Elämäni maalla 4.

 

Viikko on kulunut kaikenlaista puuhatessa. Maalla vanhassa omakotitalossa asuminen vaatii oman työnsä.Pitää olla valmis miltei jatkuvaan remppaan ja lämmitykseen. Meillä pellettitakalla, pönttöuuneilla ja ilmalämpöpumpulla. Kannoimme miehen kanssa 500 kiloa pellettiä sankoilla lasikuistin saaveihin. Homma otti alaselkään, vaikka olen nyt käynyt kuntosalilla puoli vuotta kolme kertaa viikossa.

Maalaushomma jatkuu. Maalaan nyt talon kaikki ovet. Aloitin homman keskiviikkona.  Lauantaina tulisi olla valmista, mutta maalaan  kaikki toiseen kertaan. Olen yrittänyt olla kärsivällinen ja tyyni, mutta olen kai pikkaisen kiirehtinyt. Pohjatyöt olen tehnyt nyt hyvin. Olen pessyt, hionut, käyttänyt maalarinteippiä ja sanomalehtiä. Olen kuunnellut välillä äänikirjaa. Nyt olen ihastunut Kristin Hannahin kirjoihin Satakieli ja Tomun ja tuulen maa.

Siinä hitaasti ja kärsivällisesti maalatessa olen muun muassa pohdiskellut vanhuutta. Sehän on väistämättä edessä. Olen jo 57-vuotias ja vanhuusikä alkaa 65-vuotiaana.

Minä en ajattele, että hurraa ihanaa alkaa uusi kypsä elämänvaihe, niin kuin jotkut mediassa väittävät. Minulle vanhuus merkitsee hidasta ruumiillista rappeutumista. Kuolemaa en tällä hetkellä pelkää. Olen alkanut uskoa, että niin pääsen 21-vuotiaana yllättäen kuolleen tyttäreni Veran luokse.

Vanhuus tuli aluksi mieleen siitä, kun yhtenä aamuna nousin sängystä ja selkä ja jalat olivat aivan kankeat. Köpöttelin keittiöön. Ajattelin, mitenkähän kankeat ne ovat kymmenen vuoden päästä. Pääsenköhän ylipäätään sängystäkään ylös.

Toivon, että pysyisin perusterveenä ja pää toimisi. Ettei minulle tulisi nivelrikkoa ja selkävaivoja. Verenpaine, kolesteroli ja kakkostyypin diabetes eivät vaivaisi. Samoin sydän- ja verisuonitaudit. Onneksi nyt olen perusterve ja kaikki veriarvoni ovat hyvässä kunnossa, verenpaine on jopa alhainen - mutta kaikkihan voi muuttua.

Käyn kuntosalilla oikeastaan valmistautumassa vanhuutta varten. Yritän kerryttää lihasmassaa etenkin jalkoihin, käsiin ja selkään. Teen vain yhden vatsalihasliikkeen. Olen hyväksynyt tämän pömppövatsani, enkä aio laihduttaa enää koskaan. En koskaan!

Muutama päivä sitten panin toiseen pönttöuuniin ensimmäistä kertaa tänä syksynä tulet. Tuntui hyvältä -  melkein idylliseltä - katsella liekkejä. Mutta tiedän kyllä, että talvella idylli häipyy, kun pitää lämmittää joka päivä, ja kantaa puita liiteristä saavilla. Lämmittäminen alkaa tuntua työläältä.

Oli haikeaa heittää kesäkukat ja mullat pois. Etenkin köynnöskasvit toivat minulle paljon iloa. Mutta on ihanaa ajatella, että varhaiskeväällä nousevat ensimmäisinä krookukset, jotka nekin tuovat paljon iloa.

ATK- hommat  edistyy minulla digiblondilla. Yksityistunti opettajan kanssa oli hyvin hedelmällinen. Sain uuden kuvan tähän blogiin ja face bookiin. Samoin yhdessä saatiin toiminto koneen kuvat näkyviin. Itse tällä viikolla monien kokeilujen jälkeen löysin toiminnon, millä tuodaan kuvat kamerasta koneeseen. Windows 11. on todellakin vaikeampi ja monimutkaisempi kuin edeltäjänsä.

ATK-kurssilla tällä viikolla opeteltiin kuvan käsittelyä. Opettaja opetti paljon toimintoja, miten kuvaa voi muuttaa paremmaksi. Monet niistä ei olisi tullut mieleenkään. Sen kai huomaa tämän blogin kuvista.  Suodattimia olen käyttänyt vain joihinkin selfieihin.

Olen lukenut tällä viikolla Philip Rothin kirjaa Haamu poistuu. Olen lukenut kaikki hänen kirjansa. Hänen hieman lakoninen tyyli ja yleensä lyhyet lauseet viehättävät.

Unilääkkeeksi olen katsonut Netflixiltä sarjaa The good doctor. Pidän jostakin syystä kovasti sairaalasarjoista, ja päähenkilön autismi kiehtoo.

Hyvää viikonloppua kaikille!