Tässä on nyt vain muutama asia, joista olen ollut vihainen. Joistakin olen edelleen.
Nykyisin olen vihainen lähinnä epäoikeudenmukaisuudesta. En tunne suoranaisita vihaa, vaan ajattelen, että asia on käsittämätön, en ymmärrä.Esimerkiksi vaalituloksesta voin olla suoraan aika vihanenkin. Kaikenlaisesta yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta: kansaneläkkeiden pienuudesta, hoitajapulasta, koulujen resursseista.Ilmastokriisin hoidosta. Rasismista. Postkolonialismista. Ihmisten avuttomuudesta yhteiskunnassa, kun he eivät saa ääntään kuuluviin. Yhteiskunnan arvojen koventumisesta.
Olen vihainen turkistarhaajille ja teholihatuotannolle. Kasvihuonepäästöille, muovijätteelle. Miksi ei päästä järkevään yhteisymmärrykseen ilmastokriisistä.
Olen ollut Jumalalle vihainen siitä, että Veran piti kuolla niin nuorena. Elämä edessä.
Miehen kanssa tuuletetaan tunteita. Kun riidellään olen todella vihainen, ja astioita saattaa lentää seinään. Viimeksi tällainen riita oli kaksi vuotta sitten. Yhtä nopeasti kuin tulistumme sovimme riidan.
Minulta loppui oikeastaan lapsuus, kun täytin 10 vuotta. Piti alkaa osallistua maatalon töihin, seikkailuille ei jäänyt niin kauan aikaa. Ja kuinka minä vihasinkaan töitäni. Piti siivota, tiskata, leipoa, laittaa ruokaa. Kun kevätjuhla oli loppu ensimmäisenä työnä oli pestä navetta äidin kanssa, sitten mattojen pesu, kasvimaa, heinänteko, perunannosto. Haassa oleville vasikoille piti viedä ruokaa ja heinää. Usein karkasin leikkimään.
Murrosiässä minusta tuli punkkari, joka vastusti systeemiä eli yhteiskuntaa ja kaikkia auktoriteetteja. Vihasin isää, kun hän naureskeli minun jutuille. Isä oli auktoriteetti, niin pitihän häntäkin vastustaa. Opettajat saivat tuta punkhenkisestä toiminnastani ja ajatuksista. Sitten oli rauhanmarssit ja rauhanjunat. Kylmäsota.
Sitten alkoi hippikausi, ja pyrin ymmärtämään kaikkia. Peace&Love.Suvaitsevaisuus, juhlinta. Elämän rakastaminen. Valtarakenteiden purkaminen.
Oikeastaan opskellessani ajattelin jo samoin kuin nyt. Vihasin epäoikeudenmukaisuutta.
Viha edustaa monelle jotakin pahaa, vaikka se on vain tunne siinä missä esimerkiksi ilo tai suru. Viha ei ole hyvä tai paha, pahaa voi seurata siitä, mitä tunteen vallassa tekee.
Tapa kohdata vihaa on usein opittu. Se voi selittää, miksi se on monille vanhemmille naisille hankalaa. Menneinä vuosikymmeninä tyttöjen on pitänyt olla työtelijäitä ja kilttejä. Heitä oli voitu rangaista kiukun ja oman tahdon ilmaisemisesta. Vihan näyttäminen ei ole ollut sopivaa, joten tytöt ovat saattaneet keksiä siihen muita keinoja.
Todella monet naiset ilmaisevat vihaa ja suuttumista purskahtamalla itkuun. Naiset toimivat näin, koska he ovat saaneet lapsuudessa itkulla lohdutusta ja tulleet kuulluiksi paremmin kuin vihalla ja uhmalla.
Piilotettu viha ei katoa. Se jää kehoon ja voi oirehtia masennuksena, syömishäiriöinä ja ahdistuksena. Psykoanalyyttisen teorian mukaan, kun ei osaa tai pysty näyttämään vihaa, se kohdistuu itseä kohtaan, ja voi aiheuttaa masennuksen. Viha voi ilmetä myös sarkastisena piikittelynä.
Viha on tavallaan tärkeä tunne. Se piirtää itselleen rajat ja kertoo, jos joku yrittää kävellä niiden yli. Yhdentekevistä asioista ei suututa, vaan viha kertoo, että asia on tärkeä. Parhaimmillaan viha antaa rohkeutta ja voimaa puolustaa itseä, toisia tai jotakin tärkeää asiaa.
Moni tuulettaa tunteitaan parisuhteessa. Esimerkiksi työkavereille vihaa ei näytetä suoraan. Rakkaus ei tarkoita sitä, etteikö voisi tuntea myös vihaa. Se kestää sen, että siinä on ainakin välillä vihaisuutta.
