Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli 22-vuotias hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen edelleen surutyötä.
Ehkä alan oppia elämään surun kanssa. Siis elämä jatkuu ja myös elinikäinen suru. Mutta pystyn elämään sen kanssa. Välillä tunnen, että olen kevään vihreä ruoho harmaata kiveä vasten. Siihen voisin nukahtaa.
Kadulla, netissä näen Veran näköisen tytön, ajatukseni repeää silmänräpäyksessä: sehän on Vera. Mutta ei. Saatan myös olla puoli päivää ajattelematta Veraa. Sitten illalla iskee ajatus: Vera on kuollut. Lopullisesti. Kylmästi. Kauheasti. Niin suuri ikävä, ettei sitä voi sanoin kuvailla.
Mieheni sanoi, että hän pesi ja vahasi monet autonsa nyt ensimmäistä kertaa Veran kuoleman jälkeen. Ne toimet jäivät kaksi kesää tekemättä. Ei ollut voimia.
Mutta elämä kuitenkin jotenkin jatkuu. Kuntosaliharrastus meinaa lähteä käsistä. Käyn salilla neljä kertaa viikossa kulloinkin puolitoista tuntia. Rääkkään, rääkkään itseäni. Ja se tuntuu niin hyvältä.
Se on omituista, että usein kuntosalilla on samaan aikaan puolituttu nainen, joka yrittää käännyttää minua. Hän on melko vähän aika sitten tullut uskoon Helluntai seurakunnassa. Ehkä hänellä on vain tuoreen uskon takia halu käännyttää minua. Ja varmasti muitakin.
Hän on suloinen, hyvää tarkoittava vanhahko nainen, enkä haluaisi häntä suorilta käsin jotenkin loukata, että lopeta jo tuo käännyttäminen. Joten kuuntelen häntä, mutta en lupaa tulla sunnuntaina helluntailaisten jumalanpalvelukseen.
En oikeastaan edes pidä helluntailaisuudesta. Se korostaa Pyhää henkeä. Tämä saa aikaan kielillä puhumista ja muun muassa parantamisen armolahjaa. Ja jos uskoo, niin paranee. Hups heijaa! Mutta hyvää siinä on, että usko on iloista toisin kuin luterilaisuuden jotenkin jäyhä ja totinen usko.
Taimikasvini kasvavat varsin hyvin lukuun ottaen, että kasvuolosuhteet eivät ole samat kuin kasvihuoneessa, joten melko hentoisia ne ovat. Tuin krassintaimet kukkakepeillä, kun ne matoivat yli ruukkujen. Ne kylvin aivan liian aikaisin, samoin kuin jättikurpitsat ja auringonkukat. Aitoelämänlangat kasvavat hitaasti. Samoin kellokukat. Mustasilmäsusannat kasvavat hyvin, eivät juurikaan veny.
Vaateliainpia ovat tuoksuherneet. Olen joutunut latvomaan ne jo kahdesti, koska ne ovat honteloita ja vain venyvät. Myös jaloleinikit vaatisivat paljon valoa. Joten tänään torstaina laitoin nämä hienot rouvat ulos. Heitä on kolme isoa ruukullista. Otan kuitenkin heidät yöksi sisään. Heidät kasvatin pienistä mukuloista, ja mielestäni he olivat viime talven muotikukkia, tiheästi kerrottuja, ruusunomaisia. Siis luxus-rouvia. Minä höpötän kukille kaikenlaista.
Kaikki kukat pihalla kasvavat ruukuissa, koska miehen autot ovat vallanneet pihan. Sille mahtuu vain yksi hyötykasvi-kukkapenkki. Mustaherukkaa ja karviaista, sipulikukkia, rhodoja, kuunliljaa, syysleimua, liljoja, villiviiniä ja maanpeitekasveja. On melko kiikkerää kerätä karviaisen ja mustaherukan marjat.
Tein kahtena peräkkäisenä viikonloppuna kevätsuursiivousta. Onneksi se on ohi. Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän tykkään siivoamisesta. Nytkin vain puhaltelen multaa pois kirjoituspöydältä, jossa nämä hienohelma jaloleinikit olivat. Huoletonta. Vai sittenkin vain sottaista?
Minä en osaa muun muassa vaihtaa tämän blogin kansikuvaa ja montaa muutakaan asiaa. "Mentorini", eläkkeellä oleva ATK-opettaja, auttaa minua siinä missä osaa. Kansisivun kuvassa on taas unikoita. Ne ovat olleet lempikukkiani niin kauan kuin muistan. Kasvimaani reunalla kasvaa monivuotisia Siperian unikoita. Enkä väsy ihailemasta niitä.
Meidän 16-vuotiaalla Kille-kissillä on taas jokavuotiset toukokuun kiireet, jolloin hän ei ehdi edes pestä itseään kunnolla. Onneksi Kille on hyväkuntoinen. Siiri-kissi on ollut nyt vuoden kadoksissa. Se surettaa valtavasti. Näen hänestä yhä unia. On hyväksyttävä se, että hän tuskin tulee enää kotiin.
