Näytetään tekstit, joissa on tunniste matala-asteinen tulehdus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matala-asteinen tulehdus. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. elokuuta 2024

Pessimismi on suuri terveysriski




Näin väittää Päijät-Hämeen keskussairaalan osastonylilääkäri Mikko Pänkäläinen Helsingin-Sanomissa.  

Pessimismin ja sepelvaltimotaudin välillä on yhteys. Tämä selvisi laajasta väestökohortista. Tutkimusväestön pessimistisimmillä miehillä kuolleisuus sepelvaltimotautiin oli kaksinkertainen verrattuna vähiten pessimistisiin. Tietysti on muitakin riskejä, muun muassa syntyminen sepelvaltimotautisukuun.


Ihminen ei ole esimerkiksi silloin pessimistinen, jos hän epäilee, meneekö auto katsastuksesta läpi. Tutkimuksessa pessimismi ei tarkoita yksittäisiä asioita, vaan kyse on laajemmasta asenteesta ja suhtautumisesta tulevaisuuteen.

Optimismia ja pessimismiä pidetään persoonallisuuden piirteinä kuten temperamenttia. Aikuisuudessa nämä eivät juurikaan muutu. Pessimismin ja optimismin perinnöllisyys on noin 30 prosenttia.


Pessimistin elimistö saattaa voida huonosti. Mikko Päkäläinen sanoo, että käynnissä on matala-asteinen tulehdus, joka tarjoaa kroonisille sairauksille otollisen ympäristön kehittyä. Aktivoitunut tulehdusjärjestelmä yhdistetään myös syöpään.

Pessimistiset ihmiset syövät muita epäterveellisemmin. Mitä pessimistisempi ihminen on sitä huonommin hän pystyy muuttamaan ruokavaliotaan.


Lähteet: Helsingin-Sanomat 19.12.2019, kuvat omat

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Ientulehdus saattaa aiheuttaa erektiohäiriöitä




Hei, tämähän on aivan miesten aihe. Mutta suurin osa meistä naisista on noiden ukkeleiden kanssa.


Ientulehdus saattaa aiheuttaa erektiohäiriöitä on aika hurja väite hammaslääkäri Erkki Virralta. Hammaslääkärin vastaanotto ei yleensä ole se paikka, jonne erektio-ongelmista kärsivät suuntaavat ensimmäisinä.


Syy ongelmaan voi nimittäin löytyä myös suusta. Monissa tutkimuksissa on löydetty selvä yhteys hampaiden kiinnityskudossairaus parodontiitin ja erktiohäiriöiden esiintymisen välillä.

Parodontiitti on yleinen sairaus ja siitä kärsii yli puolet suomalaisista. Moni ei edes tiedä sairastavansa parodontiittia, koska se on usein oireeton.

Parodontiitin voi huomata helpoiten siitä, että ien on arka tai hieman turvonnut. Jotakin kovaa puraistessa ikenistä saattaa vuotaa hieman verta.


Useissa tutkimuksissa on todettu, että parodontiitin hoitaminen on samalla vähentänyt erktio-ongelmia.

Yhteys parodontiitin ja erektiohäiriön välillä on looginen. Kun bakteerit leviävät suusta verenkierron välityksellä kehoon, ne käynnistävät matala-asteisen tulehduksen.

Matala-asteinen tulehdus aiheuttaa verisuonten seinämien kovettumia ja ahtaumia. Se on yhdistetty muun muassa valtimokovettumatautiin, ja sama mekanismi oletettavasti toimii myös peniksen verenkierrossa.

Parodontiitti saa alunsa hoitamattomasta ientulehduksesta. Hampaan pinnalle syntyy näkyvää hammaskiveä. Se muodostaa bakteereille hyvän kasvualustan.

Vähitellen hoitamaton ientulehdus kehittyy parodontiitiksi. Pahimmillaan sairaus saa lopulta hampaat irtoamaan.

Parodontiitin ehkäiseminen on helppoa. Hampaat kannattaa harjata kaksi kertaa päivässä fluoritahnalla. Lisäksi hammasvälejä on vielä hyvä lankailla silloin tällöin.



Lähteet: Helsingin Sanomat 23.7.2020, kuvat Pixabay

torstai 21. toukokuuta 2020

Probiootit ja prebiootit, kuka näistä nyt saa selvää?



