Menettämisen pelko on tietyissä määrin normaali tunne ja pelko tilanteessa, jossa toinen ihminen on niin tärkeä ja merkityksellinen, ettei häntä missään nimessä tahdo menettää.
Toistuvien voimakkaiden pelkojen taustalla voi vaikuttaa tyypillisesti henkilöhistoria, kuten se, millaisia kokemuksia ihmissuhteista ja rakastetuksi tulemisesta on elämän varrella kertynyt.
Kun pelot menettämisestä aktivoituvat, ajatus on pohjimmiltaan se, ettei itse ole jollakin tavalla riittävä, ja siksi toinen jättää. Pelkojen pohjimmainen syy voi tällöin liittyä minäkuvaan ja itsetuntoon.
Usein siihen, miten itsensä kokee, vaikuttavat aiemmat kiintymyssuhteet esimerkiksi rakkauselämässä, mutta myös lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö.
Onko suhteet omiin kasvattajiin olleet pysyviä ja ennustettavia, vai onko niissä ollut turvattomuutta tai arvaamattomuutta?
Ennustamattomuus on voinut tarkoittaa hylkäämisen kokemuksia, mutta myös esimerkikisi, ettei vanhempi ole ollut tunnetasolla johdonmukaisesti saatavilla syystä tai toisesta.
Jos tunnistaa itsessä perusluottamuksen säröjä, kannattaisi pysähtyä miettimään ennen kaikkea omaa suhdetta itseensä. Voi esimerkiksi miettiä, arvostaako itseään, ja jos ei, miksi ajattelee niin ja mistä tällaiset ajatukset tulevat.
Omaan pohdiskeluun voi liittää avoimen keskustelun kumppanin kanssa. Kumppanille voi ja kannattaa kertoa avoimesti omista peloista ja ajatuksista. Jo tällainen voi joskus auttaa ajatusten kehää kääntymään eri suuntaan.
Jos menettämisen pelko haittaa paljon elämää ja toimintakykyä, tällöin voisi olla hyvä käydä juttelemassa psykologin tai psykoterapeutin kanssa.
.jpg)
Minulle tuli otsikosta ensimmäisenä mieleen ihan konkreettinen, lopullisen menettämisen pelko. Mieli lensi nopeasti omiin kokemuksiin vakavasti sairastuneen läheisen omaisena. Tavallaan onneksi tässä ei ollut kyse mistään tavallaan niin vakavasta asiasta.
VastaaPoistaToki omissa unissani olen monesti menettää läheiseni tuossa toisessa tulkinnassa. Mistähän sekin hylätyksi tulemisen kauhu tulee uniin? Ja saman tien löydän jäljet sylttytehtaalle. Lapsuus ja nuoruus - huoh 😞.
Kiitos Susanna kommentistasi. Sinulla on varmaan tosi raskasta olla vakavasti sairaan läheinen. Lapsuus ja nuoruus vaikuttavat paljon tähänkin hetkeen. Minulla tulee myös unissani kauhu hylkäämisestä. Vanhemmat kasvattivat minua ristiriitaisesti tai vetäytyvästi. Onneksi tätä ei ollut paljon, eikä se toistu valveilla, ja olen näitä käsitellyt opiskeluaikana psykoterapeutilla kolme vuotta. Omaa psykoterapiaa suositeltiin.
VastaaPoista