoa?

Mutta miksi sitten oman lapsen menestys saattaa olla vanhemmille niin tärkeää, että sillä pitää kerskailla?

Vanhemmuus on vaativa pesti, ja vanhemmat voivat jossain määrin vaikuttaa lapsensa koulumenestykseen. Esimerkiksi tiedetään, että aika, jonka vanhemmat käyttävät lapsen koulunkäynnin tukemiseen, näkyy lapsen koulumenetyksessä.

Voiko lapsen koulumenestykseen ja uraan liittyvän menestykseen korostunut esiintuominen liittyä siihen, että menestys nähdään omana onnistumisena?

Moni muukin osallistuu lapsen kasvatukseen vanhempien lisäksi: päiväkodin henkilökunta, peruskoulun ja lukion opettajat ja niin edelleen.

Menestykseen vaikuttaa iso määrä muitakin muuttujia: hyvinvointivaltion palvelut, mielenterveys, ystäväpiiri...Psykologi Martti Isosävi sanoo. "Henkilökohtaisesti näen aika häiritsevänä, jos vanhempi omii lapsen menetystä kovin paljon omaksi ansiokseen. Se tuntuu vähän oudolta."

"Kyse voi olla siitäkin, että oman lapsen kautta kompensoi joitain saavuttumaksi jääneitä asioita."

Myös erilaiset itsetunnon säröt saattavat aiheuttaa korostunutta kerskailun tarvetta. "Jos itsetunto on hauras ja ihminen pohjimmiltaan hyvin epävarma, voi olla houkuttavaa tarttua ulkokohteisiin, yleisesti hyväksyttyihin menestyksen muotoihin ja tuoda niitä hanakasti esiin."

Heikko itsetunto voi johtua monista erilaisista syistä: esimerkiksi hyväksynnän, huolenpidon ja kannustuksen puutteesta omassa lapsuuden perheessä tai erilaisista vähättelevistä tai traumaattisista kokemuksista.

Nyt eletään aikaa, joka houkuttelee kertomaan menestyksestä. Somessa jaetaan mielellään erilaisia onnistumisia, sekä omia että lasten.

Jos lapsen menestys ja sen  esiintuominen on älyttömän tärkeää, voi olla hyvä pohtia omaa menneisyyttään ja syitä taustalla, Isosävi sanoo.

Saahan lapsen menestyksestä tietysti olla ylpeä. "Tilannetajua ei kannata kuitenkaan unohtaa. Moni voi kyllästyä sellaisen ihmisen seuraan, jonka pääasiallinen puheenaihe on oma tai lapsen ura."  

Psykologi kannustaa kertomaan  ylpeydestä ensisijaisesti suoraan lapselle - niin kasvavalle kuin aikuiselle.

Lapselle on myös hyvin tärkeää kuulla siitä, että hän riittää sellaisenaan.

Jos vanhempi on ylpeä vain pelkistä onnistumisista ja saavutuksista, vaarana on, että lapsi jää tällaisiin ulkokohtaisiin asioihin kiinni ja alkaa pitää niitä elämän merkityksellisimpinä asioina.

Jos perinteinen  korkeaan koulutukseen, uran ja hyvin tienaamiseen liittyvä menestys on vanhemmille hyvin tärkeää, vanhemmalle voi olla vaikea tilanne, jos lapsi ei halua kouluttautua tai tavoittele korkeita tuloja.

Silloin lapsen elämänvalinnat voivat aiheuttaa vanhemmassa jopa häpeää, mikä voi olla hyvin vaurioittavaa vanhemman ja lapsen suhteelle.

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.2.2024, kuvat omat