Olen sairaalassa

Jouduin sairaalaan toissapäivänä ambulanssilla. Syy on tällä hetkellä ilmeisesti ohimenevä aivoverenkiertohäiriö tai pieni infarkti. En ole päässyt vielä puhumaan kunnolla lääkärin kanssa. Syytä olooni olen kysynyt hoitajilta. Ehkä huomenna tapaan lääkärin. Kirjoitan lyhyesti, koska olen voimaton ja väsynyt:

Toissa päivänä olin kitkemässä kasvimaata. Olin kitkenyt noin tunnin, kun aloin nähdä kaiken kahtena, ja huimasi. Säikähdin ja kompuroin sisään. Lepäsin puoli tuntia. Lähdin sitten maalaamaan kuistia. Huimasi vielä vähän, mutta sain kuistin ja kaksi Veran kanssa viime kesänä maalatessamme sotkemaa tuolia maalattua. Ilta oli hyvä.

Mutta kun sunnuntaina myöhään iltapäivällä olin edelleen puutarhatöissä istuttamassa mausteyrttejä ruukkuihin, kitkemässä ja paikkamaalaamassa tuoleja ja kuistia, sain uuden "kohtauksen".  Näkö alkoi sumentua ensin oikealta reunalta, sitten koko näkökenttä sumeni, välillä näin ja sitten taas sumeni. Huimasi. Kompuroin taas makuuhuoneeseen lepäämään, mutta sänky tuntui heiluvan niin kuin koko maailma. Yritin nousta seisomaan, mutta jalat eivät kantaneet. Romahdin lattialle. Näkö sumeni ja taas näkyi ja sumeni.

Olin yksin kotona. Mies oli Helsingissä. Pelkäsin, että menen tajuttomaksi ja soitin ambulanssin, kännykkä oli onneksi yöpöydällä. Sen tuleminen kesti melkein tunnin, koska se tuli 80 kilometrin päästä. Ambulanssimiehet nostivat minut sänkyyn ja kyselivät tarkasti kaiken. Sitten paareille ja liikkeelle.

Ambulanssissa tuli paha olo ja oksensin koko matkan ja vielä sairaalassakin, jossa minut lopulta siirrettiin päivystävän vuodepaikalta neurologian osastolle. Sain pahoinvointilääkettä.

Tehtiin TT-kuvaus, josta en muista mitään. Itse asiassa en muista juuri mitään sen jälkeen, kun tulin päivystykseen. Vasta kello 21 havahduin kunnolla ja luulin olevan iltapäivä vielä. Ihmettelin, että kello on jo 21.

Lääkäri oli kuulemma tavannut minut. Seuraavana päivänä kysyin tapahtumista hoitajilta, ja mitä lääkäri oli mieltä. Varsinaista infarktia minulla ei ollut ollut. Varjoaine TT:ssä suonet eivät olleet tukossa. Eikä aivoissa oltu nähty mitään poikkeavaa. Ei edes aivolisänikkeeni kasvainta, joka varmasti siellä on. Hoitaja oli sitä mieltä, että magneettikuvaus on tarkempi kuin TT-kuvaus. Tiedän sen itsekin. Aivolisäkekasvain paljastui magneetissa.

Minulla alkoi vahva kilpirauhasen vajaatoiminta kymmenisen vuotta sitten, ja sisätautilääkäri epäili, että minulla on aivolisäkekasvain, joka sitten varmistuikin siksi. Sisätautilääkäri sanoi, että se on vaaraton kasvain, jos ei ala mahdottomasti kasvaa. Siksi hän sanoi, että päätä pitäisi kuvata vuosittain. Yhtään kutsua kuvaukseen ei ole tullut tänä kymmenisen vuoden aikana.

Yritän nyt puhua lääkärin ympäri, että hän määräisi magneettikuvaukseen. Sinne pitäisi päästä tuon aivolisäkekasvaimenikin takia. Tietysti hän haluaa säästää rahaa, eikä mahdollista aivoverenkiertohäiriötä tutkita lisää. Menen ehkä siinä tapauksessa yksityiselle magneettikuvaukseen.

Hoitajat ovat tutkineet minua hyvin. On tarkastettu pupillit. Seurattu sormen liikkeitä. Nosteltu jalkoja ja käsiä. Mitattu verenpainetta. Tutkittu verensokeri ja happisaturaatiota (kirjoitetaankohan noin?). Minun rintaani on kiinnitetty jokin ihmelaite, josta hoitajat näkevät koko ajan sydänkäyrän. Se vaan tahtoo aina nukkuessani irrota, kun unissani kääntyilen ja pajatan niin paljon. Olen nukkunut täällä aivan hyvin, ihme kumma. Mutta olen hyvin väsynyt. Siksi nukun myös kahdet päiväunet.

Piti kirjoittaa tosi lyhyesti, mutta tästä tuli pitkähkö sairaskertomus. Saas nähdä, mitä huomenna tapahtuu.

Uskon - siis uskon -, että tämä mahdollinen aivoverenkiertohäiriöni on fyysistä surutyötä. Tässä aivotkin tuskakohtauksineen ja muutenkin hirvittävän surun tuskan kanssa ovat joutuneet koville. Tästä voi tietenkin olla montaa mieltä, ja minun pitää vielä työstää tätä kaikkea.