Minä olen ollut viime päivät lamaantunut tässä surussa. Toisaalta olen ollut myös niin ahdistunut, että en ole kestänyt olla paikallani. Pitäisi hyväksyä lamaantuminen ja kulkea sen kanssa. Pysähtyä ja nähdä jotakin toivoa. Ehkä.
Yhtenä päivänä pääsin kello kahden maissa ylös vuoteesta. Tein silloin kotitöitä kuin etäohjauksella. Käteni tekivät minestronekeittoa ja kaaliraastetta monitoimikoneella.
Siiri kissi oli taas rapsuttanut kukista multaa ikkunanlaudoille, kukkapöydälle ja lattialle. Oli aika ottaa imuri esiin - sekin kauko-ohjauksella - ja imuroida mullat. Ihmeekseni imuroin sitten koko talon. Minä kun en tykkää siivoamisesta. Etenkään imuroinnista.
Olin panemassa pyykkiä pyörimään. Käsiini sattui Veran neulepaita. Kurkkua kuristi, kädet vapisi. Jätin kaiken silleen. Lähdin pois. Haluan pois tästä kaikesta.
Seuraavaksi surun tajunnanvirtakirjoitusta. Kirjoitusta mitään kummoisia ajattelematta. Minussa on paljon pelkoa, ahdistusta, luopumisen tuskaa, toivoakin syvyydessäni, alitajunnassa:
Suruni on savinen lietteinen rapainen tie. Tämä ei ole kuulas päivä ja korkea, kirkas taivas vain huurretta tiellä. Kuroituin lätäkköön, hiuksetkin savessa, silmät. Musta sonni jolla on mustaakin mustemmat sarvet tanassa vetää palavia kärryjä tällä tiellä.
Pian olen hämärän vyöhykkeillä. Silti tämä on kaukainen pimeä maa minussa. Nyt pimeän maan navakat kylmät tuulet puhaltavat minut vereslihalle.Sattuu, sattuu kovasti. Tämä on kestettävä silti. Käveltävä eteen päin, välillä lietteeseen kaatuen. Mutta eteen päin. Alati.
Tuntuu, että olen hampaaton, kumara vanhus, joka järsii kovaa leipää hampaattomalla, mustalla suullaan. Työntää sitten leivän esiliinan taskuun ja jatkaa matkaa. Surun vääristämin kasvoin. Silmissä ikävän hidas katse.
Vielä yhtenä päivänä herään pitkän matkan jälkeen rinteestä kukkakedolta. Lämpimät tuulet sekoittavat hiukseni. Kuin kukkavaahtoa, keltaista keltaisempaa siitepölyä, jossa saan uida ja tulla ravituksi. Olen valmis kaikkeen. Pimeyden puen itseeni kuin viitan. Silti kirkkaudessa siristelen silmiäni ja jään.
Nyt on vaikea löytää sanoja, mutta yhtä vaikea on vain lukea kommentoimatta.
VastaaPoistaVeeran muisto ei katoa <3
Kiitos Kirsti kommentistasi. Veera elää muistoissa.
PoistaKirjoitat koskettavasti ja päästät rohkeasti meidät lukijat mukaan tunnelmiisi.
VastaaPoistaKuvailet tilannettasi niin syvällisesti ja maalaat sellaista näkymää silmiemme eteen, että voimme yrittää ymmärtää pienen häivähdyksen tuskastasi.
Mutta kukaan, ei kukaan voi tietää sitä, mitä koet juuri nyt. Surun ja tuskan kanssa eläminen on niin kovin yksinäistä.
Kaunis ja valoisa kukkaniitty häämöttää jossakin sinua odottaen. Pääset sinne vielä.
Voimia jokaiseen päivään <3
Kiitos Erikoiset Asiantuntijat lohdullisista sanoista. Toivo on, edes pieni.
PoistaLuin Katriina Huttusen kirjan "surun istukka"
VastaaPoistaSiinä on paljon samoja tunteita ja ajatuksia,kuin sinulla.
Vaikka tilanne ja kuolinsyy poikkeavat Verasta.Kirja oli vaikuttava,silmiä avaava.
Kuinka kokonaisvaltaisesti lapsen kuolema elämää ravistelee.Ei sitä voi ymmärtää,kun ei ole kokenut.
Rankkaa ja raskasta välillä varmasti kestämätöntäkin.
Toivon sinulle nyt kaikkea sitä mitä juuri nyt tarvitset!
Tuntuu ihan hirvittävän surulliselta puolestasi. On vaikea pukea sanoiksi, mitä haluaisin sanoa Sinulle.
VastaaPoistaVoimia raskaan surusi keskelle haluan toivottaa Sinulle ja perheellesi Marja!
Kiitos Nimetön voimien toivottamisesta. Edelleen pakahdun tässä tuskassani. Vuoden päästä on toivottavasti toisin.
PoistaMinä niin haluaisin halata sinua. Rutistaa lämpöiseen syliin, silitellä hiljaa ja supsutella pieniä sanoja korvaan. Ei oikein ole sanoja nyt. Olen enemmän kuin pahoillani. Otan osaa ja toivon, että saat pian rauhan pahimmalta kivulta. Onneksi sinulla oli hänet 22 vuotta <3 Voimia ja uskoa elämään. Sinulla on oma ainutlaatuinen elämä elettävänä.
VastaaPoistaKiitos Mentaalimatkaaja osanotosta ja voimien ja uskon elämään toivottamisesta. Veralla oli kenties määrätty aikansa elää meidän kanssa. Tämä ajatus lohduttaa, mutta voi olla vain turhaa. Maho ajatus. En ole Jumalalle tai jollekin muulle korkeammalle lainkaan kiitollinen tästä luopumisen tuskasta.
VastaaPoistaVoimia sinulle ❤️. Se on pitkä tie kulkea takaisin surun keskeltä, vähän helpompaan oloon. Ikävä ja muistot eivät katoa, niiden kanssa vain sitten pärjää.
VastaaPoistaKiitos Arjen päiväkirja voimien toivotuksista. Tie on pitkä ja kivinen tie kulkea surusta takaisin elämään.
VastaaPoista