Miten riittää sellaisena kuin on?

Minun on hyvä nyt surun aikana kirjoittaa näitä asiatekstejä. Kirjoitan jonkinlaisessa horteessa, mikä on koko ajan, mutta kirjoittamalla joistakin artikkeleista saan ajatukseni hetkeksi keskittymään muuhun kuin suruun ja psyy jonkinlainen järki päässä, vaikka kovin heikko. Tämä on tavallaan yhtä terapeuttista kuin surutyöstäni kirjoittaminen. Kirjoitusvirheitä todennäköisesti tulee, kun en jaksa lukea postausta, kun se on valmis.

Miten  voisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Ettei olisi liian kiltti tai tekisi työtä uupumukseen asti.

Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä oppia pois tällaisesta tilanteesta. Se voi olla koko elämän mittainen harjoitus, mutta kyllä ihminen voi oppia muuttamaan ajatteluaan. Kiltteydessä ei ole sinänsä mitään pahaa. Se saattaa tarkoittaa ystävällisyyttä muita ihmisiä kohtaan, ja kiltit ihmiset tulevat helposti muiden kanssa toimeen.

Mutta kannattaisi tutkiskella itseään, mikä on aidosti itselleen tärkeää ja minkä mukaan haluaisi toimia. Kaikkeen ei tarvitse suostua. Tärkeää on omien rajojen määrittely.

Kiltteydessä on usein taustalla pelko, että minä jään yksin. Jos muutan käytöstäni, en ehkä kelpaa enää kenellekään ja minut jätetään yksin. Toisaalta saatetaan ajatella, että jos olen liian kiltti, petän itseni. Tästä seuraa noidankehä: teen mitä hyvänsä, huonosti menee.

Kiltteydessä saattaa käydä niin, että muut ihmiset alkavat ajatella, että tuota tyyppiä voi hyödyntää - tuo on se, joka jää aina juhlien jälkeen siivoamaan. Tällöin on vaarana, että ihmissuhteet rakentuvat valta-asemiksi.

Usein on vaikea paikka sanoa ei, mutta sitä voi harjoitella. Ei kuitenkaan kannata aloittaa sellaisen henkilön kanssa, jolle on vaikeinta sanoa ei. Kannattaa vahvistaa sellaisia ihmissuhteita, joissa voi kokea olevansa oma itsensä.

Monesti kun ihmisellä on vaikeaa, sisäinen kriitikko piiskaa häntä entistä enemmän, vaikka juuri silloin tarvittaisiin myötätuntoinen sisäinen ääni.

Kriitikon vastakohdaksi voi löytää toisenlaisen sisäisen puhetavan. Tärkeää on löytää itsemyötätunto, hellien ajatusten löytäminen ja itsestä huolen pitäminen.

Itsemyötätuntoon kuuluu sen tunnistaminen, ettei kukaan ole täydellinen ja että kaikki tekevät virheitä. Monilla on sellainen outo ajatus, että muut eivät hyväksy minua muuten kuin kilttinä supersuorittajana ja että vain sellaisena olen riittävän hyvä.

Yksi keino on pysähtyä miettimään kiltteyttä jonkun toisen silmillä. Jos joku sanoo ei, mitä siitä voi seurata? Luultavasti ei mitään kummoista.

Muut ihmiset eivät välttämättä ajattele asioista samalla tavalla kuin itse, eivätkä he yleensä vähättele sinua luulemallasi tavalla. Kannattaisi jutella läheisten ihmisten kanssa ja kysellä heidän ajatuksiaan.

Sekin on hyvä muistaa, että kun muuttaa toimintaansa, siitä herää tunteita, jotka kaikki eivät ole positiivisia. Hankalien tunteiden äärelle kannattaa kuitenkin pysähtyä ja kokea ne läpi.

Töiden paiskiminen on tunnistettava ilmiö kulttuurissamme. Jos tarkastelee historiallista kehitystä ja sota-aikoja, niin onhan se toki ollut toimiva systeemi, että monet ovat olleet kilttejä raatajia.

Ihmistä ei kuitenkaan pitäisi arvioida ainoastaan tekemisen ja suorittamisen kautta. Vähempikin riittää.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.1.2021, kuvat omat