Minulle on nuoresta asti ollut selvää, että olen aina heikoimman puolella. Saatan puolustaa häntä jopa hyvin kärkkäästi, mikä on aiheuttanut vaikeuksia minulle. Mutta jatkan yhä vain.
Myötätunto on useimmille ihmisille luonnollinen tunne. Sen avulla voi kokea empatiaa, ja auttaa muita.
Kun kuuntelee toisen ihmisen kokemuksia, hermosto ja keho voivat aivan kuin yhdistyä. On huomattu, että antaumuksella keskustelevien ystävysten eleet ja asennot muuttuvat usein samankaltaisiksi. Hengityskin voi mennä samaan rytmiin. Kun esimerkiksi traumaattista asiaa kertova henkilö vaikka pidättää hengitystään. Kuulija alkaa tehdä samoin. Tämä on niin alitajuista, ettei keskustelukumppanit sitä edes huomaa.
Kun myötäelää voimakkaasti ja katsoo ja kuuntelee toista. Aivoissa aktivoituvat samat alueet kuin keskustelukumppanilla. Tämä on hyvin tavallista. Puhutaan aivojen peilisoluista. Keskustelijat alkavat peilata toisiaan samoin asennoin ja ilmein.
Silti on tärkeää, että sellaisen keskustelun jälkeen, jossa toinen on kertonut traumaattisesta, pahasta kokemuksesta, pystyy irrottamaan toisen kokemukset, tunnetilat ja hermoston reaktiot omistaan. Jos ei pysty tekemään näin. Toisen tunnetilaan voi jäädä jumiin. Tästä voi seurata myötätuntouupumus.
Myötätuntouupumuksen oireet ovat samankaltaisia kuin traumaattisessa stressireaktiossa (pahan kokemuksen jälkeen syntyvä vahva reaktio). Ahdistus. Univaikeudet. Ärtymys. Hermostolliset oireet kuten kiihtynyt syke.
Useimmiten myötätuntouupumukselle altistuvat muun muassa sosiaali-, hoito-, ja terapiatyössä työskentelevät ihmiset. He kuuntelevat ja myötäelävät jatkuvasti toisten ihmisten traumaattisia kokemuksia ja hätää.
Mutta myötätuntouupumukselle voi altistua myös perhe- ja ystävyyssuhteissa. Jos kokee empatiaa voimakkaasti ja toistuvasti toisen ihmisen vaikeuksien parissa.
Myötätuntouupumuksesta toipumisen kannalta on tärkeää tunnistaa ja ymmärtää prosessi, joka on aiheuttanut myötätuntouupumuksen. Tällöin myötätuntouupumukselta oppii suojautumaan. Joskus toipumiseen voidaan tarvita terapia-apua.
Oletko kokenut myötätuntouupumusta?
Lähteet: Anna 18.10.2018/42, kuvat omat
Kyllähän on tainnut meikäläiselläkin olla tuollaista myötätuntouupumusta. Vuosia sitten annoimme katon pään päälle lähisukulaiselle ja hänen pikku lapselleen, hänellä oli vaikea avioero. Elettiin muutama kuukausi kerrostalon kaksiossa,kolme aikuista kaksi lasta, koira ja minä raskaana. En ihme kyllä kokenut mitenkään vaikeaksi sitä kun auttamishalu oli niin suurta. 90-luvulla otimme siipiemme suojaan taas eronneen, miespuolisen sukulaisen joka oli täysin rikki henkisesti ja rahaton. Tämä mies oli meillä moneen otteeseen,yritimme auttaa häntä mahdollisuuksien mukaan mutta joskus oli tosi vaikeaa hänen luonteensa takia ja kun oli henkisesti tasapainoton. Itse olin välillä jotenkin romahtamispisteessä mutta aina myötätunto voitti ja tiesin että muut sukulaiset eivät häntä kotiinsa halunneet.Hyvä mielihän minulla on jos olen voinut näin heitä auttaa, kyllähän tämä miespuolinen aina aika-ajoin haukkuu meikäläisen ihan pataluhaksi kun elämä ei vieläkään oikein suju mutta tunnun kuitenkin olevan hänelle tärkeä. Onhan tuota kaikenlaista koettu,nuorempana olinkin liian kiltti ja itsehän siitä sitten jouduin kärsimään.Myötätuntoinen olen vieläkin mutta osaan jo suojautua etten ole hyväksikäytettävissä enää.Hyvää päivänjatkoa sinne :-)
VastaaPoistaKiitos, Pihakeiju, kommentista. Te olette auttaneet monia ihmisiä ahtaassa asunnossakin. Hatun nosto siitä. Eipä ihme että olet ollut välillä myötätuntouupunut. Niin raskaita perhetilanteita ja mielen epätasapainoa vieraillanne tai asukkaillanne on ollut. Hyvin raskasta kuunnella ja auttaa.Minä olen sen verran itseriittoinen, että olisin laittanut stopin jossakin vaiheessa. Toisaalta kovat kohtalot herättävät vilpittömän auttamishalun. En toisaalta tiedä, mitä olisin itse tehnyt.Nämä ihmiset on varmasti teille oikeastikin kiitollisia. Leppoisaa tiistai iltaa sinulle!
