Tyttäreni Vera kuoli yllättäen 9.1.2021. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Hän iloitsi suuresti siitä, että oli löytänyt oman alansa. Vera opiskeli vuoden lääketiedettä ja lopulta tiesi ja tunsi, ettei lääkärin työ sovi hänelle. Toinen tyttö on Tokiossa , koska sen tallin omistaja, missä Sara on Saksassa töissä, kilpailee olympialaisissa. Meidän koti on nyt kuin tyhjä. Pesä tyhjä. Teen surutyötä.
Varoitan jo etukäteen tekstin ja kuvien hyppäämistä tai tekstejä olemassa siellä sun täällä. Blogger oikuttelee. Onko jolla kulla kokemusta tästä?
Minä olen saanut iloa elämääni surun keskellä etenkin läheisiltä.Mieheni on ollut korvaamaton tuki surussa. Olemme itkeneet yhdessä. Kaivanneet Veraa. Surreet pohjia myöten.Mies nimittelee minua usein häärääjäksi surun keskelläkin, kun haluan tehdä niin paljon kaikenlaista ja vaudilla. No, sitähän vähän olen - sellainen hästääjä .Myös kolme ystävääni tältä paikkakunnalta ovat auttaneet surussa. Minulla on myös kaksi opiskeluaikaista ystävää, joiden kanssa pidämme yhetyttä yleensä puhelimitse. On myös suruystävä, jonka tytär kuoli viime elokuussa. Jaamme yllättävän samanlaisia tunteita. Hän on rakas.
Olemme tavanneet tämän paikkakunnan ystävien kanssa kahvilassa tai kodeissamme. Lisäksi sukulaiseni ja naapurit ovat ottaneet osaa suruun. Veljeni sanoi, että hän ajattelee Veraa ja minua päivittäin, vaikka emme ole olleet kovin läheisiä. Veljeni soitteli heti Veran kuoleman jälkeen ja hän on soitellut nyt myöhemminkin. Samoin yksi serkkuni on piristänyt minua.
Kaverit, jotka eivät ole ottaneet yhteyttä tai ovat piilotelleet aihetta tavatessamme, olen siirtänyt tuttaviin. Minusta ystävyyttä on kolmea lajija näin: ystävä, kaveri ja tuttava. Kaikki ystäväni ovat vähän niin kuin minä introvertti vähän ekstrovertteja. He eivät myöskään niin halua olla valokuvan kohteena. Tässä kuitenkin mies ja ystävä. Kuvat ovat ehkäpä kaksi vuotta vanhoja. Muutenkin tämän postauksen kuvat voivat olla sellaisia, jotka olen julkaissut aikaisemmin. Tänä suruaikana olen myös usein unohtanut ottaa kuvia. Tai viitsinyt ottaa.
Olen suunattoman kiitollinen somekevereilleni, joilta olen saanut tukea. Myös sinulle! On kuin te myös kannattelisitte tässä surussa. Suurkiitos tästä!
Miehen kanssa purjehtimassa.
Olen iloinen myös siitä, että läheiseni ja minä emme ole saaneet koronaa.Vaikka pelkoja on tietysti ollut.Olen lukenut paljon ja katsellut Netflixin elokuvia ja sarjoja.
Puutarha on ollut yllättävästi hyvä minulle surussani. Olin siitä ihan hämmästynyt jo toukokuussa, vaikka tiedän, että puutarhatyöllä on hyvin terapeuttinen vaikutus. Mutta en uskonut sillä olevan vaikutusta näin suuressa surussa.
Minut yllätti ruusunätkelmän ja jaloelämänlangan hyvä kasvu pelargoniaruukun reunassa.
Sorasin ja laitoin pohjakankaan viime
Olen ollut myös iloinen, että olen jaksanut sirkkelöidä tulevan talven polttopuita. Olen tehnyt myös pientä pintaremonttia taloomme. Kukkainen tapetti freesaa muuten niin ruskeaa tupakeittiötämme.
Voi, miten iloinen olen meidän kahdesta kissistä: vanha Kille ja nuori
Siiri.
Siiri ja Kille ovat ystäviä.
