Surutyöni 122.

     

                     Tie ja lumisade.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen puolitoista vuotta sitten nukkuessaan.  Hän    oli  22-vuotias hyväkuntoinen ja terve molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty kuolinsyytutkimuksessa. Syy tuntematon. Teen surutyötä.

Suru läikehtii mielessä, kun olen joutunut melkein petipotilaaksi. Tämä on naismuistiin kovin ja sitkein flunssa. Mieheni pakotti minut lääkäriin, ja oli keuhkoputken- ja korvaputkentulehdus. En mielelläni syö antibiootteja, koska ne sekoittavat suoliston bakteerikantaa. En ole vielä hakenut ja syönyt näitäkään antibiootteja. Katson, alkaako tulehdukset parantua itsekseen.Yskänlääkettä olen käyttänyt, jospa se nostaisi limaa.

Repivä suru nyt, kun en voi tehdä mitään. Makaan sängyssä ja luen. Kuvia Verasta myrskyää hirveällä vauhdilla. En saa niistä kiinni. Minua huimaa.

Olen ajatellut, minkälainen Vera oli. Hän oli ronski, nauravainen tyttö. Minun rakas tyttö. Hän oli vähän samanlainen autokuski kuin minä. Emme osaa   ajaa, mutta pidämme vauhdista. On ihme, ettemme ole saaneet tutkassa sakkoja. Tolppamittarit tiedämme, missä niitä on. Kun  ne ohitetaan täysi hönkä päälle. Vera on saanut ehkä ylinopeusajon taipumuksen minulta mallioppimisena. Olen ollut todellakin huono malli.

Vera lauloi, maalasi ja piirsi. Nämä kaikki hän oli perinyt isältään. Minä osaan vain jonkin verran maalata. Kuulen välillä Veran laulua. Yhä vain.

Jos Verasta haluaa sanoa jotakin negatiivista, hän oli erittäin hidas lähtijä. Olemme sopineet lähteä syömään ulos. Odottelen keittiössä. Veraa ei ala kuulua, niinpä menen yläkertaan hänen huoneeseensa. Siellä Vera istuksii lattialla muistiinpanopinkkoja siellä ja täällä. Vastaus on: "Mun pitää lukea vielä  nämä, lupaan lukea nopeasti. Ei kuin kaksi tuntia odotusta."

Veran huoneessa vallitsi sekamelska. Vaatekaapit olivat kyllä sotilaallisen hyvässä järjestyksessä. Muu   ei. Joskus hän toi huoneestaan astioita pyykkikorilla, joka oli puoleksi täynnä. Toinen tytär rakastaa järjestystä ja kaiken pitää olla tip top. Meidän kotia hän haukkuu  kirpputoriksi. Itse sisustaa pohjoimaisen vaaleaan sävyyn.

Kun olen ollut sängyssä, minulla on ollut aikaa tehdä netistä luonnonkosmetiikkaostoksia. Ostin luonnonkosmetiikka Evolve-sarjan melkein kokonaan   Ruohonjuurelta. Sitten muistin, että minulla oli muutama vuosi todella hyvä luonnonkosmetiikan kasvovoide. Ostin sen Naturellilta ja se on nimeltään Mahola Rare Indigo. Melko kallis on, mutta myös hyvin riittoisa. Sitä ei tarvitse kuin vähän ja se hierotaan käsiin ja painellaan kasvoihin. Sitä voi käyttää myös silmänalusille ja ryppyhin. Jee, samassa voiteessa silmänympärysihokin, jota en sen kummemmin hoida.

Sain tuloksia jo parissa päivässä. Minulla oli kaksinkertaiset silmäpussit, toiset pussit hävisivät kokonaan ja toiset osin. Mahtava voide.

Laihdutuksessa kävi merkillisesti. Laihduin viikossa kaksi kiloa. Ennen tätä paino oli jumittanut, ei laskenut, melkein neljään  viikkoon. Söin niin kuin olin päättänyt ennen laihduttamista, vaikka olen kipeänä, ruokahalu ei mennyt kokonaan. Oli hyvä, etten tuossa tuloksettomassa painonpudotuksessa repsahtanut tai lopettanut kokonaan laihduttamista. Nämä kyllä kävivät mielessä, koska olin niin turhautunut. Ehkä sama juttu toistuu tässä kuussa.

Ystäviä on ikävä face to face. En ole jaksanut mennä kylään tai kahvioon herkuttelemaan. Molemmilla ystävillä ei ole autoa, jolla voisi tulla meille kylään.

Siiri-kissa on edelleen kadoksissa, ollut jo melkein viisi kuukautta. Olen tutkinut tarkasti tienlaidat peläten, että Siiri on jäänyt auton alle. Onneksi häntä ei ole löytynyt. Minulla on aavistus, että Siiri ei ole kaukana, on vain tykästynyt villikissaelämään. Siiri itse on villikissan pentu.