PoistaOlen varmaan liiankin empaattinen ja auttavainen, otan toisten murheet herkästi kantaakseni, mutta en kuitenkaan valvo öitäni toisten takia eli asiat pysyvät asioina joten itsesuojeluvaisto on varmaankin kohdallaan.
VastaaPoistaTästä aiheesta saisi varmaan romaanin, mutta toteanpahan vaan että nykyihmisistä on tullut kiittämättömiä avun saannin suhteen, ja kärjistetty tapaus täälläpäin että mikään auttaminen ei tahdo riittää, apua tahdotaan lisää ja lisää, ja mieluummin rahallista, sillä kun saa ostettua kaikkea mukavaa. Minun empatia ei riitä ihan tuollaiseen.
Hyvä aihe taas tälläkin kertaa. Mukavaa iltaa Marja.
Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Kyllä tänä päivänä löytyy ihmisiä moneksi. Surullisinta on tuo, että joku ihan huijaamalla tahtoo aina vaan lisää rahallista apua. Entäpä jos seuraavalla kerralla antaisi hänelle leivän, margariinia ja juustokimpaleen.Olisi mielenkiintoista nähdä hänen ilmeensä. Kun äiti oli vielä terve, muistan ajan kun romanit kulkivat rahallista apua pyytämässä (niin ei enää nykyisin tapahdu, enkä halveksi romaneja vaan olen kiinnostunut heidän kulttuurista), äiti antoi heille aina voipaketin, rieskan ja ruisleivän.Hienoa ettet valvo toisten murheiden takia vaan osaat käsitellä niitä järjen tasolla. Niinhän sen pitäisi mennä. Ettei tulisi myötätuntoähkyä tai -uupumusta. Mukavaa tiistai iltaa sinulle!
PoistaMenin nuorempana usein mukaan puhujan tunteisiin. Meni aika kauan huomata, etten pysty auttamaan kaivossa olijaa hyppäämällä sinne itsekin. Työnohjaus on pelastanut sijaisvanhempana myötätuntouupumukselta.
VastaaPoistaRauhallista iltaa sinulle Marja <3
Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Varmaankin ikä ainakin joillekin antaa suhteellisuudentajua empatiaan. Hieno sanonta tuo kaivojuttu. Varmasti moniongelmaisten lasten sijaisperheenjäsenet - ainakin isät ja äidit - tarvitsevat jatkuvaa työnohjausta, on se sen verran raskasta ja kuormittavaa työtä. Mukavaa tiistai iltaa sinulle.
PoistaMinä luulen, että minulla on liian herkät peilisolut. Olen altis myötätuntouupumukselle. Olen esim. perhetyössä väsynyt nopeasti juuri tästä syystä. Toisten paha olo ja surut tarttuvat minuun liiaksi. Tiedän, että minusta ei ole sellaiseen työhön.
VastaaPoistaKiitos, Eeva, kommentistasi. Hyvä jos tiedostat tämän ongelman. Mutta minusta herkkyys on aina hieno ominaisuus. Voit olla siitä ylpeä. Mukavaa keskiviikko aamua sinulle.
VastaaPoistaKyllähän sitä on koettu, nykyisin täytyy suojautua,jotta itse jaksaa... en voi koko ajan ottaa vastaan näitä avautumisia,taakkojen purkua (onneksi ei lapset sitä harrasta).Sitä kun hoitaa sairasta ihmistä jatkuvasti,ni ei koko ajan voi ,päivittäin ,ottaa kantaakseen monia murheita toisilta... ... Tarkoitan lähisukua(sisarukset esim)ja muutamaa ystävää . Ovat oppineet siihen,että toki otan vastaan aivan kaiken ja alinomaan,, olen yrittänyt loitontaa ja sanoa suoraan,, muutama vuosi mennyt,nyt alkavat uskoa,etten jaksa/voi koko aikaa kuunnella/ottautua yms. ...
VastaaPoistaJoku ystäväni on loukkaantunutkin tästä,kun olen sanonut,et ei nyt,,, juu,, sitä kun ikänssä ollut tällainen kuuntelia,ja yrittänyt ymmärtää ,ni nyt huomaa,et rajansa kaikella :)
Ja tuo ammattikin osittain vaikuttanut,kun kuunytelijana on kyllä saanut olla.
Mutta,mutta,ei yli voimien enää .. <3 senkin kyllä oppii
Hyvää pikkujoulun odotusta sinulle Marja :)