Luen blogiasi aktiivisesti.Pidän siitä.Parhaita tekstejä ovat arkeasi kuvaavat kirjoitukset.Tämä teksti oli ihan huippu.Hyvää mieltä tuova!
VastaaPoistaKannustan kyllä kuuntelemaan sitä "uskistätiä"Itsekin olen ns. uskovainen.Ja kiitollinen siitä.
Uskon myötä olen saanut varmuuden iankaikkisesta elämästä taivaassa ja jälleen näkemisestä.
Rohkaise hurja luontosi ja käy tutustumassa tähän seurakuntaan!
Rivien välistä luen,että hengellisyys kiinnostaa sinua.Siunausta elämääsi!
Maippi
Kiitos kommentistasi Maippi ja kiitos, että jaksat lukea blogiani, kun se yleensä kertoo psyykkisistä ja fyysisistä ongelmista. Ja niin itse haluan. En ole hehkuttelija, yltiöpositiivinen tai kaupallinen. Haluan tietoisesti tuoda esiin elämän vaikeampaa puolta.
VastaaPoistaMinulla on lapsen uskoni. Luet aivan oikein rivien välistä, että haluaisin olla hengellisempi. Mutta järki vain panee vastaan, vaikka uskohan on tunteen asia, ei järjen. Elämä olisi niin paljon helpompi uskossa kuten kirjoitit, muun muassa varmuus iankaikkisesta elämästä. Haluaisin niin tavata Veran kuoltuani.
Minun käännyttäjäni kuntosalilla on hyvin herttainen ihminen ja loistaa jotenkin valoa. Ehkäpä joku sunnuntai kello 11 menen käymään hänen seurakunnassaan.
Mielenkiintoinen tuo uskismummo, ei kukaan toinen ihminen pysty käännyttämään ketään uskoon, se on jokaisen itse henk.koht, vastaan otettava, Jumala antaa sydämeen sen halun tulla hänen yhteyteen, ja onhan Jumala antanut jokaisen sydämeen Jumala kaipuun, koska vain Jumala voi sydämeen antaa rauhan ja levon, mutta uskoville on annettu Raamatussa se lähetyskäsky,"menkää kaikkeen maailmaan,ja saarnatkaa evankeliumia...uskismummo tietysti haluaisi että tulisit rakastavan Jumalan yhteyteen, hän haluaisi että saisit kokea samaa mitä hänkin on kokenut, kirkkoon kuulumiset tai yhteisöt saati lapsi kaste ei meitä pelasta, ainoastaan henk.koht.usko Jeesukseen.
VastaaPoistaAikoinaan minä menin uteliaisuuttani katsomaan hellunt.srk.mitä siellä tapahtuu, voin sanoa että siellä oli pyhän-hengen läsnä olo, sitä ei voi oikein selittää, armolahjoja Jumala antaa kelle antaa, eikä ne ole pelottavia, ei niitä kaikille anneta, jos Jumala parantaa jonkun ihmisen toisen ihmisen kautta, niin on se vain armoa.
Minä uskon että todellakin kerran näet lapsesi.
Eila kärki joka kiertää pauli miehensä kanssa puhumassa, niin Eila kuoli yht äkkiä kun aivoissa tapahtui "räjähdys" pauli rukoili Jumalaa että hän antaisi vaimon takaisin, niin Jumala kuuli ja Eila palasi ruumiiseensa, hän kertoi taivas kokemuksen, hän näki siellä omia sukulaisia ja paulin sukulaisia, myös tuttuja lapsia ynm... haastattelu on kuunneltavissa you tubessa, myös henk.koht. olin kuuntelemassa kun Eila puhui, tällaisia tapauksia on moniakin, olen ollut kuulemassa.
Kuolleista herätetty TV7 martti ojareksen haastattelussa myös löytyy you tubelta
PoistaKiitos kommentistasi Kastepilvi. Ymmärrän kyllä, että kuntosalin nainen haluaa minulle vain hyvää. Että kokisin kaikkea, mitä hän on kokenut. Ymmärrän, että hän toimii Lähetyskäskyn mukaisesti.
VastaaPoistaHän kertoi nyt, että oli ollut viikonlopun seurakunnan retriitissä tai vastaavassa. Hän oli puhunut kielillä, mikä oli hänelle uusi kokemus ja hänen armolahjansa. Kielillä puhumista on tutkittu uskontotieteessä ja tulos on ollut se, ettei näitä kieliä ole, eikä ole ollut historiassa.
Mutta muistini mukaan, kielillä puhuva on sitten lopuksi selittänyt, mitä puhui. Seurakunta korostaa Pyhää henkeä. Saihan opetuslapset juuri helluntaina kukin oman armolahjansa. En myöskään ymmärrä uskovien kastetta, sillä onhan miltei kaikki jo kastettu lapsena. Siitä kiistellään paljon. Haluaisin todella nähdä vielä Veran kuolemani jälkeen. Sanasi olivat lohdullisia.