Turha vaatimattomuus

 

Työpaikan saaminen, ylennys, uusi parisuhde. Kaikki nämä ovat ihania asioita, mutta joskus iloon voi sekoittua epämääräistä syyllisyyttä. Näin ainakin silloin, jos hyvä ystävä kamppailee samaan aikaan työnhakukierteessä tai on vasta eronnut.

"Jokaisella on lupa iloita omista onnistumisistaan, ei siitä kannata tuntea syyllisyyttä. Empaattisuutta on kuitenkin osata valita ilon aste ja se, miten missäkin tilanteessa asiasta kertoo toisille", kiteyttää työterveyspsykologi Kirsi Mylly Terveystalosta.

Esimerkiksi jos työyhteisössä yksi ylennetään, saattaa tilanne ymmärrettävästi herättää pettymystä ainakin niissä työkavereissa, jotka itsekin tavoittelivat samaa pestiä.

"Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö paikan saanut saisi iloita hyvällä omallatunnolla omasta etenemisestään", Mylly sanoo.

Silloin tällöin monen mieleen voi kuitenkin tulla, että on parempi jättää näyttämättä oma ilo, jotta muilla olisi mukavampi olla. Jotkut voivat jopa ajatella, että iloon ei ole oikeutta, koska se voisi aiheuttaa jollekin toiselle surua tai pettymystä.

Julkinen iloitseminen omista saavutuksista voi tuntua vaikealta myös siksi, että suomalainen kulttuuri on ollut perinteisesti jäyhä. Asioista ei ole ollut tapana tehdä numeroa, ei edes isoista onnistumisista. Perinteisissä sanonnoissakin on tavattu toistella, että "vaatimattomuus kaunistaa", ja että "se kel onni on, se onnen kätkeköön". Ei tarvitse kovin monta vuosikymmentä mennä taaksepäin, kun lasten kasvatuksessakin korostettiin nöyryyttä, ahkeruutta ja vaatimattomuutta.

"Esimerkiksi työyhteisössä koettu myötäilo lisää yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunnetta. Kun työpaikalla uskaltaa näyttää omia tunteitaan, vahvistaa se varmuutta siitä, että täällä voin olla oma itseni."

Syyllistymisen takana saattaa olla myös pelko toisten kateudesta tai siitä, että jos erottuu liikaa, joutuu joukon ulkopuolelle.

"Silloin syyllistymisen sijaan kannattaa ehkä miettiä esimerkiksi ystävyyssuhteiden aitoutta. Aidossa ja terveessä ystävyydessä pystytään iloitsemaan toisen puolesta."

Syyllisyydentunne on mennyt turhan suuriin mittasuhteisiin, jos löytää itsensä jatkuvasti miettimästä, aiheuttiko toiselle pahaa mieltä omalla ilollaan. Jos pohtii, olisiko pitänyt olla kertomatta onnistumisestaan, jotta toiselle ei tule ikävä olo. Pahinta on, kun kieltää itseltään kokonaan ilon, koska kaikilla muilla ei mene yhtä hyvin.

"Tämänkaltaiset ajatukset ovat raskaita ja niihin voi liittyä liiallista toisten miellyttämisen tarvetta tai itsetunnon haasteita."

Syyllistymistä saattaa kokea muita helpommin muun muassa silloin, jos on vastuun kantamiseen taipuvainen tai on tottunut huolehtimaan muiden viihtymisestä jopa liiallisesti. Samoin voi käydä, jos kaipaa hyväksytyksi tulemista tai on taipuvainen tunnollisuuteen.

Näihin tilanteisiin arkinen järkeilykin voi auttaa: oma ilo ei ole keneltäkään toiselta pois.

Toisten huomiointi on eri asia kuin toisten tunteiden kantaminen. Jokaisella on vastuu omista tunteista, eikä toisten mahdollisista ikävistä tunteista kantamisesta kannata tehdä itselleen riippaa.

"Tässä tarvitaan empatiakykyä. Tällaisissakin hetkissä on tärkeä voida kertoa omasta ilosta esimerkiksi ystävälle, mutta suurimmat tunteenpurskahdukset kannattaa ehkä näyttää sellaisille ihmisille, joita oma ilo ei haavoita."

Kun ilot ja surut sanotaan ääneen, ne eivät jää pinnan alle käsittelemättöminä asioina.

 

Tänä keväänä istutetut kärhöt

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.8.2023, kuvat omat