Otin näistä nyt vihdoinkin selvää. Prebiootit edistävät erilaisten hyvänlaatuisten bakteerien eli probioottien kasvua suolistossa. Prebiootit ovat ikään kuin probioottien ravintoa.

Prebiootit ovat hiilihydraatteja, yleensä kuituja, jotka imeytyvät suolistossa hitaasti tai ei ollenkaan. Ne ovat välttämättömiä terveydelle ja ruokkivat suoliston pinnan soluja, vahvistavat immuunipuolustusta ja pitävät suoliston pH:n sellaisena, etteivät haitallisemmat bakteerit villiinny.



Suolistomikrobiston vaikutusta tutkitaan nyt paljon. Vielä tiedetään varsin vähän. On kuitenkin viitteitä siitä, että suolistomikrobisto vaikuttaisi jopa neurologisten sairauksien ja masennuksen syntyyn. Tutkimuksessa masentuneella on ollut erilainen suolistomikrobisto kuin terveillä.

Hyvä suolistomikrobisto ei päästä elimistöön molekyylejä, jotka aiheuttavat matala-asteista tulehdusta.

Prebiootteja on esimerkiksi sipuleissa, kaaleissa, viljoissa, palkokasveissa, omenoissa, perunoissa, riisissä ja pastassa; myös tärkkelys on prebiootti.



Osa saa prebiooteista vatsavaivoja, turvotusta ja ilmavaivoja. Suoleen voi syntyä kaasuja ja vettä, kun bakteerit fermentoivat (käyttävät) prebiootteja. Monet prebiootit ovat fodmap-hiilihydraatteja, jotka aiheuttavat oireita erityisesti ärtyvän suolen-oireyhtymää sairastaville, voi tulla ripulia tai ummetusta.

Herkkävatsaisen kannattaa suosia prebiootteja, jotka eivät aiheuta vatsaoireita: kauraa, sitrushedelmiä, kaakaota ja pellavan- ja chiansiemeniä.

Elintarvikkeissa lisätyt prebiootit ovat muun muassa nimellä FOS, inuliini, sikurijuuri tai joku muu sikurin nimitys. Kuituja pitäisi syödä päivittäin 25-35 grammaa. Jopa 2/3 osa suomalaisista syö niitä liian vähän.






Lähteet: Kauneus&Terveys 4/2020, kuvat Pixabay

perjantai 20. syyskuuta 2019

Voiko vanhenemista hidastaa?




Vanheneminen on suurelta osin biologiaa. Koe-eläinten elinikä on saatu moninkertaistumaan eri tavoilla. Toimiiko sama ihmisillä?

Kalorinsaannin rajoitus
Ikääntymistutkimus alkoi vuonna 1939, kun havaittiin, että rajoittamalla hiirten kalorinsaantia voitiin pidentää niiden elinikää.

Ruoan saanti ei saa kuitenkaan luiskahtaa suoranaisen aliravitsemuksen puolelle, ja vitamiineja ja hivenaineita pitää saada riittävästi.

Löydös on todistettu useilla lajeilla, parin viime vuoden aikana myös kädellisillä. Niukka energiansaanti ei pelkästään pidennä eläinten elinikää vaan hidastaa ikään liittyvien sairauksien, kuten diabeteksen ja verenpainetaudin kehitystä.


Kevyessä kehossa sydämellä ja verisuonilla on vähemmän työtä ja ne pysyvät paremmassa kunnossa.

Myös ihmiset, jotka ovat saavuttaneet pitkän iän, ovat usein kuivansitkeän laihoja. Takavuosina Yhdysvalloissa tietyissä piireissä oli muodikasta hallitusti näivettää kehoa "pitkäikäisyysdieetillä".


Sisäinen kello ei toimi
Vanhetessa moni alkaa herätä hyvin aikaisin, jopa aamuyöllä. Sisäisen kellon heittely ei ole vanhenemisen seuraus vaan myös syy.

Kun säätely on pielessä, keho tekee vääriä asioita väärään aikaan. Säätely on ikuisessa jet lagissa, mikä altistaa ylipainolle ja diabetekselle sekä muutenkin rasittaa ja vanhentaa kehoa.


Happiradikaalit
Tunnetuin ikääntymisen selitys lienee happiradikaalit. Ne vaurioittavat soluja ja mahdollisesti niiden perimääkin. Vähitellen vaikutukset kasaantuvat ja kudokset ikääntyvät.

