Arkikielessä neuroottisuudesta puhutaan monesti, kun joku huolehtii asioista enemmän kuin on tarpeen, ja silloinkin, kun todellista vaaraa ei ole.
Psykologiassa neuroottisiksi häiriöiksi luetaan muun muassa pelko-, ahdistus- ja pakko-oireet.
Psykologi ja psykoterapeutti Tarja Nummeliinin mielestä neuroottisia ihmisiä yhdistää usein vaikeus elää nykyhetkessä, sillä he ovat kovia murehtimaan tulevaa ja vatvomaan mennyttä.
"Heidän on vaikea rentoutua. Jos huolehtiminen on ylenpalttista, voidaan puhua jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä", Nummelin sanoo.
On aivan normaalia ahdistua, kun elämässä on kriisi, muutos tai epäselvä tilanne. Neuroottista ahdistusta on esimerkiksi se, että murehtii, vaikka asiat ovat hyvin.
Nummelinin mukaan perimälläkin on vaikutusta ahdistukseen, mutta myös kasvuympäristö ja kokemukset vaikuttavat.
Neuroottiseen murehtimiseen taipuvaiset reagoivat usein herkästi stressiin. He varautuvat asioihin etukäteen, etsivät virheitä itsestään ja murehtivat, mitä muut heistä ajattelevat. Murehtijat saattavat olla myös herkkiä aistimaan kehonsa muutoksia ja muiden tunteita.
Murehtiminen on liiallista, jos se haittaa arkea. Ammattiavun puoleen olisi hyvä kääntyä, jos voimakas ahdistus hallitsee päiviä ja vaivaa silloinkin, kun kaikki on hyvin.
On tärkeä tunnistaa murehtimistaipumuksensa ja puhua jollekin huolistaan. Jos ymmärtää käytöksensä syitä, on mahdollisuus valita toisin.
"Tärkeää on keskeyttää toiminta, joka ruokkii huolta. Jos huoliajatuksia tulee illalla yksin kotona, vireen voi kääntää vaikka kuuntelemalla itseä miellyttävää musiikkia", psykiatri ja psykoterapeutti Heli Paatero sanoo.
Pienikin stressi voi nostaa murehtijan vireystilaa. Tarja Nummelin neuvoo siksi neuroottisuuteen taipuvaisia nukkumaan riittävästi, syömään ja liikkumaan säännöllisesti ja pitämään huolta siitä, että arjessa on riittävästi luppoaikaa. "Moni sanoo, että on ihan uudesti syntynyt, kun on alkanut nukkua pidempiä yöunia."
Murehtijat ovat usein hyvin tietoisia itsestään, mutta se ei ole vain huono asia. Korostunut itsetietoisuus tarkoittaa usein myös taitoa ymmärtää omia ja toisten tunteita. Tämä on tunneälyn kehittämisen avain. Neuroottiset ihmiset ovat usein äärimmäisen lahjakkaita sosiaalisissa suhteissa. He pystyvät asettumaan toisen asemaan, mutta voivat myös ylikuormittua siitä.
Murehtijat ovat usein myös luotettavia vastuunkantajia, jotka perehtyvät asioihin huolellisesti.Huolehtimisesta ja tarkkuudesta voi olla hyötyä työpaikalla. He voivat olla tosi arvostettuja työntekijöitä.
Palautumisessa vastapainoksi huomio kannattaa kiinnittää välillä johonkin ihan muuhun kuin työhön: lähteä kävelylle, kokeilla uutta reseptiä tai tehdä jotakin keskittymistä vaativaa. Monesti auttaa se, että tekee jotain, mikä aktivoi aivoja ja sitoo mieltä, esimerkiksi käsitöitä tai vaikkapa ristikoita.
Lähteet: Kauneus&Terveys 5-2023, kuvat omat
Hyvä ja oivaltava kirjoitus jälleen. Kiitos, Marja!
VastaaPoistaKiitos Susanna.
PoistaTunnustaudun murehtijaksi! Aina on huoli tulevasta, lähimmäisistä, maailmantilanteesta, vähän kaikesta. Paljolti murehdin myös asioita, joihin en voi mitenkään itse vaikuttaa. Ihastuin aikanaan mieheeni, koska näin hänessä boheemin, huolettoman nuorukaisen, jollainen en olisi voinut kuvitellakaan itse olevani. Toki ikä on tuonut stressiä ja huolta hänellekin, mutta yhä hän on se, joka toppuuttelee minua, että eiköhän asiat jotenkin järjesty.
VastaaPoistaTotta sekin, että aistin toisten tunnetiloja ja murehdin sitten niistäkin. Jospa joskus oppisi "laittamaan happinaamarin ensin omille kasvoilleen" niinkuin lentokoneessa kehotetaan. Unettomuus pahentaa murehtimista ja päinvastoin. Päässä pitäisi olla on/off-kytkin, jolla ajatukset voisi nollata iltaisin.
Hyvä, osuva kirjoitus!
Kiitos kommentistasi NK. Minäkin olen jonkin sortin murehtija ja murehdin kuten sinä tulevaisuutta. Menneistä asioista tyttäreni kuolemaa suren. En juurikaan muuta, en ole vatvoja. Samoin kuin sinulla monet tulevaisuuden asiat tuovat murhetta. Niin kuin ei yksilötasolla riittäisi, vaan pitää surra myös liiaksi maailmantilannetta: ilmaston lämpenemistä ja Ukrainan sotaa.
