Menettämisen pelko on tietyissä määrin normaali tunne ja pelko tilanteessa, jossa toinen ihminen on niin tärkeä ja merkityksellinen, ettei häntä missään nimessä tahdo menettää.
Toistuvien voimakkaiden pelkojen taustalla voi vaikuttaa tyypillisesti henkilöhistoria, kuten se, millaisia kokemuksia ihmissuhteista ja rakastetuksi tulemisesta on elämän varrella kertynyt.
Kun pelot menettämisestä aktivoituvat, ajatus on pohjimmiltaan se, ettei itse ole jollakin tavalla riittävä, ja siksi toinen jättää. Pelkojen pohjimmainen syy voi tällöin liittyä minäkuvaan ja itsetuntoon.
Usein siihen, miten itsensä kokee, vaikuttavat aiemmat kiintymyssuhteet esimerkiksi rakkauselämässä, mutta myös lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö.
Onko suhteet omiin kasvattajiin olleet pysyviä ja ennustettavia, vai onko niissä ollut turvattomuutta tai arvaamattomuutta?
Ennustamattomuus on voinut tarkoittaa hylkäämisen kokemuksia, mutta myös esimerkikisi, ettei vanhempi ole ollut tunnetasolla johdonmukaisesti saatavilla syystä tai toisesta.
Jos tunnistaa itsessä perusluottamuksen säröjä, kannattaisi pysähtyä miettimään ennen kaikkea omaa suhdetta itseensä. Voi esimerkiksi miettiä, arvostaako itseään, ja jos ei, miksi ajattelee niin ja mistä tällaiset ajatukset tulevat.
Omaan pohdiskeluun voi liittää avoimen keskustelun kumppanin kanssa. Kumppanille voi ja kannattaa kertoa avoimesti omista peloista ja ajatuksista. Jo tällainen voi joskus auttaa ajatusten kehää kääntymään eri suuntaan.
Jos menettämisen pelko haittaa paljon elämää ja toimintakykyä, tällöin voisi olla hyvä käydä juttelemassa psykologin tai psykoterapeutin kanssa.
.jpg)
