Minulle on nuoresta asti ollut selvää, että olen aina heikoimman puolella. Saatan puolustaa häntä jopa hyvin kärkkäästi, mikä on aiheuttanut vaikeuksia minulle. Mutta jatkan yhä vain.
Myötätunto on useimmille ihmisille luonnollinen tunne. Sen avulla voi kokea empatiaa, ja auttaa muita.
Kun kuuntelee toisen ihmisen kokemuksia, hermosto ja keho voivat aivan kuin yhdistyä. On huomattu, että antaumuksella keskustelevien ystävysten eleet ja asennot muuttuvat usein samankaltaisiksi. Hengityskin voi mennä samaan rytmiin. Kun esimerkiksi traumaattista asiaa kertova henkilö vaikka pidättää hengitystään. Kuulija alkaa tehdä samoin. Tämä on niin alitajuista, ettei keskustelukumppanit sitä edes huomaa.
Kun myötäelää voimakkaasti ja katsoo ja kuuntelee toista. Aivoissa aktivoituvat samat alueet kuin keskustelukumppanilla. Tämä on hyvin tavallista. Puhutaan aivojen peilisoluista. Keskustelijat alkavat peilata toisiaan samoin asennoin ja ilmein.
Silti on tärkeää, että sellaisen keskustelun jälkeen, jossa toinen on kertonut traumaattisesta, pahasta kokemuksesta, pystyy irrottamaan toisen kokemukset, tunnetilat ja hermoston reaktiot omistaan. Jos ei pysty tekemään näin. Toisen tunnetilaan voi jäädä jumiin. Tästä voi seurata myötätuntouupumus.
Myötätuntouupumuksen oireet ovat samankaltaisia kuin traumaattisessa stressireaktiossa (pahan kokemuksen jälkeen syntyvä vahva reaktio). Ahdistus. Univaikeudet. Ärtymys. Hermostolliset oireet kuten kiihtynyt syke.
Useimmiten myötätuntouupumukselle altistuvat muun muassa sosiaali-, hoito-, ja terapiatyössä työskentelevät ihmiset. He kuuntelevat ja myötäelävät jatkuvasti toisten ihmisten traumaattisia kokemuksia ja hätää.
Mutta myötätuntouupumukselle voi altistua myös perhe- ja ystävyyssuhteissa. Jos kokee empatiaa voimakkaasti ja toistuvasti toisen ihmisen vaikeuksien parissa.
Myötätuntouupumuksesta toipumisen kannalta on tärkeää tunnistaa ja ymmärtää prosessi, joka on aiheuttanut myötätuntouupumuksen. Tällöin myötätuntouupumukselta oppii suojautumaan. Joskus toipumiseen voidaan tarvita terapia-apua.
Oletko kokenut myötätuntouupumusta?
Lähteet: Anna 18.10.2018/42, kuvat omat