Kalorirajoitus liittyy tähänkin, sillä mitä vähemmän saa energiaa, sitä vähemmän happiradikaaleja syntyy. Happiradikaalien vaikutusta voi ehkä vähentää syömällä antioksidantteja, sillä ne ottavat happiradikaalien osumat itseensä ja suojelevat näin soluja.

Mutta tämä teoria on kyseenalaistettu. Happiradikaalien aikaansaamat vauriot saattavat olla enemmän vanhenemisen seuraus kuin sen syy.


Senesenssisolut
Solun täytyisi joko jatkaa jakautumistaan tai kuolla pois. Senesenssisolut rasittavat kehoa turhalla olemassaolollaan ja voivat sotkea muiden solujen normaalia toimintaa.

Vanhenevilla hiirillä senesenssisolut edistävät muun muassa Alzheimerin ja Parkinsonin tauteja, syöpää, rasvamaksaa, verisuonten kalkkeutumista ja heikentävät sydämen toimintaa.

Senesenssisoluja tappavia lääkkeitä on kokeiltu hiirillä ja ihmissoluilla lupaavin tuloksin.


Matala-asteinen tulehdus
Kun elimistö ikääntyy, tulehdusarvot yleensä kohoavat. Jatkuva matala-asteinen tulehdus on yhteydessä moniin ikäsairauksiin, esimerkiksi syöpiin, diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin.

Matala-asteisen tulehduksen vanhenemisvaikutuksesta ei olla kuitenkaan varmoja. Se voi synnyttää näitä vaivoja, mutta voi myös olla seurausta niistä.








Lähteet: Helsingin Sanomat 5.8.2019, kuvat omat


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Miksi sokeri koukuttaa?



Minä en erityisemmin pidä makeasta. Syön kyllä suklaata sekä vaaleaa että tummaa silloin tällöin. Salmiakista tykkään. Olen huomannut, että jostakin ihmeen syystä se piristää.

Ensikosketus makeaan tulee jo äidinmaidosta. Johtuneeko tästä, että ihmisillä on luontainen mieltymys makeaan. Se on auttanut selviytymistämme evoluutiossa. Makean maku on saanut tunnistamaan kaloririkkaan ja syömäkelpoisen ravinnon.

Nykyisin tuo luontainen mieltymys makeaan on kuitenkin ongelmallinen, koska sokeria on tarjolla paljon ja muodossa, joka ei ravitse. Sokeria voisi sanoa makeaksi huumeeksi, koska se vapauttaa mielihyvähormoneja.


                 Sokeri muuttaa suoliston bakteerikantaa
Kun sokerilla suolistossa elävät haitalliset bakteerit ja hiivat lisääntyvät, kasvaa myös makeanhimo. Taustalla vaikuttaa yleensä myös tunnetekijät. Stressi, ahdistus, pettymys, tyytymättömyys. Sokeri voi tuoda nopean helpotuksen. Mutta se kestää vain hetken. Ja sen jälkeen olo voi tuntua entistä kurjemmalta.


                                  Sokeririippuvuus
Sokeririippuvuudesta voidaan puhua, kun ihmisen sietokyky sokeriin on kasvanut, ja hän kokee vieroitusoireita, jos sokeria ei ole saatavilla.

Huolissaan kannattaisi olla, kun käyttöä ei rajoita edes terveyshaitat,  jatkuva epäonnistunut olo ja asiasta läheisille valehteleminen. Ajatukset hyrräävät vain herkuttelun ympärillä, ja tuntuu, ettei toiminta ole enää omissa käsissä.

25 prosenttia ihmisistä on geneettisesti sokeriherkkiä, ja heille riippuvuus syntyy helpommin.


                              Liian sokerin haitat
Usein ajatellaan, että sokerin syöminen on haitallista vain hampaille ja painolle. Mutta tutkimusten mukaan sokeri altistaa monille sairauksille. Tiettyihin syöpiin. Astmaan. Rasvamaksaan. Masennukseen. Keskittymishäiriöihin. Muistisairauksiin. Hormonitoiminnan häiriintymiseen. Monessa tapauksessa taustalla on matala-asteinen tulehdus, jonka nykyisin tiedetään olevan melkein kaikkien kroonisten tautien takana.

Toinen taustavaikuttaja on suoliston hyvinvoinnin heikentyminen. Koko ajan tulee lisätietoa siitä, kuinka tärkeä suolisto on terveyden kannalta. Sanotaan, että suolisto on toiset aivot.