VastaaPoistaJännä yhteensattuma sinun kanssa on se, että rakastuin opiskeluaikana boheemiin, huolettomaan nuoreen mieheen. Yhteenmuuttamisen jälkeen tuli jonkinlainen kriisi, kun hän ei muun muassa välittänyt siivoamisesta ja muustakaan kodinhoidosta. Yritin "kouluttaa" häntä huonoin tuloksin.
Edelleen on sama ristiriita, mutta olen äärettömän onnellinen siitä, että hän toppuuttelee uhkakuviani. Ja on yleensä aivan oikeassa. Hän täydentää minua ja minä häntä. Lisäksi hän on hyvin hauska ihminen, ja kuinka nauru tuo rentoutta!
Minä en yleensä menetä yöuniani minkään tähden, on niin sanotusti hyvät unen lahjat. Toivon sydämestäni, että iän myötä näin kävisi sinullekin. Kuitenkin tuo on/off-kytkin olisi hieno juttu.
Täysin sama juttu minun "boheeminipoikakaverini" kanssa! Hän ei siivonnut kai koskaan, asui solukämpässä, jossa oli suorastaan likaista (kaipa muutkin pojat olivat samanlaisia). Nyt hän on jo paljon sisäsiistimpi, mutta selkeästi minä olen se kodinhoidollisempi meistä.
PoistaMinä olen vähän vatvojakin. Mietin taaksepäin, miten se ja se tilanne meni tai miksi joku sanoi niin tai näin. Se, jos mikä, on täysin turhaa! Mutta oman lapsen kuoleman sureminen ei ole vatvomista, se on inhimillistä. Se on rakkautta. Eihän oma lapsi koskaan ole poissa äitinsä mielestä ja sydämestä.
Auringonpaistetta ja kaikesta huolimatta hyvää äitienpäivää! Toivottavasti siihen liittyy muutakin, kuin pelkkää surua.
Kiitos kommentistasi NK. Vaikka minä olen itsekin aika boheemi, kotitöiden jako on meilläkin huonoa. Mies ei tosiaan halua siivota lainkaan. Toisaalta hän huoltaa lukemattomat automme ja vie jätteet kierrätykseen.
VastaaPoistaMutta huoleton hän on. Esimerkiksi ajan yhdellä pikkkuautolla. Mies tässä eräänä päivänä sanoi, että älä ihmettele, jos pakoputki tippuu. Niin kuin hän ei olisi voinut korjata heti ongelmaa. Manjana tyyppinen hän on, mutta toisaalta hurmaava ja lohduttava. Rakastettava.
Minunkin mies asui opiskeluaikana soluasunnossa. Kun menin ensi kertaa sinne käymään, järkytyin, kun lattia oli niin likainen, että se oli suorastaan tahmea, mutta ei se haitannut miestä. Kun siitä sanoin, hän ei ollut huomannutkaan asiaa. Olisinpa yhtä huoleton!
Ihan nauratti, kun kerroit miehesi solukämpästä! Juuri tuollaista oli minunkin miehelläni: lattialla oli käsin kudottu, puoliksi purkaantunut räsymatto (äitinsä kutoma), jonka alkuperäistä väriä oli hankala määrittää, koska se oli niin likainen! Maton alle oli liiskautunut tummia läiskiä jotakin ja kun kauhistuin, onko siellä luteita (!!!), mieheni katsoi ja totesi, että ei, tippui rusinoita, kun hän söi niitä sängyssä joskus. Ja sängyn alta löytyi vajaa jugurttipurkki, jossa oli niin paksu homekerros, että se oli kuin pörröisen turkin peitossa. Ja minäkään en ole mikään ylisiisti enkä turhantarkka... silti järkytyin!
PoistaMutta kuten sinullakin, mieheni on hauska, kiltti ja rakastettava! Ja tietää kaiken tietokoneista, osaa asentaa tv:t ja vastaavat ja korjaa kaikki laitteet. Ja nykyisin hän korjaa pois myös lattialle tippuneet ruuat! Sekin on jo jotain. :)
Kiitos kommentistasi NK. Minuakin nauratti sinun kuvauksesi. Luteet sitten paljastui rusinoiksi! Mieheni ruokatavat myös ihmetyttivät minua. Lounaan hän söi opiskelijaruokalassa, mutta päivälliseksi oli melkein aina makkaraa ja perunaa. Makkara on edelleen hänen suosikkiruokia. Ja minä olen kasvissyöjä. Mutta kuitenkin teen hänelle makkara- ja nakkiruokia. Silloin tällöin.
VastaaPoistaMiehen työhuone muistuttaa opiskelijakämppää. Siellä ei ole juuri tilaa kävellä, kun lattia on täynnä muun muassa vaatteita, pussinnyssäköitä, kirjoja ja soittimia. Olen kieltäytynyt sen imuroimisesta. Mies siivoaa sen kaksi kolme kertaa vuodessa.
Mies soittaa monia instrumentteja, muun muassa viulua, selloa, kitaraa ja pianoa. Joskus hän soittaa minulle. Se on hyvin romanttista. Rakkaudellista.