Olen saanut lenkkeilystä suurta iloa ja olen usein käynyt läpi suruani metsässä lenkkeilyn aikana, olen välillä huutanut ja kiljunut Jumalalle Veran kuoleman epäoikeudenmukaisuudesta. Ei nuoren tule lähteä ennen vanhempiaan. Metsä on kaiketi suurin surunkäsittelijä läheisten lisäksi.
Melkein huomaamaton kaunis polku järven rannalla. Eksyin sinne vahingossa.
Siitä olen Marja iloinen, että koen, että olet hirmuisen vahva nainen, koska olet pystynyt analysoimaan ja kirjoittamaan surustasi, et ole vetäytynyt täysin vaikka sänkyyn makaamaan. Kuitenkin elät vaikka voin kuvitella, että tunne on, että elät säästöliekillä tai jokin sinussa on kuollut. Ehket muista tästä ajasta mitään jälkikäteen mitä kaikkea olet tehnyt.
VastaaPoistaOlet jaksanut kommentoida blogiani, olen valtavan kiitollinen sinulle siitä. Vaikka olen kirjoittanut ihan niitä näitä. Et ole kommenteissa muuttunut vaan aina yhtä kannustava, valoisa ja lämmin. Kiitos että olet ja ei ole sanoja, mutta toivon, että jonain päivänä suru muuttaa muotoaan niin, että voit tuntea kokonaisvaltaista iloa.
Tuo teidän tapetti on aivan mielettömän kaunis, niin ihana.
Paljon halauksia täältä ja voimia ja ymmärrän, että ystävät, jotka eivät osaa puhua kanssasi olet siirtänyt tuttaviin vaikka he varmasti ovat vain kyvyttömiä, mutta ei heidän tarvitsi muuta kuin halata tai kuunnella. Jokaista meitä kuolema elämän aikana tulee jollain tavalla koskettamaan ja kuolema ei saisi olla niin tabu ja pelottava, siivottu pois. Arvostan ettet ole siivonnut vaan kerrot avoimesti tuskastasi, johon ei voi kukaan muu samaistua täysin, kuin henkilö joka on kokenut saman. <3 Onneksi miehesi kanssa jaatte taakan ja olet löytänyt hyvän ystävän, jonka kanssa jakaa surun raadollisimmat tunteet
Halauksia Marja viikonloppuun. <3
Kiitos Tiia kommentistasi. En koe itseäni vahvaksi, mutta sinnikäs olen elämään. Nyt on niin omanlaisensa surun jakso elämässä. Luultavasti opin elämästä ja maailmasta jotakin, kun olen jo kuilun pohjalla käynyt. Hämmentänyt tunteitani ja nähnyt sen mustimman tietoisuuteni. Minua lohduttaa todella paljon se, että uskon Veran yhä elävän toisella tietoisuuden tasolla.
VastaaPoistaTämä blogi on minulle tärkeä tunteiden analysoimisessa, kuten kirjoitit. Aion noin vuoden kuluttua lukea surupostaukseni läpi. Opin varmasti jotakin.
Niin, opin. Uskon, että me olemme täällä oppimassa. Ja rakkauden takia.Säästöliekillä varmaankin elän. Olen päivisin välillä uskomattoman väsynyt. Silti haluan hääräillä, koska saan siitä myös iloa.
Kiva, kun tykkäät tapetista. Minusta se on kiva, kun on kukkia valkoisella pohjalla.Se mielestäni freesaa. Miehenkin oli tämä pakko myöntää. Hih!
Ymmärrän, etteivät nuo minun entiset kaverit tarkoittaneet pahaa puhumattomuudellaan. Kuolema on pelottava, eristetty pois. Katsotaan mitä aika tuo tullessaa, tuleeko heistä kavereita ja mikä heille sopii. En ole puhumalla pannut välejä poikki. En vaan ole osaltani nyt yhteydessä heihi. Jos he ottavat yhteyttä, vastaan mielelläni. Minä haluan toisaalta, kuten kirjoitit, rikkoa tämän kuoleman tabun omalta osaltani.
Sinun blogisi on minulle tärkeä. Se tuulettaa mieltäni, kun on kiva juuri lukea "niitä näitä". Se palauttaa mieleni välillä tavalliseen, mutta ihanaan elämään. Kiitos halauksista ja voimien toivottamisesta!