Liika sokeri aiheuttaa myös ärtyneisyyttä, vatsan turvotusta, levottomuutta, ravinnepuutoksia, univaikeuksia.


                                    Sokeri ja iho
Hehkeää ihoa tavoittelevalle runsas sokerin syöminen ei ole hyväksi. Sokeri lisää oksidatiivista stressiä ja tekee kollageenista jäykempää.Eli ihon kimmoisuus heikkenee ja se vanhenee nopeammin. Ihoon voi tulla myös finnejä. Sokeri lisää myös atopian oireita.

                                  Terveellisempää makeaa
Ensiksi on tärkeä ymmärtää, että makeanhimo ei vähene syömällä makeaa. Esimerkiksi vaihtamalla irtokarkit makeisiin taateleihin.

Jos haluaa käyttää sokeria, parasta on kookospalmusokeri. Sen glykeeminen  indeksi on matala.

Pastöroimaton kotimainen hunaja on kohtuudella käytettynä terveellistä.

Sokerin voi korvata myös makeutusaineilla, joista parhaita ovat luonnolliset makeutusaineet stevia ja koivusokeri eli ksylitoli.

Pidätkö sinä makeasta?


Tahdotko apua?
Leeni Viio on makeanhimoon perehtynyt ravinto- ja hyvinvointivalmentaja. Hän on omakohtaisesti kokenut sokeririippuvuuden. Leeni pitää blogia ja järjestää maksullisia verkkokursseja.







Lähteet: Leeni Viion haastattelu Ruohonjuurilehti 4/2018 haastattelija ja artikkelin kirjoittaja Johanna Koskinen


keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Masennusta on monta eri muotoa






Masennus ei ole samanlainen kaikilla masentuneilla. Nykyisin masennus jaetaan vain lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan. Lisäksi erotellaan kaamosmasennus ja synnytyksen jälkeinen masennus.


Evoluutiopsykologi Markus J Rantala ja professori Hasse Karlson erottelevat masennuksen lajit 11 erilaiseen niiden syiden perusteella. He sanovat, että masennus on monta eri sairautta.
Masennuksen voi saada aikaiseksi:
  • infektio
  • pitkäkestoinen stressi
  • yksinäisyys
  • traumaattinen kokemus
  • suru
  • hylkääminen rakkaussuhteessa
  • synnytys
  • vuodenaika
  • päihteet
  • ruumiillinen sairaus
Minun mielestäni suru ja hylkääminen parisuhteessa ovat tavalliseen elämään liittyviä asioita ja tunteita. Suru esimerkiksi läheisen kuoleman vuoksi on normaali tunne. Kukapa ei tuntisi surua myöskään rakkaussuhteessa hylkäämisen jälkeen. Totta kai jos ikävät tunteet pitkittyvät yli vuoden mittaisiksi, voidaan puhua jo masennuksesta.


Mutta masennusta on kyllä selvästi monta erilaista tyyppiä. Tästä kertoo oireetkin. Joku haluaisi vain nukkua. Joku kärsii unettomuudesta ja voimakkaasta ahdistuksesta. Joillakin menee ruokahalu. Joillakin se kasvaa.


Potilaiden aivokemiat eroavat myös toisistaan. Aivojen välittäjäaine serotoniini ja stressihormoni kortisoli käyttäytyvät eri tavoin erilaisissa masennuksissa. Joillakin ne käyvät ylikierroksilla. Toisilla alikierroksilla.


Muun muassa pitkäaikainen stressi lisää stressihormoni kortisolia. Traumaperäisestä stressireaktiosta kärsivillä sen pitoisuus laskee.

Masennukseen liittyy usein myös matala-aktiivinen tulehdus. Se lienee yksi niistä syistä, miksi länsimaissa masennus vain lisääntyy. Tulehdusta edesauttavat esimerkiksi stressi, univaje, yksinäisyys, ylipaino. Masennuksen hoito on tehostunut, kun potilaalle on annettu tulehdusta laskevaa lääkettä.


Suomalainen tutkimusryhmä haluaisi tuoda masennuksen määritykseen ja hoidon valitsemiseen verikokeet ja muut laboratoriotestit.

Sressihormoni kortisolin ja tulehdusarvojen selivittäminen auttaisi tunnistamaan, minkälaisesta masennuksesta on kyse.

Pidätkö sinä elämäntilanteeseen liittyvää surua masennuksena?





Lähteet: Helsingin sanomat 23.10.2017, kuvat omat