Lähteet: Kauneus&Terveys 1-2022, kuvat Pexels
Maailma on aina ollut niin epäokeuden mukainen,ei todellakaan mikään taivas tai ruusutarha,täällä vaan opiskellaan sitä rakkautta. Itse olen ajatellut että jos minulla ei olisi ollut noita kokemiani vaikeuksia niin olisin paljon pinnallisempi ihminen. Sen olen ainakin oppinut ettei ketään kannata kadehtia eikä vihata,jokaisella on se oma kivireki vedettävänä. Kadehtia ei ole tarvinnut ketään mutta vihannut joitakuita, läheisiäni en ole vihannut koskaan mutta lasten hyväksikäyttäjiä ja korkeassa asemassa olevia valehtelijoita en voi olla vihaamatta,niihin ei lautasten heittely toimi. Nyt kun maailma on suuressa murroksessa niin huomaan että otan kantaa aika rajustikkin tiettyjen ihmisten kanssa. Toinen tyttäreni on sairastunut vakavasti,siihen ei viha nyt auta vaan hänen ja läheistensä tukeminen. Nuorempana varmaankin piilotin vihaani,yritin olla kiltti, mutta sepä söikin minua sisältäpäin ja sairastuin vakavasti,nyttemmin olen oppinut sitäkinn käsittelemään. Lueskelen näitä sinun postauksiasi aina mielenkiinnolla, mutta ei ole kuitenkaan tullut paljoa kommentoitua viimeaikoina. Huvittaa aina nuo sinun lentävät lautaset :-) mukavaa päivänjakoa sinulle Marja
VastaaPoistaOlen pahoillani tyttäresi vakavasta sairastumisesta. Olen paljon samaa mieltä kommentistasi. Täällähän ollaan oppimassa rakkautta ja kasvamaan henkisesti. Maailma on tosiaan epäoikeudenmukainen, mikä aiheuttaa kärsimystä ihmiselle. Kaikilla on kyllä taakkansa kannettavana.
VastaaPoistaKeski-ikä on raajapyykki, missä uhrautumisesta voi parantua. Ajatellaan menneisyyttä ja tulevaa. Ehkä valitaan oikea tie.
Keski-ikä on uusi mahdollisuus. Kateudesta voi parantua. Eikä enää ajatella niin paljon, mitä muut minusta ajattelee. Se on hyvin vapauttavaa.
On aika yleistä, että nuorena haluaa miellyttää muita ja piilottaa vihansa. Silloin viha voi kääntyä itseä vastaan, itsevihasta seuraa usein masennus. Sinulla vakava sairaus, josta onneksi toivuit. Voimia sinulle!
Se on hyvä, että nykyisin ymmärretään kaikkien tunteiden olevan samanarvoisia ja sallittuja.
VastaaPoistaEpärehellisyys ja epäoikeudenmukaisuus ovat niitä, jotka saavat minut vihastumaan. Nuorena vihastuin salamannopeasti, enkä miettinyt, mitä sanoin. Nykyisin osaa jo harkita, miten sanoo itseä vihastuttavan asian.
Hyvää loppuviikkoa Marja!
Kiitos kommentistasi Kirsti. On tosiaankin hyvä, että on opittu sallimaan erilaisia tunteita. Vihasta kirjoitetaan paljon. Sinä olet kehittynyt hienosti osoittamalla rauhallisesti vihaa.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että viha on ihan tärkeä tunne, Sitä kannattaa kuunnella. Samalla olen sitä mieltä, että se on parempi renki kuin isäntä.
VastaaPoistaEpäoikeudenmukaisuus sohaisee minuakin pahasti. Elämä nyt ei ole oikeudenmukaista, mutta ihmisten pitäisi kyetä siihen - enemmän tai vähemmän.
Yritän kuunnella ja tulkita vihaisuuttani. Samalla pyrin miettimään, haluanko pitää siitä tunteesta kiinni. Joskus se auttaa saamaan aikaiseksi jotain, mistä ei muuten tulisi mitään. Useimmiten minun kohdallani se ruokkii itse itseään. Ja se kasvaa, mitä ruokkii. Samalla se vie tilaa ja aikaa hyviltä asioilta. Keskimäärin pyrin päästämään siitä tunteesta irti.
Kiitos kommentistasi Susanna. Olen samaa mieltä kanssasi useista ajatuksista: viha on parempi renki kuin isäntä. Vihaan kannattaa pysähtyä ja tutkia sitä.
VastaaPoistaElämä ei tosiaan ole aina oikeudenmukaista, vaikka olemme täällä kasvamassa ja rakastamassa. Osa ihmisistä ei halua tai ymmärrä tätä. Viha auttaa tosiaan saamaan aikaiseksi jotakin ja asttamaan omat rajat. Ainakin välillä. Vihaan on helppo takertua ja se voi johtaa uhriutumiseen, kun kaikki näyttää niin negatiiviselta ja kateus saapuu myrkyttämään mieltä.